Perustuslakiäänestys 2011

Share |

Torstai 24.4.2014 - Juha Vuorio


Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen eräs merkittävimmistä eduskunnan tekemistä päätöksistä koski Suomen uutta perustuslakia. Perustuslain muutoshan täytyy hyväksyttää kaksilla eduskunnilla vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä. Nyt 13.9.2011 oli siis vuorossa toinen äänestys.

Tuo äänestys sisältää merkittäviä erikoisuuksia.

Sen ensimmäiseen pykälään tuli mm. lisäys, että Suomi on EU:n jäsen. Tällä kertaa pykälän ensimmäinen lause pysyi onneksi muodossa: "Suomi on täysivaltainen tasavalta".

Miksi tällainen asia ylipäätään piti laittaa perustuslakiin. Suomen kansa äänesti jäsenyydestä, joten Suomen kansan ja eduskunnan tulee voida myös äänestää siitä uudelleen yksinkertaisella enemmistöllä, silloin kun se on tarpeellista.

Euroopan Unioni ei vaadi tällaista lausetta, eikä minkään muun valtion perustuslaissa ole moista pykälää! (SIC!). Täytyy sanoa 70- ja 80 -lukujen rähmälläänolot nähneenä, että rähmälläänolo jatkuu nykyisenkin poliittisen eliittimme toimesta, tosin eri ilmansuuntaan.

Samaisessa perustuslaissa on myös pykälät 94 ja 95, jotka sisältävät kuvauksen miten kansallista valtaa siirretään pois omasta päätäntävallastamme. Nämä pykälät ovat mielestäni aivan tarpeettomia ja luovat kuvaa ettemme kaikissa tilanteissa voi päättää itse asioistamme.

Perustuslain ensimmäisessä pykälässä sanotaan myös: "Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi." Kauniita sanoja, mutta tämä on vastoin omaa vakaumustani, jossa Suomen perustuslain tulisi tähdätä ensimmäisenä Suomen asioiden hoitamiseen. Nuo tässä kuvatut tavoitteet ovat vähintäänkin epäselviä, ja luovat myös ainakin ajatuksen kansainvälisiin kriisinhoito-operaatioihin, siis jopa sotiin osallistumisen velvoittavuudesta.

Sen sijaa omasta maanpuolustuksesta puhutaan vasta pykälässä 127. Tällöinkään ei puhuta mistään Suomea velvoittavasta toiminnasta vaan pelkästään että jokainen suomalainen on maanpuolustusvelvollinen. Varmaan tälläkin kertaa "malli Kajanderilla".

Itse poistaisin tuon kansainvälisen velvoitteen kokonaan ja laittaisin ensimmäiseen pykälään tilalle: "Suomen tulee harjoittaa uskottavaa maanpuolustusta oman alueensa hallitsemiseksi kriisin tai sodan aikana".

Mielestäni tämä "kansainvälisten velvoitteiden" lisääminen ensimmäiseen pykälään, ja vieläpä huomattavasti vaativimmilla sanamuodoilla kuin "oman maan puolustaminen" ovat asioita, jotka kuvaavat ehkä selvimmin nykyisen poliittisen eliittimme rappiota.

Mutta kaikkein suurin erikoisuus tuossa perustuslain muutoksen äänestyksessä oli suomalaisten tiedotusvälineiden harjoittama mediahiljaisuus kuvaamistani muutoksista. Seurasin tarkoituksella äänestystä edeltävinä viikkoina tiedotusvälineitä, kuten YLE:n televisio- ja radiouutisia sekä esimerkiksi Helsingin Sanomia.

Noissa ja muissakin tiedotusvälineissä ei puhuttu juuri mitään tulossa olevasta perustuslakimuutoksesta, eikä varsinkaan kuvaamistani pykälistä.

Perustuslaissa myös vähennettiin tasavallan presidentin valtuuksia. Itse näen tuon suuntauksen huonona. Mutta kuvaavaa on, että kun Perussuomalaiset tekivät perustuslakivaliokunnan mietintöön eriävän lausunnon, niin sikäli kuin asiaa uutisoitiin, niin silloin väitettiin, että perussuomalaiset vastustavat perustuslakimuutosta nimenomaan (ja siis pelkästään) tuon presidentin valtaoikeuksien vähentämisen takia. EU-pykälistä ei siis puhuttu juuri mitään eriävän mielipiteemme uutisoinnissa.

