Jari Sinkkonen: Onnellinen lapsi

Jari Sinkkonen (s. 1951) on arvostettu lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Sinkkosen kirja Onnellinen lapsi (WSOY 2020) on helppolukuinen ja tuo käytännöllisiä kuvauksia lapsuuden ja nuoruuden kehityksiin ja nähdäkseni myös ajatuksia nykyisestä paradigmasta poikkeavalla tavalla.

Kirjan alussa käydään Sinkkosen omaa kehittymistä läpi, jossa hän kaksivuotiaana ehti olla Arvo Ylpönkin hoivissa lastenklinikalla. Tuohon liittyen tulee esille samoihin aikoihin kehittyneet brittiläisen John Bowlbyn teoreemat toistuvista erokokemuksista vanhempiin. Näitä Sinkkonen tuntuu arvostavan ja näistä tunnetaan erityisesti kiintymyssuhdeteoria.

Sinkkonen oli itse surkea urheilussa, ja tällä oli vähintään lieväasteinen depressio, kuitenkin hän ystävystyi samanhenkisten kanssa, mutta muutot katkaisivat yleensä ystävyyssuhteet. Isä kuoli pojan ollessa 16-vuotias. Todettakoon, että vaikka äiti oli kansakoulunopettaja, niin kuten tuli ilmi myöhemmin, niin pojista tämä ei ymmärtänyt paljoakaan.

Pienestä pohjoiskarjalaisesta kylästä Sinkkonen ponnisti eri vaiheiden kautta Sveitsiin opiskelemaan lääketiedettä ja siinä sivussa myös huilunsoittoa. Nämä kestivät yhteensä seitsemän vuotta. Tuloksena huilunsoiton diplomi Lausannen konservatoriosta ja lääkärinopinnot saman kaupungin yliopistosta.

Työskenteli Joensuussa mm. neuvola- ja koululääkärinä, tässä kehittyi ymmärrys siitä millaisia tavalliset lapset ovat, kiinnostui kuitenkin ennen muuta lapsista, jotka eivät voineet psyykkisesti hyvin.

Siirtyi Lastenlinnaan ja siellä toimi sittemmin poikaosaston erikoislääkärinä, näki kymmeniä poikia joiden isäsuhde oli olematon tai hyvin negatiivinen. Näillä oli vaikeuksia koulunkäynnissä ja itsetunto olematon. Kaikista löytyi kuitenkin jotain ehjää, jonka varaan pystyi rakentamaan. Usein vahvin puoli oli liikunnallisuus.  

Noilta ajoilta on peräisin esikoisteos Pienistä pojista kunnon miehiä (WSOY 1990), joka mm. puolusti pyssyleikkejä, joissa pyssyt ovat siis lelurekvisiittaa, eivätkä itsessään johda mihinkään väkivaltaan.

Tohtorin väitöksessä oli aiheena kuurojen ja huonokuuloisten lasten kehitys.

Mainittakoon, että Sinkkosta korpeaa edelleen erään toimittajan arvio eräästä lausunnosta, että Sinkkosella on ollut hyviäkin mielipiteitä. Siis toimittaja piti kokeneen lastenpsykiatrin sanomia omalta alaltaan mielipiteinä.

Sinkkonen ei pidä nykyistä sukupuolineutraalisuutta kovin hyvänä ajatuksena, näin ymmärtäisin. Sinkkosen mukaan tyttönä tai poikana oleminen on tärkeä osa kasvamista. Puheet toksisesta maskuliinisuudesta on leimaava ja stereotypioita ylläpitävä käsite. Toisaalta puheet biologiasta ja vaikkapa aivojen erilaisuudesta kuitataan usein hölynpölyksi, vaikka tieteellinen näyttö näistä on musertava.

Kun uskonto on menettänyt merkitystä, on tilalle tullut hurskastelu, joka on yhtä holhoavaa kuin takavuosien miesten ylivalta. Edistyksellisillä tulee olla tänä päivänä liturgia hallussa kuten meillä neuvostoaikoina.

Sinkkonen kannustaa ihmisiä kannustamaan toisia. Ihmismieli kehittyy vuorovaikutuksessa.

