Mistä nuorille työkokemusta

Yleinen työllisyystilanne on finanssikriisin jäljiltä edelleen huono, vaikka nyt onkin kehitystä parempaan. Erityisen hyvää on ollut Nokian puhelinkehityksen alasajon jälkeinen myönteinen rakennemuutos, jossa ICT-alan työpaikkojen määrä on Nokian huippuaikoihinkin verrattuna jopa noussut kaupungissamme. Samalla se on terveesti monipuolistunut lukuisiin erityyppisiin yrityksiin.

Tästä on suurin kiitos alalla työskenteleville ICT-alan ammattilaisille, jotka eivät jääneet tuleen makaamaan, vaan ovat hyödyntäneet osaamistaan ja kontaktejaan maailmalla. Toki kaupunki ja muutkin viranomaiset ovat edesauttanut tätä monin tavoin.

Kuitenkin meillä on periaatteellisia ongelmia työllisyyden parantamisessa. Nuorten on vaikea saada ensimmäisiä työelämän kokemuksia oikeissa töissä. Tähän ratkaisuna on usein viitattu Saksan oppisopimuskoulutukseen, joka tarjoaa sisäänajon työelämään ja ammattitaidon kehittämiseen.

Suomessa tuo ei ole kuitenkaan ottanut tulta alleen. Uskon, että byrokraattisuus on pääsyynä tähän. Toimivassa ratkaisussa minimaalinen lisäbyrokratia on yksi keskeinen vaatimus; tiedän, että pieniä yrityksiä kuritetaan muutenkin kaikenlaisilla yrityksen kannalta tarpeettomilla viranomaisraporteilla ja vastaavilla määräyksillä.

Yritysten puolella on toisaalta monesti haluttomuus ottaa ihmisiä, joilla ei ole tarkalleen oikeaa kokemusta johonkin erikoistehtävään. Tavallaan ymmärrettävää, mutta tällainen vaikeuttaa nuorten lisäksi vaikkapa tekniikan alalla ”aallonharjalta” pudonneen osaajan työllistymistä. Toivokaamme, että nyt lisääntyvä työpaikkojen tarjonta auttaisi korjaamaan tätä asiaa.

Maakuntauudistuksen myötä työllisyys- ja yrityspalvelut yhdistyvät kasvupalveluiksi. Kun maakunnalla on järjestämisvastuu, niin huolena on se, jääkö keskuskaupungille kunnollista toimintaympäristöä. Riskinä kun on, että tämäkään järjestelmä ei huomioi keskuskaupunkia riittävällä tavalla.

Hallitus valmistelee parhaillaan koulutussopimusmallia. Tuossa yhdistetään nykyisiä menetelmiä ammatillisessa koulutuksessa työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa. Ja nimenomaan mahdollisimman joustavalla ja helposti hallinnoitavalla tavalla. Onnistuessaan tuo malli mahdollistaisi hyvin myös oppisopimuksen käytön.

Viimeaikaiset uutiset ammatillisten opintojen valtionrahoituksen huonontamisesta ovat valitettavia. Kun ammatillisten opintojen aloituspaikkoja vähennetään, niin meillä se tarkoittaa helposti sitä, että samalla lisääntyy nuorten pitkäaikaistyöttömien määrä. Myös leikkausten todennäköisesti aiheuttamat maakunnan koulutuspaikkojen sulkemiset ovat väärä ratkaisu valtion budjettiongelmiin.

Laajemmin katsottuna eräs asia koulutusratkaisuissamme ihmetyttää. Ainakin ammattikorkeakouluihin on tullut koko ajan lisää englanninkielisiä opinto-ohjelmia. On vaikea ajatella, että ne parantaisivat elinvoimaisuuttamme. Jos olisi vapaat kädet, niin lopettaisin muut kuin suomenkieliset opinnot ammattiin johtavasta koulutuksesta. Säästyvillä rahoilla paikkaisin ammatillisen koulutuksen leikkauksia.

Säästöä syntyisi, kun ulkomaalaisille annettava koulutus vähenisi ja voisimme suunnata nämä voimavarat omille nuorillemme. Lisäksi muun kuin äidinkielellä annettava koulutus huonontaa oppimistuloksia monissa tapauksissa, ja lisäksi aiheuttaa sen, että nuori ei ehkä löydä koulutuspaikkaa kun suomenkielistä koulutusta ei ole tarjolla.

Mielestäni erityisesti ammattiin johtavassa koulutuksessa tämä englanninkielisten kurssien jatkuva lisääminen vahingoittaa isänmaatamme.