Oikeasti tuossa eriävässä mielipiteessä puhuttiin pitkästi juuri noista EU-pykälistä ja aivan lopussa mainittiin vielä noin yhdellä lauseella tuosta valtaoikeusasiasta. Silti se oli ainakin muutamassa mediassa ainut maininta perustuslakimuutokseen liittyvästä eriävästä mielipiteestä!

Lisäksi eräs merkillinen ja mitä ilmeisimmin tarkoitushakuinen episodi oli, kun Jussi Niinistö puhui eduskunnassa juuri tästä perustuslakiasiasta, niin käyttäessään vertausta "poistaa varmistin" (jota käytetään kuullessaan jonkin kauniin tms. asian, joka siis ei välttämättä pidäkään paikkaansa). Niin sen sijaan tästä, eikä itse perustuslain muutoksesta, tuli hittiuutinen muka koska se olisi täysin sopimaton ilmaisu. Vaikuttaakin selvältä, että media tarkoituksella suuntasi ajatukset pois tärkeämmästä asiasta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että pääministeri Katainen muutama kuukausi myöhemmin käytti aamu-TV:ssä aivan samaa ilmaisua samantapaisessa merkityksessä. Nyt kun ei ollut tarvetta poliittiseen manipulointiin, niin media jätti tämän ilmauksen täysin huomiotta.

Näiden asioiden tutkimisesta saisi varmaan mielenkiintoisen opinnäytetyön aikaiseksi yliopistossa jossain tiedotuspuolen oppisuunnilla.

Mainittakoon vielä, että kun kyselin tuttaviltani ennen ja jälkeen eduskunnan äänestystä, niin juuri kukaan ei ollut kuullutkaan, että Suomessa olisi jokin perustuslakiäänestys. Ja jos joku yksittäinen oli siitä kuullut, niin ei ollut mitään havaintoa sisällöstä. Aivan huoleti voi sanoa että media ei tehnyt tehtäväänsä, ja kuten oma tulkintani on, niin harjoitti vielä tietoista harhaanjohtamista.

Äänestyksen tulos oli siis: Jaa 118, Ei 40, Tyhjiä 1, Poissa 40.

Tässä suomalaisen median salaamassa äänestyksessä vanhat valtapuolueet äänestivät kokonaisuudessaan Euroopan Liittovaltioon menon puolesta. Ainoastaan perussuomalaiset kansanedustajat äänestivät Suomen itsenäisyyden puolesta (ja pari yksittäistä muuta).



He äänestivät Jaa (Liittovaltio)

Kokoomus: Mäkelä Outi, Mäkinen Tapani, Eestilä Markku, Harkimo Leena, Heinonen Timo, Hemmilä Pertti, Holmlund Anne, Häkämies Jyri, Risikko Paula, Jaskari Harri, Jokinen Kalle, Salolainen Pertti, Sankelo Janne, Sarkomaa Sari, Satonen Arto, Kanerva Ilkka, Katainen Jyrki, Kataja Sampsa, Stubb Alexander, Kauma Pia, Kiuru Pauli, Toivakka Lenita, Kopra Jukka, Vahasalo Raija, Wallinheimo Sinuhe, Vapaavuori Jan, Lauslahti Sanna, Lehti Eero, Virolainen Anne-Mari, Zyskowicz Ben

SDP: Backman Jouni, Eloranta Eeva-Johanna, Feldt-Ranta Maarit, Filatov Tarja, Gustafsson Jukka, Ojala-Niemelä Johanna, Paasio Heli, Paatero Sirpa, Peltonen Tuula, Piirainen Raimo, Hiltunen Rakel, Jungner Mikael, Saarinen Matti, Salonen Kristiina, Kari Mika, Skinnari Jouko, Taimela Katja, Tainio Hanna, Kiljunen Anneli, Tuppurainen Tytti, Koskinen Johannes, Kumpula-Natri Miapetra, Kuusisto Merja, Kymäläinen Suna, Kärnä Jukka, Viitamies Pauliina, Lipponen Päivi, Väätäinen Tuula, Kantola Ilkka, Viitanen Pia

