Avoin kirje Suomen päättäjille lähienergiasta

Share |

Tiistai 22.7.2014 - Juha Vuorio


oheinen kolumnini julkaistiin 22.7.2014 oululaisessa Forum24 -lehdessä:
Avoin kirje Suomen päättäjille lähienergiasta

Suomen energiatase on tällä hetkellä voimakkaasti alijäämäinen, jopa kahdeksan miljardia euroa vuodessa. Samaan aikaan, kun voisimme käyttää omia bionenergiavarojamme, niin lisäämme fossiilisen kivihiilen tuontia. Maamme energiaomavaraisuus on surkealla tasolla 34 prosentissa.

Tähän asti olemme tuottaneet Oulussa kokonaan kaukolämpömme omalla turve- ja puuenergialla. Nyt kuitenkin kahden viimeisen hallituksen linjauksista johtuen, kaukolämmön kylkiäisinä energiatehokkaasti tuotettavaa sähköä ei juurikaan kannata enää tuottaa. Tuotamme siis sähköä huonon hyötysuhteen kivihiililauhteella sen sijaan, että tekisimme sitä omista raaka-aineistamme energiatehokkaasti.

Jotta lähienergian käyttöämme voidaan jatkaa, on turvetuotantoalueita uusittava vuosittain. Valitettavasti nykyisen hallituksen aikana ovat luvitukset Aluehallintovirastossa käytännössä lähes täysin pysähtyneet. Tämä siitä huolimatta, että lupa-anomuksemme ovat sovittujen käytäntöjen mukaisesti kohdistuneet vain jo muuttuneille soille.

Kesäkuussa eduskunta hyväksyi uuden ympäristönsuojelulain (YSL). Energiateollisuuden ja kahden oppositiopuolueen (ps. ja kesk.) vastustuksesta huolimatta lakiin jäi turvetuotantoa rajoittava pykälä 13, joka saattaa edelleen rajoittaa turvetuotantoa epämääräisillä lauseillaan.

Suomessa on lukuisia eri luokituksilla suojeltuja tai seurattuja kasvi- ja eläinlajeja. Voi helposti arvioida, että jos mikä tahansa turvetuotannon kokoinen luontoalue tutkitaan riittävän tarkasti, niin sieltä löytyy jokin seurattava laji tai vastaava luontoarvo, joka voi estää kyseisen alueen käytön. Tätä ei voi perustella ympäristönsuojelun näkökohdasta.

Nyt olisi tärkeää saada tähän lakiin liittyvä ympäristönsuojeluasetus, jossa määriteltäisiin tuon YSL § 13 merkitys sellaiseksi, että esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla voisimme saada sovitulla tavalla tehdyt lupa-anomukset järkevässä muutaman kuukauden ajassa. Käytännön tulisi olla vastaava kuin metsänuudistuksissa.

Oulun Energiakonserni käyttää vuodessa 40–50 miljoonaa euroa polttoaineenhankintaan vuodessa. Tämä ylläpitää työpaikkoja omassa maakunnassamme siten, että konsernin koko työllistävä vaikutus on keskimäärin 1 100 – 1 500 ihmistä. Turvetuotannon tapainen elinkeino myös edistää yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa hyvin moneen alaan liittyvää tutkimusta. Esimerkiksi ympäristömonitoroinnin käytössä olemme merkittävä toimija.

Toivokaamme päättäjillemme viisautta ylläpitää omiin luonnonvaroihimme liittyvää kotimaista toimintaa ja osaamista täällä Pohjois-Suomessa.

Juha Vuorio, Oulun Energiakonsernin puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu (ps)

Avainsanat: energia, omavaraisuus, kauppatase