Ampumaharrastuksen tulevaisuus turvattava

Share |

Keskiviikko 30.10.2013 - Juha Vuorio


Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmän julkilausuma. Itse haluan vielä selvyyden vuoksi lisätä, että ei ole mitään todellista syytä luopua perinteikkäästä Hiukkavaaran ampumaradasta. Sekä kaavoittaja että kaikki alueelle muuttavat tietävät ampumaradan olemassaolon.

"Hiukkavaaran asuinalueen rakentuessa on alkanut herätä keskustelu ampumaradan tulevaisuudesta. Alueella sijaitseva ampumarata on Oulun alueen suurin ja tärkein ampumarata-alue, jossa ammutaan vuosittain keskimäärin 350 000 laukausta, joista noin 27% Puolustusvoimien toimesta.

Suomessa on yli puoli miljoonaa ampuma-aseen hallussapitolupaa ja Oulun seudulla rekisteröityneitä metsästäjiä on noin 20 000, minkä lisäksi on paljon ampumaurheilijoita ja muita ampumaratojen käyttäjiä, kuten poliisi ja reserviläiset.

Metsästys on tärkeä osa suomalaisuutta, harrastus ja elämäntapa, joka saa liikkeelle luontoon niin lapsia, nuoria, aikuisia kuin vanhuksia. Metsästyskauden ulkopuolella on tärkeää ylläpitää ampumataitoja ja kohdistaa aseita, mitä varten on oltava tarpeeksi ampumaratoja, jotka tarjoavat toiminnalle turvalliset olosuhteet.

Viime aikoina ampumaratoja on jouduttu sulkemaan asuinalueiden laajentamisesta sekä ympäristösyistä johtuen muun muassa Hailuodosta ja Oulunsalosta. Tyrnävän ampumaradalla tehtiin mittavia muutostöitä, jotta ampumaharrastusta saatiin jatkaa alueella.

Ennen päätöksiä ampumaratojen sulkemisesta tulee harrastajien toiminnan jatkuminen turvata muulla, korvaavalla alueella, jossa on vastaavat, myös kilpailuihin soveltuvat radat kuin Hiukkavaarassa, mukaan luettuina haulikko- ja pitkät kivääriradat. OuluZoneen on tällä hetkellä kyllä voimassa oleva ympäristölupa ampumaradalle, mutta rahoitus puuttuu. Hiukkavaarassa on siis sallittava myös siviiliampujien toiminta niin kauan, kunnes tosiasiassa toiminnan korvaava ampumarata on käytössä.

Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmä"

Avainsanat: kilpa-ammunta maanpuolustus metsästys