Keskusta:  Alatalo Mikko, Anttila Sirkka-Liisa, Pekkarinen Mauri, Pirttilahti Arto, Puumala Tuomo, Rantakangas Antti, Rehula Juha, Reijonen Eero, Rossi Markku, Kaikkonen Antti, Kalli Timo, Kalmari Anne, Sipilä Juha, Katainen Elsi, Kerola Inkeri, Tiilikainen Kimmo, Kiviniemi Mari, Kiviranta Esko, Komi Katri, Torniainen Ari, Korhonen Timo V., Tölli Tapani, Kääriäinen Seppo, Vehkaperä Mirja, Vehviläinen Anu, Leppä Jari,Lintilä Mika, Lohi Markus, Maijala Eeva Maria

Vihreät: Alanko-Kahiluoto Outi, Brax Tuija, Haapanen Satu, Sinnemäki Anni, Karimäki Johanna, Toivola Jani, Tynkkynen Oras

Ruotsalaiset: Nylander Mikaela, Gestrin Christina, Nylund Mats, Gästgivars Lars Erik, Henriksson Anna-Maja, Thors Astrid

Vasemmistoliitto: Myllykoski Jari, Arhinmäki Paavo, Kalliorinne Risto, Tiainen Eila, Kontula Anna, Korhonen Martti, Uotila Kari, Kyllönen Merja, Virtanen Erkki, Modig Silvia

Kristillisdemokraatit: Ahvenjärvi Sauli, Palm Sari, Räsänen Päivi, Jääskeläinen Jouko, Östman Peter,Myller Riitta



He äänestivät EI (Itsenäisyys)

Perussuomalaiset:

Mäkipää Lea, Mäntylä Hanna, Eerola Juho, Mölsä Martti, Elomaa Ritva, Niikko Mika, Niinistö Jussi, Oinonen Pentti, Packalén Tom /ps, Hakkarainen Teuvo, Halla-aho Jussi, Heikkilä Lauri, Heikkilä Lauri, Hirvisaari James, Hongisto Reijo, Immonen Olli, Jalonen Ari, Ruohonen-Lerner Pirkko, Saarakkala Vesa-Matti, Jurva Johanna, Juvonen Arja, Jääskeläinen Pietari, Soini Timo, Soukola Ismo, Kettunen Pentti, Kivelä Kimmo, Tolppanen Maria, Kokko Osmo, Tossavainen Reijo, Turunen Kaj, Koskela Laila, Tuupainen Kauko, Lindström Jari, Lohela Maria, Virtanen Pertti, Vähämäki Ville, Louhelainen Anne, Väätäinen Juha, Mattila Pirkko

Vasenryhmä:  Yrttiaho Jyrki, Mustajärvi Markus

Äänestykseen ei osallistunut puhemiehenä toiminut Joutsenlahti Anssi /ps

Poissa tai tyhjää:

Kokoomus: Autto Heikki /kok, Männistö Lasse, Mäntymaa Markku, Grahn-Laasonen Sanni, Orpo Petteri, Pelkonen Jaana, Ravi Pekka, Sasi Kimmo, Suutari Eero, Tolvanen Kari, Kurvinen Esko, Vikman Sofia, Virkkunen Henna, Matikainen-Kallström Marjo

SDP: Mäkisalo-Ropponen Merja, Guzenina-Richardson Maria, Rajamäki Kari, Huovinen Susanna, Ihalainen Lauri, Karhu Saara, Kiuru Krista, Tuomioja Erkki, Urpilainen Jutta, Lindtman Antti

Ruotsalaiset:  Blomqvist Thomas, Nauclér Elisabeth, Wallin Stefan, Wideroos Ulla-Maj

Vihreät: Niinistö Ville, Haavisto Pekka, Soininvaara Osmo, Paloniemi Aila, Hautala Lasse, Saarikko Annika, Savola Mikko, Lehtomäki Paula

Vasemmistoliitto: Pekonen Aino-Kaisa. Lapintie Annika

Kristilliset: Rauhala Leena

Keskusta: Rundgren Simo


 

Avainsanat: perustuslaki