Sotalaivamme helppoja maaleja

Merivoimillamme on suuri hankintakokonaisuus vireillä. Kyseessä on laivaston uusiminen lähitulevaisuudessa Laivue 2020 -hankkeen puitteissa.

Tarkoituksena on hankkia neljä keskenään samanlaista monitoimiperiaatteella toimivaa taistelulaivaa, jotka muodostaisivat avomerilaivastomme rungon. Nämä neljä noin sata metriä pitkää korvettia korvaisivat erityyppisiä vanhempia aluksia.

Hanke on ollut vireillä useita vuosia, mutta itseäni sen perusteet ihmetyttävät edelleen. Laivastomme virallisena olemassaolon syynä on turvata kauppamerenkulkumme. Suomessa käy vuosittain 30 000 kauppalaivaa. Millähän tavoin nuo ajatellut kahtena parina toimivat laivat pystyisivät turvaamaan tavarahuoltomme, sitä voi kukin pohtia. Saman kysymyksen voi tietenkin esittää nykyisestäkin ajasta; ovatkohan armeijamme doktriinit tästä maailmasta.

Alusten kappalehintana olisi 300 miljoonaa euroa. Lukuarvon pienuus ihmetyttää, koskapa saksalaisten hieman pienempien korvettien hankintahinnaksi on arvioitu 400 miljoonaa euroa kappaleelta. Yhteishinta 1,2 miljardia euroa siis tullee ylittymään reilusti. Päälle sitten suurehkot käyttökustannukset.

Voikin kysyä, että miksi hankkia neljä kallista saaristo-olosuhteisiin soveltumatonta vihollisen jatkuvassa tarkkailussa olevaa laivaa ylipäätään. Miksi sijoittaa kallista ja tarpeellista aseistusta merillä toimiville haavoittuville laveteille, jotka sotilaallisessa konfliktissa vihollinen tuhoaa ensi töikseen.

Ja miksei siis sijoiteta riittävää määrä meripuolustusohjuksia liikkuville maalaveteille (kuorma-autot), joita vihollinen ei pysty millään kaikkia seuraamaan ja jotka ovat paljon halvempia. Sekä miksei panosteta meren osalta pääasiassa rannikkopuolustukseen, jolla estetään rannikkojääkäriaselajin myötä maihinnousut sopivien saaristossa toimivien alusten tukemana.

Kannattaa muistaa 30-luvulla ennen talvisotaa vähien puolustusmäärärahojen suuntaaminen kahteen panssarilaivaan, jotka olivat varsin hyödyttömiä. Talvisodassa ne pidettiin turvassa Turun edustalla. Jatkosodassa toinen ajoi miinaan ja toinen oli osana Helsingin ilmatorjuntaa ollen varsin kallis lavetti.

Vaikuttaa siltä, että merivoimien tavoitteet ovat hakusessa. Parikymmentä vuotta sitten kehitettiin ilmatyynyaluksia ohjuslaveteiksi. Hanke onneksi lopetettiin. Samoihin aikoihin rannikkotykistö siirtyi merivoimien haltuun ja melkein heti aloitettiin täysin toimintakuntoisten rannikkotykkien hävittäminen.

Sivumennen sanoen, jatkosodan jälkeen neuvostokenraalit vaativatkin ranikkotykkejä hävitettäviksi. Suomalaiset onnistuivat neuvotteluissa vakuuttamaan, että niitä tarvitaan YYA-sopimuksen velvoitteiden toteuttamiseen. Mutta siis käytännössä heti, kun YYA-sopimus mitätöitiin, niin omat kenraalimme (tai amiraalimme) päättivät hävittää ne.

Tuo Laivue 2020 -hanke pitäisi ehdottomasti jättää tekemättä, ja parantaa tuolla summalla rannikkopuolustusta yleensä, ja erityisesti maalta ammuttavien meritorjuntaohjuksien osalta sekä lisätä puolustusvoimien henkilöstöä. Rauhanaikaista merivalvontaa kehittäisin rajavartiolaitoksen puitteissa ja tarvittaessa lisäisin sen miehistöä ja kalustoa sekä kaluston laatua, rahaa jäisi tähänkin noista korveteista.

Välttämällä sitoutumista Laivue 2020 -tyyppisiin kiviriippoihin, voisimme myös pysyä tulevaisuuden kehityksessä mukana esimerkiksi pienten miehittämättömien alusten osalta. Korvettien myötä kätemme olisivat sidotut pitkiksi ajoiksi hankkeeseen, jonka hyöty Suomen puolustamisessa on vähintäänkin kyseenalainen.

Jotkut ovat ehkä sitä mieltä että armeijamme johto tietää mitä tekee, eikä siviilien tulisi neuvoa. Tässä mielessä kannattaa vilkaista myös päinvastaista argumentaatiota.