Oulun PS talousarviopuhe 2020 valtuustossa

Share |

Keskiviikko 4.12.2019 klo 15.03 - Juha Vuorio


kiitos puheenjohtaja,

olemme menossa tulevaisuutta kohden monien tiedossa olevien murrosten myötä.

Näitä ovat vaikkapa maailmanlaajuiset ympäristökysymykset ja -ongelmat, jotka saattavat heijastua meillekin, vaikka itse hoidammekin ympäristöasioita varsin hyvin. Toki kehitettävääkin aina on.

Tai Euroopan ja maailmanlaajuisen rahajärjestelmän aivan poikkeuksellisen alhainen korkotaso. Uhkakuvana on tietenkin se, mitä tapahtuu, kun tuo tilanne joskus muuttuu.

Myös geopolitiikan paluu ikävälläkin tavalla on tullut pysyväksi olotilaksi. Tämä aiheuttaa meille kaupan vähenemistä naapurimaihin. Toivommekin tästä syytä näiden asioiden lientymistä.

Myös kolmannen maailman erilaiset levottomuudet ovat asia, joka ei näytä helpottuvan, vaan on hyvin todennäköistä, että erilaiset kriisit ovat todellisuutta tulevaisuudessakin riippumatta siitä mitä me niille teemme.

Syntyvyyden lasku on asia, joka puhuttaa monia. Me perussuomalaiset emme näe tuota sellaisena ongelmana, jota tulisi hoitaa maahanmuuton hallitsemattomalla lisäämisellä. Mutta toivotamme kohtuullisessa määrin koulutetut sekä suomalaiseen ja yleisesti länsimaiseen kulttuuriin sitoutuneet ihmiset tervetulleiksi joukkoomme. Jos kuitenkin väkilukumme laskee, niin se ei ole mielestämme suuri ongelma.

Suurempi ongelma on, jos yhteiskuntamme muuttuu monikulttuurisuuden vuoksi sekasortoiseksi, tehottomaksi ja turvattomaksi. Ruotsi on tästä esimerkki, kuten alkaa olla pääkaupunkiseutummekin. Monikulttuurisuuden kokemuksia on kertynyt myös meille Ouluun.

Kuten tilastoista selviää, ovat Oulun kaupungin raha-asiat kohtalaisella tasolla. Toki velkaa ei tulisi ottaa enempää kuin mitä kaupungin omaisuuden käypä arvo nousee. Tässä asiassa toivomme päästävän tasapainoon. Tulevaisuudessa väestön ikääntyminen on seikka, joka vaikeuttaa tätä tehtävää.

Eräs muutos kaupungin taseessa ovat maakunnan sairaanhoitopiirin sairaalan uusiminen sekä muutkin hankkeet, kuten Oulun Energian uuden lämpövoimalan rakentaminen. Tämä tarkoittaa konsernivelan merkittävää kasvamista lähivuosina, mutta nämä ovat kuitenkin tuottavia investointeja, joten mikään syömävelka ei ole kyseessä.

Elinvoimaisuuden ja työllisyysasteen nostaminen on parempi keino parantaa taloutta kuin talouden kuristaminen. Siksi olemme tyytyväisiä veroprosentin pysymisessä ennallaan.

Elinvoimaisuuden kannalta on keskeistä yritysmaailman hyvät toimintaedellytykset kaupungissa yleensä ja erityisesti kaupungin hallinnon suuntaan. Toivomme tässä edelleen kehityttävän.

Meidän tulee kuitenkin kiinnittää huomiota myös työstä saatavaan palkkaan. Palkalla tulisi pystyä elämään ilman oleellisia tulonsiirtoeuroja, muutoin tilanne ei ole kokonaistalouden kannalta kestävällä pohjalla.

Toki kokonaisuuden kannalta myös muut kuin tavanomaiset palkkatyövaihtoehdot ovat yhteiskunnallisesti paljon parempia kuin syrjäytyminen yhteiskunnan ulkopuolelle.

Siksi olemmekin toiveikkaita nyt vallitsevassa suuntauksessa pyrkiä työllisyydessä yhden luukun periaatteeseen yhdistämällä kunta- ja valtionhallintotason toimintaa. Alkuvaiheessa tämä tapahtuisi kokeilun myötä, jolle toivomme menestystä.

Olemme huolissamme lapsille ja nuorille tuotavasta sateenkaari -aatteesta sekä ilmastoahdistuksesta, joka lisääntyy vaikkapa koulujenkin paikoin edistämistä ilmastolakoista. Toivomme paluuta hyväksi koettuihin oppimismenetelmiin ja -ympäristöihin. Ne ovat paras tae minimoida nuorten syrjäytymisiä ja tuoda heidät mukaan yhteiskuntaamme.

Koulujärjestelmämme on kohdannut myös suuria muutoksia viime aikoina. Esimerkiksi perinteelliset luokkatilat ovat poistuneet uusista kouluista, ja oppimisympäristö on tullut monien oppilaiden kannalta aivan liian häiriölliseksi. Yhtenä kielteisenä asiana on lisäksi vaikkapa poikien suosimien teknillisten töiden yhdistäminen käsitöihin, jolloin käytännössä poikien asemaa koululaitoksessa on huononnettu.

Me perussuomalaiset olemme tyytyväisiä kaupunginhallituksen linjauksesta kehittää hallintoa nykyiseltä pohjalta. Uskoaksemme tuolla voidaan edetä myös seuraava valtuustokausi.

Sotiemme veteraanit ja kaatuneiden omaiset: Nyt kun viimeisetkin sotaveteraanit ovat jo yli 90 vuotiaita, meidän on syytä muistaa edelleen maamme puolustajia. Onneksi eduskuntapuolueet ovat yksimielisesti parantaneet sotaveteraanien palveluja, jotka usein kaupungin hallinnon kautta tulevat veteraanien hyväksi.

Tämän lisäksi erityisesti huomiota on kiinnitettävä maatamme puolustaessa henkensä uhranneiden isien ja äitien lapsiin, jotka jäivät orvoiksi, ja tämä koskee tietenkin myös muita omaisia. He ovat myös sodan uhreja ja joutuivat hyvin vaikeassa asemassa rakentamaan maatamme sotien aikana ja sen jälkeen. Nyt nämä ihmiset ovat yleensä jo lähes 80 vuotiaita tai vanhempia.

Toivomme, että kaupunki tutkii mahdollisuuksia maksaa velkaamme näiden maamme puolesta henkensä uhranneiden miesten ja naisten vielä elossa oleville omaisille. Taloudellisesti ei puhuta suurista summista, varsinkin kun veteraanien määrän vähetessä, nämä toimintaerät pienenevät.

Toivotamme hyvää yhteistyötä kaikkien osapuolten kesken tulevalle vuodelle. Kiitokset.

lisätietoja antaa valtuustoryhmämme puheenjohtaja Juha Vuorio, p. 040 500 6955