Runsaan sadan vuoden aikana lapsen kehitystä koskevia teorioita on syntynyt kymmenittäin. Kelvottomiksi ovat käyneet opit, joiden mukaan lasta on kasvatettava ankarasti ja etäältä. Varhainen kaltoinkohtelu tunnistetaan nykyisin monien erilaisten psyykkisten ongelmien taustatekijäksi. Kasvatuksessa lapsen sukupuoli on otettava huomioon, laajentamalla tyttönä tai poikana olemisen aluetta.

Vanhempien parisuhde on lapsen emotionaalinen pesä. Harvoin tutkitaan onnellisia avioliittoja. Enemmän eroja ja vaikkapa sitä, että toinen vanhemmista mustamaalaa lapselle toista vanhempaa tuulesta temmatuilla väitteillä.

Entä äitimyytti? Ei tarvita täydellistä äitiä, ihan tavallinen nainen riittää eikä myöskään tarvita täydellistä lapseen keskittymistä. Äitiyteen kuuluu syvällekäyviä emotionaalisia muutoksia. Naisella on kokemusta odottava järjestelmä, joka tarvitsee vauvan syntymän aktivoituakseen. Miehellä on puolestaan kokemuksesta riippuvainen järjestelmä.

Muutoksia nähdään jopa aivoissa tunteiden säätelyn, empatian ja äitiyden motivaation alueella. Syvällä ohimolohkossa. Varsinkin mantelitumake, joka on herkkä kasvonilmeille kasvaa ja aktivoituu. Mantelitumakkeen vaurio on yhteydessä äidin depressioon.

Monet isät puolestaan ovat kertoneet itkeneensä synnytyksen yhteydessä tai viimeistään silloin kun ovat saaneet vauvan syliinsä.

Lapsen vieraantumisella toisesta vanhemmasta on vakavat seuraukset. Havainnot seuraamuksista ovat järkyttäviä.

Lastenkasvatuksessa tulee periaatteena olla oman ainutlaatuisen lapsen ymmärtäminen.

Sinkkonen kertoo koulukiusaamisesta omista kokemuksistaan; muutaman pojan mielestä minulle piti opettaa kovuutta. Tämä tapahtui teettämällä pieniä tehtäviä ja kipeillä nyrkiniskuilla käsivarteen. Jari ei siis ollut näiden tyyppien mielestä riittävän maskuliininen. Jarille oli kotona laitettu punainen villatakki päälle ja se ei sopinut koulukavereille isommassa koulussa.

Koulujen välillä on eroja. Jossain urheilijapoika ylistää sellon- ja pianonsoittajia luokallaan, toisessa paikassa nämä saisivat turpaansa. Eroja, jotka tämän aiheuttavat, ei Sinkkosen mukaan ymmärretä.

Kiusaajat tarvitsevat yleisön. Tytötkin kiusaavat toisiaan, yleensä vähemmän fyysisesti, mutta nykyään sitäkin esiintyy aikaisempaa enemmän.

Kaikista puheista ja kiusaamisen vastaisista ohjelmista huolimatta lasten ja nuorten harjoittaman pahimmillaan kuvottava sadismi jatkuu. ”Jokin psyyken pimeä ja kauhistava puoli kanavoituu kollektiivisesti ja kohdistuu uhriin.”

Lapsille ja nuorille voitaisiin Sinkkosen mielestä jopa kouluttaa tämän asian ymmärtämistä; esimerkkinä hän mainitsee tätä työtä tekevän Non Fighting Generation -järjestön.

”Harvasta lapsen ja nuoren psyykkiseen kehitykseen vaikuttavasta haittatekijästä on yhtä paljon tieteellistä näyttöä kuin pitkäkestoisesta koulukiusaamisesta. Se on yhteydessä myöhempiin itsetunto-ongelmiin, ahdistuneisuuteen, masennukseen, itsemurha-ajatuksiin ja itsetuhoiseen käytökseen.”

