Asumis- ja toimeentulotuet

Share |

Lauantai 26.2.2022 - Juha Vuorio


Yhä suurempi osa suomalaisia elää saaden esimerkiksi Kelan avustuksia toimeentulonsa turvaamiseksi. Puhun siis muista kuin vanhuuseläkkeen saajista.

Osmo Soininvaara käy tätä(kin) asiaa läpi kirjassaan 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (Teos, 2021). Josta lainaan ja kommentoin ajatuksia, vaikka aihepiiri nousee tasaiseen tahtiin esille muutoinkin. Soininvaaran julkaisuja yhteiskunnallisista aihepiireistä voi laajasti suositella.

Tiettävästi melkein kaikissa teollisuusmaissa pienituloisten asumista tuetaan jollain tavoin. Suomessa tukimuotoja on kolme: kohtuuhintaiset julkisesti tuetut asunnot (ARA- ), asumistuki ja toimeentulotuki.

Soininvaara käy läpi erityisesti Helsinkiä, sivuten kyllä muitakin kuntia.

ARA-rahoitteiset asunnot ovat kuntien tai järjestöjen omistuksessa ja ne poikkeavat yksityisistä siinä, että ne eivät maksa toiminnastaan voittoa omistajilleen. Jakoperusteet eivät ole erityisen julkisia vaan perustuvat usein kiireellisyysperiaatteeseen. Monesti pienituloiset joutuvat eriarvoistavaan satunnaiskohteluun asuntojen myöntämistapauksissa.

Suomessa asumistukea maksetaan enemmän kuin monissa muissa Euroopan maissa. Muualla työttömyyskorvaukset ja vähimmäiseläkkeen on usein mitoitettu kattamaan asumiskulut. Soininvaara korostaa, että tämä tuki on hyvin tasapuolinen samassa asemassa oleville, mutta itse arvelen, että se asettaa sellaiset huonompaan asemaan, jotka ovat säntillisesti säästäneet ja päässeet omistusasuntoon.

Toimeentulotuki takaa yksin asuvalle noin 504 euroa käteen asumismenojen jälkeen. Soininvaaran mukaan ARA-asunnossa asuva työmarkkinatuen saaja yleensä ylittää nipin napin tuon toimeentulotuen rajan. Jos taas asuu vapaasti rahoitetussa vuokra-asunnossa niin vastaavasti pienituloinen joutuu lähes automaattisesti turvautumaan toimeentulotukeen.

Kelan tilastoissa näkyy olevan noin 417 000 toimeentulotuen saajaa (jotka oletettavasti yleensä saavat myös asumistukea), aika paljon siis. Asumistukea puolestaan saa noin 616 000 suomalaista. Tulorajojen mukaan toimeentulotuen tapauksessa voidaan maksaa Helsingissä 280 euroa kuussa enemmän kuin asumistuen perusteella.

Erityisesti toimeentulotukien tapauksissa vuokrien sallitut ylärajat käytännössä joustavat, jolloin vuokranantajien toimeentulo on näissä hyvin huomioitu.

Itse pidän Suomen laajamittaista asumistukijärjestelmää juuri sijoitusasuntojen omistajille suunnattuna tukimuotona, koska tuet valuvat paljolti vuokra-asuntojen hintoihin. Siksi muissa maissa kuvattu menetelmä olisi selvästi parempi.

Tuo vuokrien hintatasoa nostava järjestelmä puolestaan rokottaa niitä, jotka eivät saa tällaisia tukia.

Soininvaarakin käy joillain sanamuodoilla näitä ongelmia läpi todeten mm., että jos saa toimeentulotukea, ei oikeastaan kannata edes yrittää ansaita omia tuloja, sillä niistä saa käytännössä pitää vain noin 20 prosenttia (marginaalivero siis noin 80 prosenttia). Kun työssä käyminen tuottaa yleensä lisäkuluja monilla tavoin, voi marginaalivero olla jopa yli sata prosenttia.

Edelleen Helsingin tai muun suuren kaupungin tilanteessa tuolla asuva pienituloinen saa korkeaa tukea korkeiden vuokrien takia, mutta tätä ei velvoiteta muuttamaan halvempaan kehyskuntaan. Kehyskunnassa oleva vaikkapa pienituloinen työssäkävijä saa siis tosiasiassa vähemmän etuja joutuessaan pitkiin työmatkoihin Helsinkiin.

Soininvaara esittää, että jos luovuttaisiin työehtosopimusten palkkarajoista, niin käytännössä helsinkiläinen myyjä saisi selvästi enemmän palkkaa kuin nykyään. Itse jatkan, että tämä nostaisi Helsingin kustannustasoa ja tasaisi osittain myös muuttovirtaa tuonne; noin voisi ainakin kuvitella. Kannatettava ajatus siis monelta näkökulmalta.

Tämä aiheuttaisi monien toimintojen siirtämistä kalliimmilta paikkakunnilta halvempiin, joten se aiheuttaisi muuttoliikettä. Mutta tuohon on jo ollut pitkään todellisuutta Helsingin suuntaan, joten jos on myös toiseen suuntaan, niin minun puolestani saa ollakin.

Soininvaara kuitenkin korostaa, että pitäisi kompensoida työttömien mahdollisuuksia pysyä kotikaupungeissaan puhtaasti inhimillisistäkin näkökulmista. Näin tietenkin on.

Soininvaara tuo esille, että palkkaeroja syntyy selvästi enemmän korkeamman kuin matalan koulutustason työpaikkoihin. Pitäisin harkinnan arvoisena tuon tilanteen sallimista (työehtosopimusten ja vastaavien pohjalta), että palkkaeroja syntyisi myös vähemmän koulutusta vaativiin tehtäviin, tai ylipäätään mihin tahansa tehtäviin.

Tästä vielä lisää toisessa kirjoituksessa.