EU:n elpymisväline, kenen etu?

Tällä hetkellä Suomi on maksamassa EU:lle 6,6 miljardia euroa ja saamassa sieltä takaisin 2,7 miljardia. Rahat saadaan velkaa ottamalla ja erotus käytetään paljolti Etelä-Euroopan hyväksi, jossa on tälläkin hetkellä esimerkiksi meitä alhaisempi verokanta.

Voi kysyä miksi laitamme rahaa nelisen miljardia muihin maihin. Samaan aikaan saamme lukea lehdistä vaikkapa että ammattikorkeakoulujen opetuksessa on ongelmia koska toiminnasta on leikattu, vanhuspalveluissa olisi korjattavaa ja mainitulla rahalla saataisiin myös elinvoimaisuutta lisää esimerkiksi veroja laskemalla. Lisäksi voisimme suvereenisti päättää myös tuon 2,7 miljardin käytöstä.

Vastauksena on kerrottu, että tuolla toimenpiteellä korjataan koronan aiheuttamaa talouslamaa Euroopan laajuisesti ja että se hyödyttää Suomeakin. Miksi rahan käyttäminen muualla auttaisi Suomea enemmän kuin Suomessa käytetty raha ja miksei täällä käytetty rahamäärä silti elvyttäisi muutakin Eurooppaa. Ja eikö Euroopankin kannalta olisi parempi pikemminkin päästä samantapaisiin veroasteisiin, kuin entistä suurempiin eroihin, joihin tämä operaatio näyttää johtavan?

Erikoista tässä on myös vaikuttavuusarviointien puuttuminen valtiollisessa päätöksenteossamme. Ensiksi pitäisi tehdä arvioita vaihtoehtoisista toimenpiteistä ja sen jälkeen punnita noista paras, joka sitten toteutettaisiin. Nyt mitään tuon tapaistakaan ei tehdä. Sen sijaan samaan aikaan velkaannumme itse ennätysvauhtia.

Italialle ja muille tarvitsijoille on jo nyt olemassa Euroopan vakausmekanismi, jonka kautta olisi tarjolla käytännössä nollakorkoista lainaa tarvitseville. Luonnollisesti vaikkapa Italia ottaa mieluummin täysin ilmaista rahaa kuin nollakorkoistakaan lainaa, kun kerran voi valita.

EU on viimeistään vuonna 2008 alkaneesta talouskriisistä lähtien pyörtänyt omat sääntönsä useita kertoja liittyen maiden välisiin keskinäisiin velkajärjestelyihin ja toisaalta EKP:n ja jäsenmaiden keskuspankkien toimintarooleihin. Nämä roolit ovat vahvistuneet koko ajan, ja niistä syntynyt avoimen taloussektorin riippuvuus on kasvanut tavalla, josta ei ole helppoa ulospääsyä näkyvillä.

Vaikuttaa siltä, että eduskunnan enemmistö näkee nämä menettelytavat aivan hyvänä ja haluaa edetä EU-maiden keskinäisiä velkariippuvuuksia lisäämällä. Tämä siitä huolimatta, että tällä tavoin selvästikin olemme menettämässä taloudellista itsenäisyyttämme.

Euroopan Unioni puolestaan toimii hyvin sekavalla ja jokaisessa kriisissä taas uudella tavalla, jotka näyttäisivät yleensä toteuttavan Saksan ja Ranskan johtajien keskinäisiä yhteisymmärryksiä.

Monet maat toimivat EU:ssa omien kansallisten etujen mukaisesti, Suomi ei näytä kuuluvan tähän ryhmään.