Pohjolan Sotamuseo

Share |

Torstai 6.6.2013 - Juha Vuorio


Valtuustoaloite, 29.4.2013 Oulun kaupunginvaltuustolle

Ehdotamme pelastuslaitokselta vapautuvan Tuiran sivupaloaseman muuttamista museokäyttöön. 

tirolintie_1_oulu_03.jpg

Rakennuksen rakensivat Ouluun sijoitetut saksalaiset alppijääkärit vuonna 1942. Tämä tirolilaistyylinen alppimaja rakennettiin upseerikerhoksi ja se on ainoa rakennus joka on jäljellä Pikku-Berliiniksi kutsutusta saksalaisten majoitusalueesta. Museoon olisi luonnollista sijoittaa Suomen sotahistoriaan liittyvää välineistöä ja Oulu sodassa kertovaa historiaa.  Tiloihin olisi varattava myös mahdollisuus sijoittaa historiallisesti arvokkaita yksityiskokoelmia. Sotamuseot ovat Suomessa ja ulkomailla matkailunähtävyyksiä joissa vierailee kymmeniä- jopa satojatuhansia kävijöitä vuosittain tutustumassa maan ja kaupunkien sotahistoriaan.  Esimerkiksi Helsingissä sotamuseossa vierailee n. 50 000 - 60 000 kävijää vuosittain. Kiinnostusta löytyy sekä idästä että lännestä. 

Pohjois-Pohjanmaan museolla on tähän liittyvää materiaalia paljon varastossa eikä se koskaan kokonaisuudessaan sovi esille. Lisäksi Oulun alueella on mittavia yksityiskokoelmia aseita ja sotilaspukuja. Nyt kun palolaitos muuttaa Alppilasta Ruskoon, niin tilat olisivat historiansa puolesta juuri sopivat tähän museokäyttöön.

Tuiran sivupaloaseman historiaa:
Jatkosodan aikana Ouluun oli sijoitettu kenraaliluutnantti Eduard Dietlin johtamat 3. vuoristodivisioonan alppijääkärit. Vuonna 1942 he rakensivat tirolaistyylisen alppimajan upseerikerhoksi.  Heidän toimestaan upseerikerhon ympäristöön rakennettiin kaikkiaan noin kolmesataa erilaista tilaa. Aluetta kutsuttiin Pikku-Berliiniksi.  Upseerikerho on ainoa rakennus, joka on jäljellä Pikku Berliinistä. Kaupunginosan nimi sekä kadunnimet Alppitie ja Tirolintie juontuvat saksalaisajoilta. 


 Linkit:
   http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotamuseo
   http://fi.wikipedia.org/wiki/Pikku-Berliini

 

Allekirjoitukset:

Juha Vuorio, PS                                       Veijo Väänänen, PS

Vaili Jämsä-Uusitalo, PS                          Anne Enojärvi, PS

Sebastian Tynkkynen, PS                        Jenna Simula, PS

Olli Immonen, PS                                     Anne Snellman, PS            

****************************************************************************************************

Täytyy näin jälkikäteen vielä lisätä linkki Oulun Numismaattisen kerhon sivulle, jossa kerrotaan ainutlaatuisesta Oulun kaupungin hallussa olevasta kunniamerkki- ja asepukukokoelmasta. Tämän kokoelman keräsi Vilho Mäki-Hirvelä ja se on siis tällä hetkellä varastossa, koska sillä ei ole mitään esilläolopaikkaa:

http://www.oulunnumismaatikot.fi/onk50v/materiaali/artikkeli-vilho-maki-hirvelan-kunniamerkkikokoelma.pdf

Avainsanat: museo, sota-aika, kunniamerkit