Elyn kirje Oulun kaupungille 11.12.2014

Share |

Torstai 13.5.2021


viinilanhete_2a.jpg

Viinilänhete.

Kuten tunnettua, Oulun kaupunki hankkii vesijohtovetensä keskeisille alueilleen pelkästään Oulujoesta. Tämä tilanne nähdään huoltovarmuuden kannalta ongelmaksi ja siksikin kaupungin vedenhankinta on suunnitellut toista vaihtoehtoa jo vuosikymmeniä.

Erikoiseksi asian tekee se, että koko ajan vaihtoehdoksi on haettu vain yhtä ratkaisua, nimittäin Viinivaaran harvinaista avolähdealuetta Kiiminkijoen latvoilla Olvassuon lähistöllä. Tämä siitä huolimatta, että alueellamme on runsaasti muitakin pohjavesivaroja.

Kun Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi vuoden 2012 lopussa Oulun hakemuksen Viinivaaran hyödyntämiseksi, niin vuoden 2013 aikana Oulu aloitti selvityksen pienemmällä pohjaveden ottotavoitteella eri vaihtoehdoista. Projekti alkoi haarukoimalla yliopiston Thule-instituutin ohjauksessa useita vaihtoehtoja. Tähän saakka uusi alku näytti oikein hyvältä. Vuoden 2014 loppupuolella asia oli kypsynyt siihen, että aloitettiin tavoittelemaan noiden tarkempaa selvitystä.

hamy_06d.jpg

Hämyhete, joka on valitettavasti osittain kuivunut suoritetun koepumppauksen seurauksena.

Näitä olivat pintavedenoton hajauttaminen VE0+ eli vedenotto Iijoen alajuoksulta, VE1 Viinivaaran lähteet, VE2 Yli-Iin pohjavesialue, VE3 kaupungin omien käytännössä olemassa olevien pohjavesilähteiden hyödyntäminen. Keskusteluissa oli muitakin vaihtoehtoja, joista aivan esimerkkinä mainitsen maakuntajohtaja Pauli Harjun ajatuksen pohjaveden hankinnasta Koillismaan suunnalta Kuusamontien vartta myöten.

Tuossa vaiheessa meille, jotka olemme huolissamme Viinivaaran arvokkaasta lähdealueesta, kaikki näytti hyvältä. Lopulta tutkitaan muitakin vaihtoehtoja huolella. Lisäksi pidimme kyseenalaisena mahdollisuuksia saada Viinivaaran uuttakaan vedenottolupaa, jolloin tämä ikuisuusprojekti vain viivästyisi jos jatkettaisiin Viinivaaran polulla.

Hyvä loppui kuitenkin pian. Maakuntamme Ely-keskuksen lähettämä kirje 11.12.2014 Oulun kaupungille kehotti tekemään päätöksen viivyttelemättä pitäytyen tuossa vaiheessa oleviin tietoihin. Kirjeessä annettiin aikaa valtuustotason päätöksen tekemiseen noin viisi kuukautta. Ely piti siis vaarallisena (tms.) tilannetta, jossa vaihtoehtoista vesilähdettä ei ole ja kiireellisyys oli sitä luokkaa että ratkaisu piti löytää muutamassa kuukaudessa.

ELY_2014_12_11_kirjeen_alku.JPG

Elyn kirjeen alkua.

Näin tehtiinkin ja vaikka vesiasioista vastaava johtokunta päätyi äänestyksessä hajautettuun vaihtoehtoon (VE3) niin toukokuussa kaupunginvaltuusto päätti yhden äänen enemmistöllä valita Oulun vedenhankinnan varmistamiseksi Viinivaaran alueen (VE1).

Mitä sen jälkeen on tapahtunut?

Pari vuotta valtuustokäsittelyn jälkeen (2017) jätettiin Viinivaarasta uusi lupahakemus. Tuon myötä aluehallintovirastomme vaati maastokatselmoinnin, jossa mm. kirjattiin toistakymmentä ensimmäisen luokan suojelukohdetta ja jonka johtopäätöksenä edellytetään hankkeen käsittelyä valtioneuvostossa ja johon tarvitaan myös Euroopan komission lausunto. Ympäristöministeriö puolestaan vaati, että katselmoinnin tekee esteellisyyssyistä toisen maakunnan Ely-keskus. Katselmoinnin toteuttikin Varsinais-Suomen Ely.

Lisäksi matkan varrella on harjoitettu kustannuslaskentaa, koskapa hinta on noussut yli 50 prosenttia siitä, mitä valtuustolle ilmoitettiin silloin päätöstä tehdessä.

Ely:n kirjeessä 11.12.2014 vaaditun valtuustokäsittelyn myötä palasi Oulun kaupunki vedenotossaan vanhaan asentoon, jossa päävesi otetaan kokonaan Oulujoesta, Viinivaaran vedenotosta haaveillaan ja muita vaihtoehtoja ei ole tarkempaa selvitetty. Kiire loppui siis kiireellä vaadittuun valtuustokäsittelyyn. Aluehallinnon lupakäsittely on edelleen kesken.

Olen kuitenkin optimismi ja uskon, että tulevien lupapäätösten myötä voitaisiin palata järkeviin ratkaisuihin. Siis niihin, joiden selvitys keskeytyi vuoden 2015 alussa. Jos itse saisin päättää, niin vetäisin riittävän paksun putken Iijoen alajuoksulta (40 km) Ouluun ja siinä olisi ensimmäisen vaiheen varavesi. Tuon mahdollisia jatkosuunnitelmia pohjaveden osalta laittaisin harkinnan ja selvitysten pohjalta vireille kaikessa rauhassa.

***     ***     ***     ***     ***

Viinivaaran_tiedot.JPG

Yllä Viinivaaran keskeiset tiedot viinivaara.com -sivulta.

Viinivaaran säilyttäjien kotisivu

videoklippi Viinilänhetteen purkauksista

***     ***     ***     ***     ***

Juha Vuorio, DI ja Oulun kaupunginvaltuuston jäsen kokoomuksen ryhmässä.


Avainsanat: vesihuolto, pohjavesi, Viinivaara