Aseita Ukrainaan - ja Suomeen

Viime aikoina Venäjän uhatessa Ukrainaa on herännyt kysymys aseviennistä sotaa käyviin maihin, joka lienee tällä hetkellä Suomessa kiellettyä.

Suomi on minimaalinen toimija aseiden valmistajana, ja aseiden vientikielto sotaa käyviin maihin on Ukrainan tapauksen valossa vanhentunut.

Laki voitaisiin muotoilla sellaiseksi, että tuo olisi sallittua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle. Kenties voitaisiin määritellä, että asian hyväksyy hallituksen esityksestä presidentti.

Itseäni kyllä ihmetyttää, että eikö Ukrainaan tosiaan kukaan iso asevalmistaja tai muutoin (meitä) isompi maa myy aseita; yleensähän lainajärjestelyistä on tällaisissa tapauksissa helppo sopia. Onko tiedossa mistä se on kiinni; samoista rajoituksista kuin Suomella? Suomeahan ei voi lilliputtisena asevalmistajana juuri laskea. Ja olemassa olevat aseet tarvitsemme etulinjan maana itse.

Olisi perusteltua, että ne länsimaat, jotka ovat suojatuissa sijainneissa hoitaisivat Ukrainan tapaisen maan tukemisen vaikkapa asetoimituksina.

Pohdin talvisodan tilannetta Suomessa.

Suomen ongelmanahan oli tosiaan se, että kun käyttökelpoisia aseita ei ollut hankittu rauhan aikana, niin vuoden 1939 syksyllä oli vähän myöhäistä herätä yltiöoptimistisesta unesta, jossa mm. Cajanderin hallitus ja ulkoministeri Erkko olivat.

Eräs hölmöys 30-luvulla oli kahden suuren ja kalliin panssarilaivan hankinta, joista toinen upposi jatkosodassa miinaan ja toinen oli ilmatorjunnan lavettina Helsingin suojana; halvempaa olisi ollut hankkia maalta käsin toimivaa ilmatorjuntaa.

Yhdysvalloista ei saatu ostettua kuin aivan sodan lopussa aseita. Sen sijaan Venäjälle Roosevelt myi strategisia (sota-) tarvikkeita kultaa vastaan. Suomelle ei myyty eikä annettu lainaa, että olisi voinut noita ostaa, kuin siis vasta aivan sodan lopulla. Voi päätellä, että Roosevelt oli jo tuolloin päättänyt liittoutua Stalinin kanssa.

Venäjän kanssa liitossa ollut Saksa puolestaan esti asekuljetuksia monelta suunnalta, eikä tietenkään itse myynyt mitään.

Englanti ja Ranska toimittivat aseita jonkun verran ja lupailivat jopa joukkoja, mutta yleinen käsitys on, että joukkojen tarkoitus oli ensisijassa saartaa Saksaa pohjoisesta ja ottaa samalla Ruotsin malmikentät haltuun. Nuo maat tuntuivat olleen pettyneitä, kun Suomi teki rauhan Venäjän kanssa.

Ruotsista saatiin jonkin verran aseita ja vapaaehtoisia; luonnollisesti se oli heille edullisempaa kuin ryhtyä laajemmin puolustamaan Suomea; se tosin ei olisi tainnut olla käytännössä mahdollistakaan, kun heilläkään ei puolustus ollut hyvässä jamassa.

Tämän päivän tilanteesta puolustuksemme osalta täytyy ensimmäiseksi vielä ihmetellä vuotta 2011, jolloin Suomen eduskunta päätti riisua Suomen aseista jalkaväkimiinojen osalta. Miksi meillä ajattelu on noin lyhytnäköistä.

Aseistuksesta ja puolustuksesta puhuttaessa kannattaa huomioida, että Suomi on etulinjan maa ja Suomen tulisi keskittyä tämän lohkon puolustukseen ja ylläpitoon. Turvallisissa paikoissa olevat varsinkin Suomea väkiluvultaan isompien maiden tulisi puolestaan keskittyä tukemaan etulinjan maita aina tarpeen mukaan. Kuten nyt siis Ukrainaa.

Suomen kannattaisi:

 - aloittaa jalkaväkimiinojen valmistus välittömästi. Tästä pitäisi tietenkin ilmoittaa Ottawan sopimusjärjestelyille. Toki kannattaa kehittää älykkäitä hyppy-, kylki- jne. miinoja tai panoksia; osahan noista taitaa olla sallittuja ao. sopimuksenkin kannalta.

  - samoin keskittyä ylipäätään epäsymmetriseen sodankäyntiin, jolla suurvallat on monesti saatu vaikeuksiin.

 - lisäksi tarvitaan maavoimille ainakin raketteja ja tykistöohjuksia lisää.

 - miehittää itse Ahvenanmaa, ettei Venäjä tee sitä kuten Krimillä ampumatta laukaustakaan.

 - hankkia rannikkopuolustukseen kuorma-autojen laveteilta ammuttavia meritorjuntaohjuksia, myös Ahvenanmaalle.

 - korvetit unohtaisin avomerialuksina ja huolehtisin että meillä on riittävästi rannikkopuolustusta tukevia pienempiä saaristoon sopivia aluksia.

 - konseptina vanhentuneen HX-hankkeen keskeyttäisin ja panostaisin ilmatorjuntaan (ja jos HX-hankkeesta on jo maksettu miljardi, niin se on paljon halvempaa kuin maksaa hyödyttömästä aseesta kymmeniä miljardeja lisää).

 - ja panostaisin myös miehittämättömiin lentokoneisiin kuten Azerbaidzhanissa tehtiin menestyksellä armenialaisia vastaan noin vuosi sitten.

- lopuksi ottaisin käyttöön kodinturvajoukot (tai suojeluskunnat tms, nimellä ei ole suurta väliä). Nämähän ovat skandinaavisissa maissa ja vaikkapa Baltiassa normikäytäntö.

     ***     ***     ***     ***     ***

Lisätty 25.2.2022

Alkaa vaikuttamaan siltä, että Ukrainen nykyinen asepula johtuu siitä, että Ukraina ei ole itse pyrkinyt aktiivisesti hankkimaan aseita ainakin tuosta vuodesta 2014 lähtien, jolloin maa on ollut jatkuvasti sotatilassa. Huomionarvoista on, että Ukraina on maailman suurimpien viljanviejien joukossa; esimerkkinä siis siitä, että tulojakin on.

Toinen ihmetyksen aihe on siinä, että vasta nyt Ukrainaan julistettiin liikekannallepano. Tämä, vaikka Venäjä on pitänyt sotajoukkojaan välittömän rajan tuntumassa jo 2 - 3 viikoa.

Molemmat ovat varsin outoja asioita.