Vihan kadut

Olen hiljattain lukenut kaksi hieman saman samaan aihepiiriin liittyvää kirjaa. Toinen on Ryan Gattisin Vihan kadut (2015), jossa kerrotaan monikulttuurisen Los Angelesin jengisodista erityisesti vuoden 1992 rotumellakoiden aikaan ja toinen Tania Kambourin Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa (2015). Käyn molemmat kirjat erikseen läpi.

Vihan kadut. Kyseessä vuoden 1992 tapahtumista kertova romaani. Kirjailija on perehtynyt noihin Los Angelesin kuuden päivän tapahtumiin haastattelujen ja mm. turvallisuusviranomaisten lausuntojen perusteella. Yksi niistä on jopa kirjan muodossa (ei ole suomennettu). Kirjan tapahtumat ovat autenttisia yleisellä tasolla, mutta henkilöt ja noiden tarkat tekemiset keksittyjä. Minulla ei ole syytä epäillä noiden mellakoiden aikaisten tapahtumien kuvauksista, etteikö juuri tuollaisia asioita tuolloin tapahtunut enkelten kaupungissa. Aiheesta esitetään myös tilastotietoja.

Gattis paneutui roolihenkilöihin aivan erityisellä tavalla kirjoittaen kunkin luvun tai osion siten, että kertojana toimi aina joku kirjan henkilöistä, joka näkee tapahtumat omalla tavallaan. Seuraavassa osiossa osittain sama asia saatetaankin kertoa toisen osallistujan silmin aivan eri näkökulmasta. Kirja vangitsi harvinaisella tavalla niin, ettei lukemista olisi millään halunnut keskeyttää. Jokainen voi tietenkin miettiä, kuinka hyvin Gattis on onnistunut kuvauksissaan näkymissä eri osapuolten pään sisälle.

Faktat: huhtikuun 29. päivänä klo 15:15 oikeus vapautti valamiehistön päätöksellä Los Angelesin poliisilaitoksen Rodney Kingin pidätyksen tehneet poliisit syytteistä ja totesi, etteivät he olleet käyttäneet liiallista voimaa pidätyksen yhteydessä. Pidätys oli perustunut afroamerikkalaisen Kingin suureen ylinopeuteen moottoritiellä ja muutoin holtittomaan ajoon ja pakenemiseen.  Pidätystapahtuma oli osittain videoitu ja siinä näkyi pidätystapahtumassa käytetty väkivalta; King taklattiin maahan, häntä ammuttiin etälamauttimella sekä lyötiin pampulla.

Tästä alkaneet mellakat kestivät kuusi päivää. Mellakoiden aikana pidätettiin lähes 11 000 ihmistä, noin 2 400 ihmistä loukkaantui, kirjattiin yli 11 000 tulipaloa ja aineelliset vahingot nousivat yli miljardiin dollariin. Mellakat aiheuttivat suoranaisesti 60 kuolemantapausta, mutta tuo luku ei sisällä varsinaisten mellakka-alueiden ulkopuolella tapahtuneita surmia.

Käytännössä poliisi ei pystynyt reagoimaan hälytyksiin, mikä tarjosi kosolti aikaa jengeille selvitellä kalavelkoja 3,6 miljoonan asukkaan kaupungissa, jota ympäröi yli 9 miljoonan asukkaan piirikunta.

Ensimmäinen henkilö on meksikolaisamerikkalainen katuruokalan työntekijä, ns. siviili, jolla on sukulaisia jengiläisinä. Kostoksi jengien välienselvittelyssä kuolleesta toisesta siviilistä tämä tapetaan raa’alla tavalla. Kuva pimenee.

Toinen henkilö on edellisen sisko, joka on jengiläinen. Luvussa kuvataan kuinka jengi saa tietää oman siviilin tappamisesta ja miten selvitettiin syylliset ja miten tehtiin kostoisku teloittamalla edellisen luvun surmaajat.

