Oululainen kansalliskonservatiivi ja diplomi-insinööri

Kirjoitan usein asioista, jotka keskustelussa unohdetaan tai joista ei mielestäni tuoda tärkeitä näkökulmia esille. En niinkään siitä, jota kerrotaan joka tapauksessa.

***** ***** ***** ***** *****

Olen voimakkaasti maahanmuuttokriittinen, koska mielestäni Harri Holkerin hallituksen aloittama avointen rajojen politiikka on syvällisesti epäonnistunut. Tämän näkee siitä, että pääkaupunkiseudun lähiöt ja koulut ovat muuttumassa vieraskielisiksi ja vieraskieliset tai maahanmuuttotaustaiset ovat huomattavasti yliedustettuina sekä kelatukien saajina että monien rikostyyppien tekijöinä. Myös jengiytymiset ja kouluväkivallat ovat viime aikoina räjähtäneet käsiin.

Yllätyksenä tämä ei ole tullut, vaan ongelmat ovat olleet näkyvissä jo pitkään. Ilmiselvästi tarkoituksella meille on toisaalta uskoteltu, että mikä vain maahanmuutto olisi hyvästä, eikä ole yritettykään etsiä rationaalista pohjaa maahanmuuttoon ja toisaalta peloteltu ihmiset rasismisyytösten pelossa hiljaisiksi. Väestön vaihtuminen ja suomen kielen häviäminen eteneekin kovaa kyytiä, myös nykyisen Petteri Orpon hallituksen toimesta. Kannattaakin muistaa, että kokoomus on pääkaupunkiseudun suurin puolue ja keskeinen edistäjä tuon alueen käynnissä olevassa väestön- ja kielenvaihdossa.

Maahanmuutossa olen ihmetellyt jo 1990-luvulta lähtien sitä, että maahanmuuttoa perustellaan alentuneella syntyvyydellä. En ole kuitenkaan minkään hallituksen huomannut ottaneet kantasuomalaisten syntyvyyden nostamista päätavoitteisiinsa. Prosessi on siis etenee harkiten, eikä suuntaa yritetäkään muuttaa. En ole huomannut, että nykyiselläkään hallituksella olisi tavoitetta kantaväestön syntyvyyden nostamiseksi. Pidän myös selvänä, että nykyinen väestönvaihto aiheuttaa masennusta ja muita mielenterveyden ongelmia kantaväestölle, erityisesti nuorille sekä edelleen laskee syntyvyyttä.

Tuon esille myös ruotsinkielisen väestön edut verrattuna suomenkielisiin. Pitkään on ruotsinkielisille ollut korkeakoulupaikkoja selvästi enemmän kuin suomenkielisille. Lisäksi nykyään (ongelmia aiheuttava) maahanmuutto kohdennetaan suomenkielisiin peruskouluihin eikä suinkaan ruotsinkielisiin; tämä näkyy voimakkaasti S2-koulutilastoista. Lisäksi vanha ruotsinkielinen raha pesii verovapautta omaavissa säätiöissä rahoittaen myös poliittista toimintaa. Rkp onkin vakituinen hallituspuolue kaudesta toisen. Omien havaintojeni mukaan suurista puolueista erityisesti kokoomus on näiden ruotsinkielisten etujen säilyttämisen takuumies.

Toinen asia, johon suhtaudun kriittisesti on Suomessa harjoitettu EU-politiikka. Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, meille luvattiin läheisyysperiaate. Mitään tuon tapaistakaan ei ole tapahtunut, vaan
yleensä päätöksiä tehdessä kerrotaan, että Suomi ei voi toimia muutoin kuin hyväksyä muiden maiden olosuhteiden ja tarpeiden mukaan tehdyt esitykset, jotka koskevat tapaus tapaukselta yhä suurempaa osaa yhteiskuntaa ja meidän kannalta hyvinkin epäoikeudenmukaisesti. Lisäksi EU:n meille antamat lait ja asetukset tulevat Suomen lainsäädäntöön joko automaattisesti tai pakotettuna. Korkeinta valtaa Suomessa siis käyttävät EU:n toimielimet. Ei Suomen kansa. EU pitäisi palauttaa kauppaliitoksi.

Nyt ongelmaksi muodostuu myös se, että poliittinen johtomme näkee EU:n ja muut kansainväliset reitit Suomea parempana urapolkuna, jolloin asia muodostuu Suomen kannalta korruptoivaksi, jossa johtomme tekee asioita, jotka eivät ole meidän suomalaisten etujen mukaisia. Esimerkiksi Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen toiminta Etelä-Euroopan tukipaketeissa - siis Saksan ja Ranskan pankkien avustamisessa - herättää näkemään yhteyksiä heidän komissaarinnimityksiinsä.

Kolmas asia on ilmastopolitiikka. Nykyinen ilmastoalarmismi on enemmän politiikkaa kuin luonnontieteitä; todellisuudessa ei ole merkkejä suurista ongelmista, vaikka lämpötila on onneksi noussutkin pienen jääkauden jäljiltä. Hiilidioksidipitoisuuden kasvu puolestaan lannoittaa ja vihertää maapalloa, kuten satelliittikuvistakin selviää ja on ollut tiedossa joka tapauksessa.