Sinkkonen käy myös läpi narsismia. ”Narsistisilla ongelmilla on kiusallinen taipumus siirtyä sukupolvelta seuraavalle.” Narsistisesti häiriintyneet voidaan jakaa kahteen ryhmään: ne, jotka kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella ja niihin, jotka kokevat täydellisyyden olevan itsensä ulkopuolella. Nämä ovat hyvin erilaisia tapauksia. Kuvittelen, että tuo ensimmäinen on ympäristölle haitallisempi. Molemmat varmaankin henkilölle itselleen.

Vanhemmuus ja kasvatus

Lapsia ryhmäkuvassa -osiossa Sinkkonen käy läpi vuosina 2001 ja 2002 BBC:n tekemät lapsikokeet, joista ensimmäinen pojilla ja toinen tytöillä. Tulokset olivat täysin erilaisia; toisten mielestä kyse oli kasvatuksesta, mutta Sinkkosen mukaan erot eivät sillä selity. Noissa 11–12-vuotiaat lapset laitettiin asumaan omin nokkinensa viideksi päiväksi. Pojilla asuminen oli enemmän kaaosta, tytöillä taas ainakin kokonaisuutena selvemmin järjestyksessä pysymistä. Jotkut uskovat syiden olevan kasvatuksessa, Sinkkonen ei pidä tuota riittävän selityksenä..

Sinkkonen kertoo omistakin kokemuksistaan hankalista lapsista. ”Kun lapsi kohtaa vahvempansa, hän ei masennu, eikä hänen elinvoimansa katoa mihinkään.” Sinkkonen muistuttaa, että vanhempien tehtävänä on asettaa rajoja.

Vaikeita raivokohtauksia saavia lapsia on nykyään entistä enemmän. ”Kysymys on aina vapauksien ja rajoitusten välisestä suhteesta. Mediassa nousee mekkala lasten ja nuorten liiallisesta rajoittamisesta. Meteli nousee silloinkin, kun nuoret syyllistyvät vakavaan ilkivaltaan tai tekevät rikoksia”. Sinkkonen käy läpi huostaanottoja. Tulee mieleen, että Sinkkonen kenties pitäisi huostaanotoissa ehkä rimaa nykyistä ylempänä, mutta saatan tulkita väärinkin.

Jotkut jalkapallo- tai jääkiekkovalmentajat osaavat käsitellä poikajoukkoa, keinoina napakka ja kielellisesti suppea, mutta samalla selkeä puhetapa. Tuo muistuttaa kenties koirakoulutusta, mutta se usein toimii.

Varhaiskasvatuksesta tai päivähoidosta Sinkkonen kirjoittaa paljon.

Eräässä tutkimuksessa tärkeä löydös oli, että vanhemmuuden laatu on lapsen kehitykselle verrattomasti tärkeämpää kuin päivähoitoon liittyvät tekijät. Hyvä päivähoito on yhteydessä lasten parempiin kielellisiin valmiuksiin. Mitä pitempiä aikoja pikkulapset viettivät päiväkodissa, sitä enemmän heillä oli käytösongelmia kouluisässä. Erot eivät tosin olleet suuria.

Sanapari laadukas varhaiskasvatus on silkkaa sanahelinää puhuttaessa vuoden tai kahden ikäisistä lapsista. He eivät tarvitse kasvattamista, vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä, syliä ja lohdutusta.

Aivojen häiriön kehitys vaatii paljon glukoosia, mutta myös turvallisia vuorovaikutuskokemuksia, rauhoittamista ja hauskanpitoa sopivissa suhteissa – ja mahdollisimman vähän stressiä. Äidin ja isän erikoisasema lapsen maailmassa ei ole myytti.

Sinkkonen kuvaa myös nimimerkin Väsynyt lastentarhanopettaja kuvausta: Alle kolmivuotiaiden ryhmässä on 12 lasta. Tätä varten on kerrallaan 2–3 hoitajaa, joka ei siis riitä. Kuvausta olosuhteista lainataan kirjassa tarkemmin. Sinkkonen kuvaa myös erittäin hyviä kokemuksia, kun asiat ovat päiväkodissa hyvin kohdallaan. Muistelenkin Liisa Keltinkangas-Järvisen sanoneen, että on hyvää kotihoitoa, huonoa kotihoitoa, hyvää päivähoitoa ja huonoa päivähoitoa.

