Kuudes joukkosukupuutto - oliko se jo?

Maapallon geologinen historia jaeteen erilaisiin ja eri tasoisiin maailmankausiin. Niitä ovat karkeasti sanottuna alussa hadeeinen (kuuma, eloton), sitten arkeeinen (esitumallisia kuten bakteereja, ei happea) ja sen jälkeen proterotsooinen aikakausi (aitotumallisia eliöitä ja hapellista ilmakehää).

Näiden jälkeen alkoi nyt noin 600 miljoonaa vuotta kestänyt monisoluisen elämän kehitys, jossa oli useita vaiheitä, joilla on omat nimensä ja murroskohdissa oli usein sukupuuttoaaltoja, joiden jälkeen tuli kuitenkin onneksemme uutta kehitystä.

Suurimpia sukupuuttoaaltoja kutsutaan joukkosukupuutoiksi. Wikipediasta lainattuna: "Maan geologisen historian aikana on useissa vaiheissa kerrostumista 50–90 % tunnetuista eliölajeista hävinnyt geologisessa mittakaavassa katsottuna lyhyessä ajassa."

Nämä viisi suurinta ovat:

• Ordoviikkikauden joukkotuho Ordoviikki/Siluuri 440 mvs 75 %
• Devonikauden joukkotuho Devoni 360 mvs 50 %
• Permikauden joukkotuho Permi/Trias 250 mvs 95 %
• Triaskauden joukkotuho Trias/Jura 200 mvs 48 %
• Liitukauden joukkotuho Liitu/Tertiääri 65 mvs 50 %

Prosenttiluku lopussa tarkoittaa hävinneiden lajien määrää. Mvs on miljoonaa vuotta sitten. Geologisesta historiasta suuria sukupuuttojaaltoja tunnetaan jopa useita kymmeniä muitakin (Wikipedian mukaan 54 kpl), mutta nämä viisi arvioidaan suurimmiksi. Oletan, että tässä jutussa kuvaamani jääkauden lopun tuntumaan sijoittuvat tapahtumat ovat yksi noista 54:stä, siis 59. (5 + 54 = 59); tosin en ole varma laskutavasta.

Kaikissa tapauksissa syitä ei tunneta, mutta niitä voidaan arvioida jossain määrin. Arvioissa usein puhutaan erilaisista vulkaanisista purkauksista tai vaikkapa asteroiditörmäyksistä. Listaan voitaisiin myös lisätä aikaisempi hapen ’käyttöönoton’ aiheuttama sukupuuttoaalto hapettomiin oloihin sopeutuneille silloisille eliöille. Tästä ei tietenkään tiedetä senkään vertaa kuin myöhemmistä.

Mutta tiedetään, että maailmassa on ollut suurten eläinten sukupuuttoja viimeisten ehkä 40 tuhannen vuoden aikana. Nämä ovat ’yllättäen’ tapahtuneet juuri silloin kun nykyihminen on levittäytynyt noille alueille. Wikipediassa on tälle omistettu hakusana, jossa aiheesta kerrotaan tarkemmin.

Pleistoseenin lopussa Amerikassa joukkotuho tapahtui aivan viimeisen jääkauden lopuilla hyvin nopeasti. Euroopassa joukkotuho alkoi hitaasti ja kiihtyi jääkauden lopulla. Euraasian mammutin häviäminen näyttää olleen asteittainen tapahtuma tuhansien vuosien kuluessa. Viimeiseksi mammutit hävisivät Itä-Siperiassa, jonne ihminen levittäytyi viimeiseksi. Wrangelin saarelle jääneet kääpiömammutit metsästettiin sukupuuttoon noin 1 700 eaa.