Tuon lisäksi esiin huoleni Suomen Nato-jäsenyydestä. Autoritaarisella tavalla ennen päätöstä ei julkisuudessa käyty tiedotusvälineiden kautta mitään todellista keskustelua siitä, esimerkiksi miten Naton tai muiden maiden joukot voivat toimia Suomessa, kenen päätöksillä ja millä joukkojen ja sotakaluston määrillä eri päätöstasoilla. Eikä myöskään siitä, mitä velvoitteita Suomelle tulee ulkomaiden tukemisissa rahalla, joukoilla tai kalustolla. Naton viides artikla on ilman muuta eduksi Suomelle, mutta mihin selkkauksiin se kenties meidät maailmalla velvoittaa? Edelleen on tullut esille, että kun lain valmistelutekstissä kerrottiin Naton nostavan puolustuskulujamme muutamalla kymmenellä miljoonalla, niin luvut yllättäen täsmentyvät noin kymmeneen miljardiin vuositasolla; tuo tarkoittaa käytännössä Yhdysvalloille (heidän sotateollisuudelle ja sitä omistavalle eliitille) maksettavaa veroa ja meidän suomalaisten hyvinvointiin uusia nauloja arkkuun.

Lisäksi ongelmana on esimerkiksi Naton johtajamaan Yhdysvaltojen harjoittamat laittomatkin hyökkäykset mm. Lähi-Idässä ja Latinalaisessa Amerikassa, jolloin herää kysymys, että entäpä kun hyökkäyksen kohde hyökkää takaisin.

Edelleen, olen huolissani kaikista sotilaallisista operaatioista maailmalla, joihin Suomi mitä ilmeisimmin osallistuu, vaikka viisaampaa olisi pidättäytyä sellaisista. Pelkään lisäksi pahoin, että ydinenergialaki tullaan muuttamaan sellaiseksi, että USA saa tuoda ydinaseitaan Suomeen

Kokoomusvetoinen Suomen valtiojohto on tehnyt lisäksi erillisen sopimuksen USA:n kanssa, jonka mukaan USA voi lähettää Suomeen ketä vain sotilashenkilöitä tai sellaiset paperit saaneita ja tuoda maahan haluamaansa kalustoa. Tällainen ei mielestäni kuulu itsenäisen valtion tapaan hoitaa asioita. Pidän selvänä, että DCA-sopimus heikentää Suomen turvallisuutta ja itsemääräämiskykyä. Yhdysvaltojen ja Suomen edut eivät tietenkään ole yhtenevät.

Sopimuksen ja muiden liikkujen myötä Venäjä näkee Suomen uhkana itselleen ja seurauksena turvallisuutemme heikkenee. Seurannut tilanne muistuttaa hyvin paljon vuoden 1941 alkua, jolloin Suomi avattiin Venäjän suurvaltavihollisen sotilaille.

Yhdysvaltojen johdon arvoista kertoo paljon heidän poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen tukensa Israelin harjoittamalle apartheidille ja palestiinalaisten joukkotuhonnalle, jopa kansanmurhalle. Toki käytännössä Euroopan Unioni ja Suomenkin johto ovat tuon toiminnan tukijoita.

Muistutan myös Yhdysvaltojen käymästä terrorismin vastaisesta sodasta, jossa CIA kuljetti maailmalta kaappaamiaan ihmisiä Suomenkin alueen kautta mm. kidutettavaksi.

***** ***** ***** ***** *****

Olen työskennellyt erilaisissa tuotekehitystehtävissä 30 vuotta elektroniikan, tietoliikenteen sekä matkapuhelinten parissa monenlaisissa tehtävissä. Kouluni olen käynyt Oulussa, syntyperäinen oululainen kun olen. Harrastan tietokirjallisuutta, kuten matematiikkaa ja luonnontieteitä, puutarhan ja mehiläisten hoitoa, vanhoja rahoja, reserviläistoimintaa sekä retkeilyä Urho Kekkosen kansallispuistossa kun aika sellaisen sallii.

Vuodesta 2012 lähtien olen toiminut erilaisissa luottamustehtävissä, kuten Oulun kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana, alueemme pelastuslaitoksen johtokunnan puheenjohtajana, Oulun tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, sairaanhoitopiirin ja hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan jäsenenä, Oulun seudun ympäristötoimessa kaupunginhallituksen edustajana, Oulun Energian johtokunnan puheenjohtajana ja yhtiöittämisen jälkeen hallituksen varapuheenjohtajana. Toimin myös maakuntauudistuksen valmistelujen aikaan maakuntamme suppean poliittisen ohjausryhmän jäsenenä. Vuoden 2025 kunta- ja aluevaaleissa en ollut enää ehdokkaana.

***** ***** ***** ***** *****


Seuraavassa itselleni tärkeimpiä kysymyksiä yhteiskunnassa:

Itsenäisyys, johon kuuluvat poliittinen, taloudellinen, sotilaallinen sekä väestöllinen itsenäisyys.

Euroopan Unioni lue lisää:

Oma valuutta ja talous lue lisää:

Työvoiman liikkuminen: lue lisää:

Lapsiperheet, syntyvyys lue lisää:

Koulutus lue lisää:

Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito lue lisää:

Elinvoimaisuus lue lisää:

Yleinen talousoppi lue lisää:

Suomen asuttuna pitäminen lue lisää:

Maahanmuutto lue lisää:

Kehitysapu lue lisää:

Sananvapaus, lue lisää:

Ruotsin kieli lue lisää:

Puolustus, lue lisää: