Noin 15 hävittäjää on sopiva määrä Suomelle.

Kymmenien miljardien elinkaarikustannuksia aiheuttavan HX-hankkeen käsittelyssä on unohtunut, että Suomen ilmapuolustus tulee ilman muuta olemaan alivoimainen suhteessa Venäjään. Alivoimaisten ilmavoimien toimintamahdollisuudet sotatilassa ovat vähintäänkin heikot. Sen sijaan ilmatorjunnalla on hyvät mahdollisuudet toimia myös alivoimatilanteissa.

Tähän vielä sivuhuomautus, että ilmavoimat eivät ole tietääkseni julkaisseet Hornettien tähänastisia, tai loppuun asti arvioituja elinkaarikustannuksia. Miksiköhän?

Kannattaa muistaa viimeisten vuosikymmenten pudotustilastot. Näissähän on alivoimaisen osapuolen hävittäjäpudotuksista 97 prosenttia tehty ilmatorjunnalla. Vain kolme prosenttia pudotuksista on tehty hävittäjillä.

Hyvä esimerkki on ensimmäinen Persianlahden sota, jossa Saddam pudotti nimenomaan ilmatorjunnalla yli 60 hyökkäävän osapuolen ilma-alusta. Hävittäjistä ei ollut Saddamille hyötyä.

Samoin georgialaiset pudottivat Suomen nyt jo hylkäämällä venäläisellä BUK-M1 ilmatorjuntajärjestelmällä vuoden 2008 sodassa arviolta seitsemän venäläistä hävittäjää, joista yksi oli jopa elektronisen sodankäynnin lentokone.

Lisäksi serbit pudottivat BUK-M1 järjestelmän edeltäjällä yhdysvaltalaisen F-117 häivepommittajan Jugoslavian pommitusten aikaan. Tosin väitetään, että pudotus tehtiin tätä vieläkin vanhemmalla venäläisellä kalustolla.

Oman arvioni mukaan ajatellun HX-hankkeen koneilla voi tehdä sodassa kolme asiaa: 1) niillä voi osallistua nykyajan siirtomaasotiin, joita usein kriisinhallinnaksi kutsutaan, 2) niillä voi osallistua Naton ja Venäjän väliseen konfliktiin vaikkapa Baltian suunnalla ja 3) niillä voi hyökätä Venäjälle ja siis ampua oikeat Mainilan laukaukset. En usko, että niillä voi puolustaa Suomea Venäjän mahdollisen hyökkäyksen yhteydessä.

HX-hankkeen käsittelystä unohtuu usein myös tosiasia, että kalliit monitoimihävittäjät eivät pysty suojaamaan kohteita ohjushyökkäyksiltä. Useat EU:n jäsenmaat ovatkin hankkimassa ilmatorjuntaa juuri ohjushyökkäyksiä silmällä pitäen.

Nykyaikainen ilmatorjunta pystyy torjumaan myös ohjushyökkäyksiä 24/7 periaatteella. Tällaisia järjestelmiä tulisi sijoittaa esimerkiksi pääkaupunkimme suojaksi. Vaikka täydelliseen kattavuuteen ei päästäkään, niin nämä suojaavat kuitenkin haluamiamme kohteita.

Venäjän ilmatorjunnan vaikutusalueessa on lähes koko Suomi. Heidän ulottuvuutensa on jopa 300 – 400 km. Voi kysyä, että mitkä olisivat HX-hävittäjien todelliset toimintamahdollisuudet. Järkevintä olisikin varata suhteellisen pieni määrä torjuntahävittäjiä rauhanajan ilmavalvontaan ja sodan uhan tilanteisiin.

Otsikossa mainitsemani lukumäärä on vai eräs ajatus. Tuo koko ajan esillä ollut noin 60 hävittäjää lienee jumiutuminen Pariisin rauhansopimukseen, jossa meille oli sallittu tuo määrä. Tuo on joka tapauksessa selvästi ylimitoitettu sekä taloudellisten mahdollisuuksiemme, että nykyajan todellisen tarpeen kannalta.

Järjestämällä sodanaikainen ilmapuolustus ilmatorjunnalla rahaa jäisi muuhun aseistukseen kuten maavoimien kehittämiseen, joka on varsinkin näiden hankintojen myötä jäämässä väistämättä huonolle hoidolle, erilaisiin uusiin sodankäynnin välineisiin ja tekniikoihin sekä ennen kaikkea meidän suomalaisten hyvinvointiin, jonka ylläpitäminen tuo myös puolustustahtoa.

Katso myös kirjoitukseni maanpuolustuksesta ja merivoimien hankinnoista:
https://www.vuorio.net/blogi/2019/03/07/29175/?page2
https://www.vuorio.net/blogi/2019/02/17/28785/?page2