Onko Oululla rohkeutta uudistua?

Share |

Lauantai 12.9.2020 klo 21.48 - Juha Vuorio


Syntyperäisenä oululaisena olen monen muun kanssa huomannut viimeisen parin vuosikymmenen aikana tapahtuneen keskusta-alueen hiljentymisen. Tähän on monia syitä, joista useimmat ovat samoja kuin monissa muissakin kaupunkikeskustoissa. Toki omiakin syitä on, kuten liikenne- ja pysäköintijärjestelyihin liittyvät.

Joka tapauksessa viime vuosina on tehty paljonkin työtä asiantilan parantamiseksi; oleellisimpana on ollut täydennysrakentaminen, jolla on saatu keskustan asukasluvun laskua ainakin pysäytetyksi. Parhaillaankin on useita hankkeita asuin- ja osittain liikerakennuksiksi suunnitteilla, joilla mentäisiin parempaan suuntaan. Myös kaikenlaiset viihtyvyyteen ja palveluihin liittyvät hankkeet ovat voimakkaasti kannatettavia.

Nyt viimeksi on noussut esille yliopiston kaavailu rakentaa 20-luvun loppuun mennessä keskustakampus todennäköisesti osalle Raksilan markettien tonttia. Yliopisto ja marketit ovatkin hakemassa yhteistä suunnitteluvarausta ja jos tuolle tulee vihreää valoa, niin saanemme noin vuoden sisällä ainakin yliopiston hankeselvityksestä tarkempaa tietoa.

Yliopisto tekee tietenkin päätökset omista lähtökohdistaan, mutta toivon kuitenkin, ettei jumiuduta puoli vuosisataa sitten tehtyihin suunnitelmiin ja tällaisten laitosten sijoittumisperiaatteisiin. Tuollaisen näyttävän ja käytännössä muitakin kuin opiskelijoita palvelevan kampuksen tuleminen Oulun keskustan tuntumaan, olisi yksi niistä asioista, joita kaupunkimme tarvitsee.

Pidän myös selvänä, että Linnanmaan kehittäminen ei lopu Kemintien bulevardin valmistumiseen, eikä laajaan täydennysrakentamiseen sen varrelle Tuiran ja Linnanmaan välille.
Linnanmaallehan jää joka tapauksessa osa nykyistä yliopistoa ja ammattikorkeaa, joka sinne on hiljattain siirtynyt. Luontevaa olisi, että esimerkiksi sellainen osa teknillistä tiedekuntaa, jolla on yhdyspintaa yritysmaailmaan, jäisi Linnanmaalle. Toisinpäin sanottuna tuolta vapautuviin tiloihin on mahdollista syntyä elinkeinoelämän keskittymiä yhdessä tutkimusmaailman kanssa. Kännykkä-Nokian jälkeenkin on tullut hyvin esille, että maailmalla on kiinnostusta oululaiseen tekniikan osaamiseen.

Onneksi meillä on muitakin kehityshankkeita, joista erityisesti tapahtuma- ja elämysareena olisi saatava vireille. Uskon, että paikallisiakin yrityksiä kiinnostaa olla mukana hankkeessa kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Tämä on tietenkin erittäin toivottavaa.

Luontevinta olisi löytää tälle jäähallinakin toimivalle areenalla sellainen paikka, johon hanketta voidaan nopeallakin aikataululla ryhtyä kehittämään. Esimerkkinä sanottuna oikeus- ja poliisitalojen tontti olisi oivallinen sijoituspaikka juuri tästä syystä. Toki valtio-omisteisen Senaatin kanssa pitää päästä sopimukseen tonttiin liittyvistä taloudellisista asioista.

Edelleen voi kuvitella, että juuri tuo tapahtuma-areena, kaivattu kongressikeskus ja yliopisto omaavat paljonkin synergioita monelta kannalta katsottuna.

Tuleen ei pidä jäädä makaamaan. Näkisin tärkeimpänä kysymyksenä sen, että onko meillä rohkeutta ja määrätietoisuutta kehittää kaupunkiamme. Uskon niin.

Avainsanat: keskustakampus, yliopisto