Tarvitsemme paikallisjoukot Suomeen

Share |

Torstai 20.2.2020 - Juha Vuorio


vapaaehtoisista koostuvat paikallisjoukot olisivat tarpeellinen lisä turvallisuuden parantamisessa vaikkapa tällaisten kansainvaellusten torjunnassa,

nimenä voisi olla aivan hyvin vaihtoehtoisesti kansalliskaarti / kodinturvajoukot / suojeluskunnat / maakuntajoukot; siis jokin tuon tapainen, nimellä ei ole väliä, ..

aika monessa muussa maassa on tällaiset, tämä oli itselläni yksi osa EK-vaaliohjelmaanikin, ..

mutta miksi näin ei ole, vaikka tämä on yleistä Euroopan, Pohjoismaiden, Baltian maiden jne osalta?

tähän kaksi tai kolme suoraviivaista selitystä,

1) puolustusvoimiemme johto väheksyy mielestäni monella tavalla ei-ammatiarmeijaa, siis reserviläisiä ja vastaavia. Mikä on tähän syynä, sitä voi sitten kukin miettiä, .. itse uskon että armeijamme johto arvostaa kansainvälisiä operaatioita enemmän, ..

2) sotien jälkeen meiltä kiellettiin suojeluskunnat, ja vastaavat järjestöt tai toiminta olivat käytännössä Neuvostoliiton romahtamiseen asti kiellettyjen listalla. Meille on kyllä muodostunut lukuisia reserviläisjärjestöjä, mutta ne ovat varsin hajanaisia, ja juuri tuo hajanaisuus on nähdäkseni aikaansaanut sen, etteivät ne aja tällaista kokonaisuuden kannalta parempaa ratkaisua,

elättelen kuitenkin toivoa, että tällainen voisi vielä edetä Suomessa,..