Sinkkonen tuo esille toiseenkin kertaan kysymyksen varhaiskasvatuksen ja päivähoidon merkityksistä ja ylipäätään tarpeista. Sinkkonen ei ymmärrä, mitä 1–2-vuotiaan lapsen varhaiskasvatuksella ylipäätään tarkoitetaan. Itse ajattelen samalla tavoin, enkä ole havaintojeni mukaan ainoa. Nykyisin päiväkodeissa on ongelmana saada riittävästi korkeakoulutettuja varhaiskasvatuksen opettajia, vaikka arkijärjellä tavallisemman tasoinen koulutuskin riittäisi.

Sinkkonen ei myöskään arvosta ajatusta, että vanhempainvapaat pitäisi jotenkin säännönmukaisesti jakaa tasan isän ja äidin välille. Mutta Sinkkonen arvostaa sitä, että osa isistä voi ja haluaa käyttää mahdollisuuksia isyysvapaisiin.

Onko koulu kriisissä? Myös pojille on taattava tie jatko-opintoihin, kirjoitettiin yleisönosastossa pari vuotta sitten. Jollain ao. kirjoittajan lastenlapsen luokalla 20 oppilaasta vain 2 poikaa pääsi lukioon, kun tyttöjä sinne meni toistakymmentä. Oletan, että jos suhteet olisivat toisinpäin, niin asialle tehtäisiin kiireesti jotain, mutta kun sukupuolet ovat noin päin, niin asia ei kiinnosta juuri ketään. Käsitykseni mukaan ei ainakaan opetusministeriötä.

Kirjoittajan mukaan tähän vaikuttaa esimerkiksi poikien myöhemmin tuleva murrosikä, joka juuri tuossa vaiheessa haittaa elämää. Tuo Keltinkangas-Järvinen on muistaakseni ehdottanut tähän ratkaisuksi sitä, että pojat aloittaisivat koulun puoli vuotta myöhemmin; siis ensimmäiselle luokalle kutsuttavien poikien kohortin ikärajat olisivatkin 6 kk myöhempiä kuin nyt. Tämä luultavasti auttaisi jo paljon asiaa.

Tuohon mainittuun yleisöosastokirjoitukseen tuli akateemisilta naisilta logiikan kukkasia vastauksiksi. Ei kuulemma ole tyttöjen vika, jos pojat eivät menesty; siis sille ei tarvitse tehdä mitään tms.

Kouluihin olisi Sinkkosenkin mielestä (näin ymmärrän) saatava enemmän miesopettajia; vertaa esimerkkiin poikajoukkueen valmentajasta. Ei siitä ainakaan haittaa olisi.

Sinkkonen myös pohtii miksi ehyttä pitää korjata. Siis kun Suomella oli hyviä Pisa-tuloksia, niin kevein perustein mentiin kaikenlaisiin ilmiöoppimisiin, avoimiin (häiriöllisiin) oppimisympäristöihin ja vastaaviin asioihin ilman oikeaa tutkimustietoa, että noilla jokin asia menisi parempaan suuntaan.

Hämmästyttävästi näitä kaikkia pidetään hyvänä piirteenä ainakin omien havaintojeni perusteella. Jopa alan asiantuntijat vielä vuosi pari sitten uskoivat, että Pisa-tuloksemme paranevat uusien opetussuunnitelmien jne. ansiosta. Odottelen jännittyneenä seuraavia.

Oma käsitykseni on, että noihin avoimiin (häiriöllisiin) oppimisympäristöihin on menty säästösyistä; samaan pinta-alaan saadaan enemmän oppilaita ja suhteessa vähemmän opettajia. Ja kenties ne samalla myös täyttävät joidenkin ideologisia tarpeita. Ongelma onkin jo valmis.

Älypuhelimet, kuri. Some aiheuttaa riippuvuutta. Yllättäen pojat kestävät paremmin pakotettua some-taukoa kuin tytöt. Poikien riskit ovat enemmän pelipuolella.

Suuri sukupuolisekaannus: Sinkkosen mielestä sukupuolia on kaksi. Hyvä niin.

