Omaishoidolle virallisempi asema

Share |

Perjantai 29.3.2019 klo 23.03 - Juha Vuorio


Monet omaiset tekevät vanhuksien, vammaisten tai muiden apua tarvitsevien hyväksi arvokasta työtä käytännössä ilmaiseksi. Omaishoitajaksi ei pyritä, vaan siihen ajaudutaan läheisten vaikeiden tilanteiden myötä. Työ on usein myös hyvin rasittavaa, esimerkiksi jos kyseessä on toista vanhenevaa avaiopuolisoa hoitava vanhus.

Kuntien maksamat omaishoidon tuet ovat toisaalta hyvin pieniä verrattuna laitoshoitoihin, jotka voivat esimerkiksi vaikeasti vammaisilla maksaa jopa satoja euroja päivää kohden.

Omaishoitajat saavat puolestaan kunnilta varsin vaihtelevasti tukea; sitä ei ole laissa tarkemmin määrätty, ja käytännöt ja tuen määrät vaihtelevat eri kunnissa ja jopa kuntien sisällä. Tuen määrät ovat kuitenkin tietojeni mukaan usein hyvin pieniä.

Omaishoitajien tuet tulisi määrittää Kelan maksettavaksi selkeillä kriteereillä. Vielä parempi olisi, jos ne muutettaisiin palkaksi, Myös sijaisuudet tulisi mahdollistaa nykyistä paremmin.

Näitä määritellessä tulisi muistaa, kuinka paljon maksaa yhteiskunnalle, jos tällaisia omaishoitajia ei olisi. Tällöin yhä useammalle omaishoitajalle tulee mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Ja tuon tehtävän tullessa useammalle mahdolliseksi myös yhteiskunta säästää huomattavat summat rahaa. Lisäksi lievennämme hoitajapulaa tulevaisuudessa.