Kolmas henkilö on edellisten pikkuveli, joka kuolee oman jenginsä johtajan uhraamana, jotta rauha yhteen suuntaan säilyisi. Kuva pimenee.

Neljäs henkilö on tämä jengijohtaja, joka televisiosta näytettyjä mustien edelleen jatkuvia mellakkoja katsoessaan tajuaa toisen mellakkapäivän aamuna, että kyseessä on samanlainen sotatila, kuin mitä Libanonista on näytetty. Jengissä on 116 jäsentä ja se on tarkasti organisoitu. Tuo ensimmäinen siviili tavallaan kuoli koska hänen pikkuveli uhrattiin liian myöhään. Tuon sotatila-oivalluksen jälkeen jengijohtaja päättää ryöstää asekaupan ja saa runsaasti tehokasta aseistusta.

Viides henkilö on saman jengin jäsen, hieman sekaisin oleva huumeidenkäyttäjä. Päättää kostaa eräälle jengien kanssa tekemisissä olevalle huumekauppiaalle ryöstämällä tämän talon ja polttamalla sen lopulta. Kaveri siinä muistelee, että ensimmäiset mellakat olivat kuulemma vuonna 1944 meksikolaisperäisten ja valkoisten välillä. Kuusikymmenluvulla puolestaan oli Wattsin mellakat mustien ja valkoisten välillä ja nyt taas 20 – 30 vuoden päästä 1992 uudet mellakat. Ehkäpä tulevaisuus on myös jaksollista.

Kaveri oli jemmannut muutaman laatikollisen rommia tuolta ryöstämältään huumekauppiaalta ja tuon ensimmäisen polttamisen innoittamana ryhtyy kiertämään paikkoja ja käyttämään rommipulloja polttopulloina ihan huvikseen. Tämäkin henkilön tarina loppuu kuvan pimenemiseen. Tässä tapauksessa siihen, kun korealaisten liikemiesten luoti osuu tähän. Henkilön tarina tosin jatkuu sairaalan kautta.

Kuudes henkilö on korealaisen kauppiaan 17 vuotias poika. Korealaiset yrittäjät ovat kotimaassaan suorittaneet asevelvollisuuden ja hallitsevat aseiden käytön ja organisoitumisen. Perustavat eräänlaiset kodin- tai liikkeenturvajoukot suojelemaan kauppojaan. Tämä poika ampuu pienoispistoolilla edellisen luvun henkilön osittain vahingossa koska yrittää vain varoituslaukausta. Ja tulee lopulta pidätetyksi luvattomasta aseenkannosta.

Seitsemäs henkilö on sairaanhoitaja, joka on monen muun roolihenkilön tuttava, läheisempi tai kaukaisempi. Tämä mm. löytää ensimmäisenä ensimmäisen luvun teloituksen uhrin, jonka tuntee ennestään. Hoitaa edellisen luvun ampumatapauksen sairaalassa. Tuntee seuraavan luvun palomiehen.

Kahdeksas henkilö on palomies. Paloautot eivät voi tässä tilanteessa toimia, ellei parikin poliisiautoa ole tukemassa. Poliisit ovat tällä kertaa naapuripiirikunnasta ja he eivät ilahtuneet kuullessaan, että paloautoja ammuskellaan eräillä asuinalueilla normaalioloissakin. Harva se päivä jostain autosta särkyy ikkuna tai kyljistä löytyy luodinreikiä. Kohta kuvataan, kuinka toisen palomiehen kimppuun hyökätään ja tämä loukkaantuu vakavasti. Tämän luvun henkilö ajaa paloauton lupia kyselemättä sairaalaan. Tavallisissa oloissa palohälytyksissä olisi ensihoitaja mukana, mutta tässä tilanteessa se ei ollut mahdollista.

