Uusia nimiä presidentiksi

02.02.2017

Jälleen kerran Heikki Porkalta terävää analyysia:

"Eero Heinäluoma esittää Jutta Urpilaista presidenttiehdokkaaksi

Iltalehti kirjoittaa 2.2.2017: ”Kansanedustaja Eero Heinäluoma liputtaa kollegansa Jutta Urpilaisen (sd) presidenttiehdokkuutta.
- Seison mielelläni Urpilaisen takana, jos hän suostuu lähtemään SDP:n presidenttiehdokkaaksi, Heinäluoma sanoo.”

Millainen ääni Heinäluoman (sdp) kellossa oli vuosi sitten, kun Fortumin verkon myynnin seuraukset kaatuivat kansalaisten syliin? Eero Heinäluoma (Maaseudun Tulevaisuus 5.2.2016):
"Fortumiin sähköverkkotoimintojen myynti pääosin ulkomaiselle omistajalle oli Kataisen hallitukselta ison luokan virhesiirto. On vaikea ymmärtää, ettei sen paremmin työ- ja elinkeinoministeriössä kuin omistajaohjauksesta vastanneesta valtioneuvoston kansliassakaan kenenkään mieleen tullut, että hyvää myyntihintaa seuraa uuden omistajan monopolihinnoittelu kuluttajille."

Kataisen hallituksessa valtiovarainministerin paikalla istui Jutta Urpilainen (sdp).

Alla oleva teksti on kirjoitettu pääosin vuosi sitten, 2.2.2016:

Jutta Urpilainen on ollut monessa mukana. Mitä merkittävämpi asia, sitä kalliimmaksi Urpilaisen ammattitaidottomuus on tullut suomalaisille.

Kreikan "takuutusten" yhteydessä Urpilainen valehteli kaikille suomalaisille ja eduskunnalle sekä toimi samalla lainvastaisesti estäessään kansanedustajien vapaan tutustumisen "takuutuksiin".
Kreikka-päätöksen hinta on kova, lopullista summaa ei taida tietää vielä kukaan.

Urpilaisella oli merkittävä rooli myös silloin, kun Fortumin sähköverkko myytiin.
Katainen ja Vapaavuori olivat pääorganisaattorit ja Katainen päävastuullinen, mutta Urpilaisen olisi valtiovarainministerinä pitänyt nähdä sama asia, jonka Timo Soini näki ja sanoi myös ääneen.

Otteita eduskunnan suuren salin keskustelusta 12.12.2013, käsittelyssä Fortumin verkon myynti:

Jussi Niinistö /ps: ”Arvoisa puhemies! Kyse on huoltovarmuudesta. Hallitus on töpeksinyt, se on antanut ulkomaalaisille sijoittajille käytännössä verotusoikeuden. Sähkön siirrosta aiheutuvia kuluja ei voi välttää. Jos hallitus olisi hankkinut esimerkiksi 51 prosentin omistuksen, valtiovalta olisi voinut käyttää sähkönsiirtomaksuja hätätilanteessa esimerkiksi laman tai noususuhdanteen säännöstelykeinona. Siirtomaksuja olisi voitu alentaa tai nostaa tarpeen mukaan.”

Timo Soini /ps: ”Arvoisa herra puhemies! Hieman ihmettelee, että ovatko nämä yksityiset eläkevakuuttajat nyt sitten tämän sähkötalouden suurimpia asiantuntijoita.
Kun aikanaan Kreikkaan lainattiin rahaa, sanottiin, että se on hyvää bisnestä, kun lainataan alemmalla korolla — jolla sitten jälleenlainattiin Kreikalle ja myöhemmin korko laskettiin nollaan. Näinhän siinä kävi. Sähköverkoista sanotaan, että se on muka huonoa bisnestä. Tosiasiassa Suomen viiden vuoden lainakorko on alle 1 prosentin — alle 1 prosentin. Sähköverkoista taas säännelty minimituotto on 8 prosenttiyksikköä, eli 7 prosenttia on taattu korkomarginaali valtion luottoriskin molemmilla puolilla; sen lisäksi tulisi vielä luottovarmuus.
Kansainväliset sijoittajat eivät tule tänne hyvää hyvyyttään, vaan ne tulevat tekemään voittoa. Jälleen vanhat puolueet vanhassa hallituksessa ja tässä hallituksessa tekevät huonoa bisnestä. Pian saamme kirjeen: "Korotamme sähkösi hintaa, sinun ei tarvitse tehdä mitään." Kysyn: onko tässä hallituksessa enää vasemmiston ministereitä? (Ben Zyskowicz: Keneltä kysytte?)”

Pääministeri Jyrki Katainen (kok): ”Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tätä sähkön siirtohinnoittelua säädellään lailla riippumatta siitä, kuka omistaa sähkönjakeluliiketoiminnan, ja sitä yhtiötä säädellään ihan samalla tavalla. Fortumin toimintaa on säännelty lain mukaan, hintaa säännellään nimenomaan lain mukaan, toimitusvarmuusnäkökulmaa säännellään, verkkojen investointeja ja ylläpitoa säännellään.”

Timo Soini /ps: ”Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen solidaarisuus näyttää olevan yksipuolista. Pääministeri Katainen, te joudutte puolustamaan tätä asiaa yksin. Minä ensimmäisessä kysymyksessäni kysyin, vieläkö tässä maassa ja hallituksessa vasemmistopuolueet toimivat, eli kysyisinkin varapääministeri Urpilaiselta ja kulttuuriministeri Arhinmäeltä: Mitä mieltä te olette tästä? Oletteko te samaa mieltä kuin pääministeri Katainen?”

Soinin kysymyksen jälkeen pääministeri Katainen ja työministeri Ihalainen (sdp) puolustivat hallituksen päätöstä. Ihalainen mm. näin: ”Sitten sellainen näkökohta, että Suomihan on pääomaköyhä maa. En minä sitä nyt ihan huonona pidä, että tänne tulee aika iso määrä ulkomaista pääomaa, joka pannaan semmoiseen verkkoon, jota ei voi rullata ja panna rekkakuskille rekka-autoon ja viedä maailmalle.”

Urpilainen olisi voinut estää Fortumin verkon myynnin, mutta Jutta ei halunnut tai oliko niin, että Jutta ei ymmärtänyt koko kuviota, kuten ei tainnut ymmärtää takuutusvakuutuksiakaan.

Tragikoomista on se, kuinka Sdp:n Eero Heinäluoma ihmetteli myöhemmin (Maaseudun Tulevaisuus 5.2.2016) silmät pyöreänä miten tässä näin pääsi käymään.

Jos Suomessa olisi kunnollinen media, se ryhtyisi harjaamaan huolella Jutta Urpilaisen vahingollisia toimia samalla tavoin kuin on tehnyt Jyrki Kataisen kohdalla.

Urpilaisen oikea paikka olisi valtakunnanoikeudessa, mutta sen sijaan hän istuu eduskunnassa.
Valtakunnanoikeuteen Urpilainen olisi pitänyt asettaa valehtelunsa ja lainvastaisen toimintansa vuoksi.

Toimillaan Urpilainen kasvatti merkittävästi Suomen velkataakkaa. Tosin Kataisen lukuihin Urpilaisella on vielä matkaa."

07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista

Siirry arkistoon »