Sinkkosen mielestä yksi ongelma on suomen kielestä puuttuva käsite, joka kertoisi eron biologisen sukupuolen ja sen, miten se toteutuu elämässä. Englannin kielessä ovat käsitteet sex ja gender noissa merkityksissä. Toki on niitäkin tapauksia, joissa biologinen sukupuoli ei ole yksiselitteinen. Tätäkin asiaa Sinkkonen käy läpi.

Sinkkonen kertoo omista ominaisuuksistaan, jotka saattavat olla monien mielestä vähemmän tyypillisiä miehille, mutta Sinkkonen kertoo silti identifioituneensa täysin mieheksi. Ihan hyvä.

Sinkkosen mukaan miehillä ja naisilla on tyypillisiä tai tilastollisia eroja aivoissa. Tämähän on yleinen käsitys, mutta nykyisen paradigman vastaista. 

Maailman muuttuessa yhteiskunnassa vähenevät koko ajan perinteelliset miehisen pätemisen alueet, ja monet miehet istuvat nyt kaljalla miettien, että miten tässä näin pääsi käymään.

Luvun lopussa Sinkkonen kertoo testistä, jossa amerikkalaistutkijat lähettivät alan tiedelehdille moniin aihepiireihin liittyviä keksittyjä tutkimuksia, joiden punaisena lankana oli stereotyyppinen oletus heteroseksuaalisesta valkoisesta miehestä vähemmistöjä halveksivana alistajien joukkona. Karmivaa oli, että noista aika monta ’tutkimusta’ julkaistiin alan lehdissä.

Varokaa sanojanne nykymaailmassa. Nykyisin sanat voivat olla mikroaggressioita. Erään psykologian asiantuntijan mukaan nuo voivat aiheuttaa stressiä, joka voi olla vaarallista aivoille. Yhdysvalloissa on yliopistokampuksilla syntynyt mellakoita vääristä sanavalinnoista., joita olisi aiemmin pidetty ihan tavallisina.

Sinkkosen mukaan nykyisestä maailmasta on tullut entistä turvattomampi, sillä kaikkialla vaanii vaaroja. Kokemus omasta itsestä on hauras, särkyvä ja voimaton. Vastoinkäymisiä ei ole luotu voitettaviksi, vaan niitä pitää välttää, koska taistelu johtaa varmaan tappioon. Turvattomuus aiheuttaa ahdistuneisuutta. Uudet tutkimukset osoittavat, että varsinkin nuorten tyttöjen ahdistuneisuus on lisääntynyt kaikkialla.

Kirja loppuu sivuun, jossa pohditaan vielä kerran miehen rooliin liittyvää voimakasta arvostelua. Tutkimuskysymys naispuolisilla sukupuolentutkijoilla ei ole se, sortavatko miehet naisia ja erilaisia vähemmistöjä vaan se, miten tuo tapahtuu.

***     ***     ***     ***     ***

Lisätty 27.1.2022

Minulta kysyttiin tuosta akateemisesta ällyyttämisesta, jossa sosiaalialan (tms) tiedelehtiin lähetettiin keksittyjä nykyparadigman mukaisia julkaisuja. Lainasin kirjan uudelleen ja löysin ao. kohdan. Julkaisuja oli kaikkiaan 20, joita seitsemän hyväksyttiin ja seitsemän oli vielä tarkastuksessa siinä vaiheessa, kun asiaa alettiin ihmettelemään ulkopuolelta, kuusi hylättiin. Todennäköisesti voi sanoa, että ilman paljastumista olisi ainakin muutama vielä mennyt 'läpi', siis ehkä jopa puolet.

Ohessa linkki projektin raporttiin,  jonka nimenä siis: Academic Grievance Studies and the Corruption of Scholarship.

Juttuun tarttui myös Ivan Puopolo, joka haastattelee yhtä ällyyttäjää Peter Boghossiania, muut kaksi olivat James A. Lindsay ja Helen Pluckrose. Suomitekstit.

Jari Sinkkonen Helsingin kirjamessuilla 2011. Kuva Wikipedia.