Palomies toteaa, etteivät uutisankkurit ymmärrä miksi ihmiset polttavat omia asuinalueitaan. Tosiasiassa syitä on kolme: (i) kauna, (ii) hulinoitihalu tai (iii) vakuutuspetos. Palomies myös ihmettelee, että kaikkia (Rodney Kingin tapauksessa) syytettyjä poliiseja pidetään mediassa valkoisina, vaikka yksi heistä on mitä ilmeisimmin latino. Toinen palomies arvelee, ettei toimittajien kannalta ole kovin oleellista tuollaiset yksityiskohdat; vetävä juttu on tärkeämpi.

Tämä palomies mietiskelee asioita ja jengiväkivallan uhreja, joihin hälytyksissä törmää tavanomaisissakin oloissa. Los Angelesissa arvioidaan olevan vähintään 360 000 ampuma-asetta. Jos näissä mellakoissa keskimäärin joka kymmenellä ammutaan yksi luoti se tekisi 36 000 luotia yhteensä.

Tämän henkilön tarinan lopussa palomiehet löytävät ensimmäisen henkilön ruumiin.

Yhdeksäs henkilö on aikaisemmin mainittu huumekauppias. Joutuu ensimmäisen jengin vastustajan mukaan hyökkäykseen tätä ensimmäistä jengiä vastaan. Luku päättyy, kun tämä huumekauppias ymmärtää, että tämä toisen jengin iskuryhmä on (tyhmän johtajansa takia) menossa ansaan, mutta ei voi tehdä sille mitään.

Kymmenes henkilö on juuri tuon toisen jengin johtaja. Tämäkin luku päättyy, kun ansan lauettua kuva pimenee.

Yhdestoista henkilö on ensimmäisen jengin asiantuntija, joka hoitaa omaan jengiin kohdistuvien iskujen tapahtumapaikkojen tutkinnat ja omien jälkien sekoittamiset omista tekosista. Edellisen ansan kuolonuhrit lastataan muun todistusaineiston kanssa isoon kuorma-autoon, joka ajetaan riittävän kauas ja poltetaan todisteiden hävittämiseksi.

Kaveri mietiskelee tyttöystävänsä kanssa myös muunlaista tulevaisuutta kuin jengielämää.

Kahdestoista henkilö saa tehtäväksi juuri tuon kuorma-auton hävittämisen toisen jengiläisen kanssa. Tämä toinen piti samalla teloittaa, koskapa tämä oli tehnyt useita virheitä ja olisi mitä ilmeisimmin voitu yhdistää jengin rikoksiin. Tehtävä mikä tehtävä.

Kolmastoista henkilö on nimeämättömän valtion organisaation joukkueenjohtaja, joka joukkueineen on saanut tehtäväksi käydä mellakoiden viimeisenä ulkonaliikkumiskiellon iltana pahimmat jengit läpi ja antaa näille väkivaltainen muistutus siitä, kuka kaupungissa lopullisesti määrää. Tilastotietoina kaupungissa arvioitiin tuohon aikaan olevan yli 100 000 jengiläistä, jotka edellisenä vuotenä olivat tehneet 771 murhaa, eli kaksi kappaletta päivässä.

Neljästoista henkilö on graffiteja tekevä jengiläinen, joka lopuksi lähtee omille teilleen.

Viidestoista henkilö muuttuu tuossa luvussa ulkojäsenestä jengiläiseksi. Rituaali on väkivaltainen, mutta henkilön mielestä sen arvoinen.

Noiden lisäksi oli vielä pari henkilötarinaa, mutta ne jäivät jotenkin vaisummiksi.

Kirjan lopussa oli sanasto, josta selvisi jengien käyttämät, monesti espanjankielisten sanojen tai ilmaisujen merkitykset.

Viime vuosien – ja päivien uutiset kertovat, että kansojen sulatusuunissa Yhdysvalloissa etnisten ryhmien väliset väkivaltaisetkin jännitteet jatkavat olemassaoloaan.

[1] Ryan Gattis: Vihan kadut (2015), Like

[2] Tania Kambouri: Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa (2015), Oy Scanria Ab