Kansalliskonservatiivi Italian johtoon - erinomaista!

Share |

Keskiviikko 28.9.2022 - Juha Vuorio


Italiaan on tulossa kansallismielinen pääministeri. Erinomaista.

Voi kuitenkin miettiä Ylen otsikossaan esittämiä herjauksenomaisia väitteitä Melonista. Ylen mukaan kyseessä on äärioikeistolainen joka syrjii seksuaalivähemmistöjä. Kuitenkaan jutusta ei tule esille tällaista Melonin omien tekemisten kautta, ..

Ylen jutun mukaan Giorgia Meloni on:

 - patrioottinen perhearvojen kannattaja,

 - vertaa puoluettaan Yhdysvaltain republikaanipuolueeseen ja Britannian konservatiivipuolueeseen,

 - on omasta mielestään patrioottinen perinteellisten perhearvojen kannattaja,

 - sanoo kyllä luonnollisille perheille, ei LGBT-lobbaukselle. Kyllä seksuaaliselle identiteetille, ei sukupuoli-ideologialle,

– sanoo ei väkivaltaiselle islamille, kyllä turvallisemmille rajoille. Ei massamuutolle, kyllä omien ihmisten työlle,

 - vastustaa myös muun muassa sukupuolikiintiöitä politiikassa ja yritysten hallituksissa. Hänen mukaansa naisten on päästävä huipulle omilla ansioillaan,

 - pitää Italian aborttilainsäädäntöä nykyisellään hyvänä. Italian laki sallii abortit, mutta lääkäreillä on oikeus kieltäytyä abortin tekemisestä.

Melonilla itsellään on yksi lapsi hänen neljä vuotta nuoremman toimittajamiehensä Andrea Giambrunon kanssa. Perinteisten perhearvojen kannattaja Meloni elää miehensä kanssa avoliitossa.

Minusta kuulostaa erinomaiselta.