Jääkarhu voi hyvin

Käytän ohessa lähteenä paljolti tanskalaisen Bjørn Lomborgin, (s. 1965) kirja Väärä hälytys – lämpeneminen ei tuhoa meitä ja yhdysvaltalaisen Michael Shellenbergerin (s. 1971) kirjaa Ilmasto lämpenee – maailmanloppu peruutettu. Molemmat Reuna-kustannukselta.

Jääkarhujen asiaan herättiin viimeistään Al Goren elokuvassa Epämiellyttävä totuus, jossa näytettiin animaatiota surullisesta jääkarhusta istumassa sulavalla jäälautalla ja ajelehtimassa pois, arvatenkin kohti kuolemaansa.

Aiheesta on ollut muitakin tunteita herättäviä ulostuloja. Itsekin taisin nähdä (Shellenbergerin mukaan) National Geographicin julkaiseman YouTube-videon nälkiintyneestä jääkarhusta. Muistan ajatelleeni, että jos saadaan jääkarhuista yksi tuollainen video, niin se ei itsessään todista muuta kuin, että sellaista se luonto vain on. Tuon tapainen on usein luonnossa elävien eläinten kohtalo tavalla tai toisella.

Aiheesta vielä Tiede-lehden artikkeli vuodelta 2019, jossa kerrotaan, että ”ilmastonmuutoksen kieltäjät käyttävät harhautusta kylvääkseen epäilystä ja sekaannusta.” Lukija voi pohtia edellisten esimerkkien valossa muiden toimijoiden (esim. Al Gore ja National Geographic) motiiveja ja menetelmiä. Ehkäpä niistä voisi joku toinen puolestaan sanoa jotain arvostelevaa.

Ainakin Susan Crockford on pohtinut rationaalisen kuuloisesti juuri tuota National Geographicin julkaiseman videon taustatilannetta, mistä hänelle kiitokset. Tämä, vaikka mahdollisesti Crockfordilla ei olisikaan korkeita tieteellisiä ansioita, joista Tiede-lehti tätä arvostelee em. linkissä. Crockfordin apulaisprofessuuri katkaistiin kanadalaisessa Viktorian yliopistossa ilmeisestikin juuri dogminvastaisten jääkarhuväitteiden takia.

Kannattaa muistaa, että jääkarhut ovat selvinneet hyvin esimerkiksi reilut 100 000 vuotta sitten olleesta nykyistä lämpimämmästä kaudesta. Myös nykyisen lämpimän kauden alussa suuruusluokkaa 8 000–5 000 vuotta sitten pohjoinen merijää oli käytännössä sula kesäisin.

Jääkarhu on ilmeisestikin kehittynyt nykyisen noin 2,5 miljoonaa vuotta kestäneen kylmän ilmastonvaiheen loppupuolella ehkä reilu puoli miljoonaa vuotta sitten (tällaiseen tietoon olen törmännyt). Kylmät jaksolliset kaudethan ovat pikkuhiljaa muuttuneet yhä kylmemmiksi ja ne ovat myös pidentyneet.

Jääkarhu oli vaikeuksissa 50–60 vuotta sitten, mutta ei niinkään ilmaston muuttumisen vaan laajan metsästyksen takia. Rauhoitusten jälkeen jääkarhujen määrä on noussut melko tasaisesti, eikä tiedossa ole mitään erityistä kannan vähenemistä, vaikka kesäjään määrä Jäämerellä onkin vähentynyt viime vuosikymmeninä. Todettakoon vielä, että Shellenbergerin mukaan vuosien 1963 ja 2016 välissä on metsästetty yhteensä 53 500 jääkarhua. Määrä kuulostaakin suurelta, kun ottaa huomioon noiden suurikokoisten eläinten oletettavasti hitaan lisääntymisen.

Lomborgin mukaan kuitenkin edelleen metsästetään noin 900 jääkarhua vuodessa. Tuosta jää kyllä pohtimaan, että eikö niille oltukaan sovittu suojelusta jo 1970-luvulla, vai onko kyse ihmisten ja jääkarhujen kohtaamisista, joissa noita joudutaan ampumaan (?).

Viimeiset lukumääräarviot ovat vuodelta 2019, jossa jääkarhujen lukumääräksi arvioitiin mittausten tähänastisin suurin arvo ollen 26 500 yksilöä. Tämä on erinomainen uutinen ja toivomme kaikkea hyvää jääkarhujen menestymiselle.

Jääkarhu luokitellaan Wikipedian mukaan vaarantuneeksi, tarkoittaen sitä, että lajilla on suuri vaara kuolla sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden aikana. Samaan luokkaan kuuluu esimerkiksi leijona. Suomessa puolestaan esimerkiksi harmaalokki, hiirihaukka, kangaskäärme ja pikkulepakko.

Jääkarhu on kolmannella portaalla 7-portaisen uhanalaisuusasteikon luokituksista. Ensimmäisen portaan ollessa ’elinvoimainen’ ja viimeisen ’hävinnyt’.

Vaikka arktinen on lämmennyt moninkertaista vauhtia muuhun maapalloon nähden ja huolimatta siis edelleen runsaasta metsästyksestä, on jääkarhujen määrä pitkään kasvanut. Oletettavasti tässä suhteessa harvinainen tuon luokituksen eläin.

Kuva Wikipedia.