Huomionarvoista on, että kun esimerkiksi mammutit hävisivät, niin myös näiden asuttama ympäristö muuttui, siis ympäristön muuttumista ei tällaisten eläinten osalta voi täysin perustella syynä. Samaan aikaan tapahtui myös ilmaston muutos, mutta tätä syytä vastaan puhuu se, että noin sadan tuhannen vuoden välein on tapahtunut vastaavia ilmastonmuutoksia lähihistoriassa melko säännöllisesti. Ja tämä nähdäkseni ilman merkkejä vastaavista sukupuuttoaalloista.

Esimerkiksi Euroopasta hävisi myös luolakarhu, villasarvikuono, jättiläishirvi sekä luolaleijona. Käsitykseni mukaan vielä antiikin Kreikan alkuaikoina noilla main eli tavallisempia leijonia, eli leijonan levinnäisalue ulottui tuolloin laajalle Euraasiaan jopa nykyiseen Länsi-Kiinaan saakka. Ehkä nämä edustivat useita alalajeja.

Amerikassa puolestaan mammuttien lisäksi hävisivät mastodontit, jättiläislaiskiainen, leijona, gepardi, tylppäkuonokarhu, hirmususi, hirmulintu, sapelihammaskissat, maalaiskiaiset, jättiläismajava, hevoseläimet, kamelit ja monet muut. Amerikoissa voi sanoa tuhon olleen nopeuden lisäksi huomattavasti Euraasiaa suuremman. Tämän voidaan ajatella olevan todiste ihmisen vaikutuksesta, koska arkeologiset todisteet osoittavat ihmisen valloittaneen nuo mantereet hyvin nopeasti ja samaan aikaan tuhojen kanssa.

Kuva Wikipedia - Mauricio Antón - from Caitlin Sedwick (1 April 2008). Taiteilijan näkemys mammuteista jääkauden ajan jäättömällä Siperian alueella

Myös Australiassa tuho tapahtui nopeasti ja juuri silloin kun ihmisten arvioidaan saapuneen mantereelle, siis noin 46 tuhatta vuotta sitten.  Tuolta hävisi useita isoja eläinlajeja kuten jättiläismäiset kengurut ja emua muistuttavat, mutta paljon suuremmat lentokyvyttömät linnut. Näitä saalistivat suurikokoiset pedot, kuten pussileijona, pussihukka ja jättimäinen varaani. Ihminen vaikutti ympäristöönsä muutenkin kuin suoraan metsästämällä, kuten kulottamalla ja pedot saattoivat myös hävitä lihansyöjien metsästämisen jälkeen, ei pelkästään suoraan näiden metsästyksen vaikutuksesta.

Ja esimerkiksi Madagaskarissa edelleen suurin osa kasvilajeista ja eläimistöstä on endeemisiä, joita ei siis tavata missään muualla. Ihminen tuli saarelle 600-luvulla ja tuohon saakka siellä eli mm. jättiläismäisiä norsulintuja, gorillan kokoisia jättiläismakeja ja madagaskarinvirtahepoja. Norsulintu oli suurin tunnettu koskaan elänyt lintulaji, nämä katosivat lopullisesti 1650-luvulla. Monesti arvellaan, että tuhannen ja yhden yön tarinoissa esitetty Rok-jättiläislinnun, joka metsästi norsuja, tarina olisi peräisin juuri Madagaskarilta. Isot eläimet hävisivät tuoltakin.

Uuteen Seelantiin maorien esi-isät ilmestyivät 900-luvulla. Tuolloin tuolla eli mm. 11 eri Moa-lajia. Moa oli suurimpia koskaan eläineitä lintuja suurimpien kasvaessa jopa 3,6 metriä korkeiksi. Tuolla eli myös haastinkotka, jonka pääasiallista ravintoa moat olivat. Metsästettyjen moa-lintujen hävitessä hävisivät myös nuo haastinkotkat, jotka olivat suurin tuntemamme kotkalaji. Tuolta hävisi paljon muitakin endeemisiä lintuja, joiden pesimiselle esimerkiksi rotat ja kissat olivat tuhoisia.

Kuva Wikipedia - John Megahan - taiteilijan näkemys haastikokan hyökkäyksestä kahden moan kimppuun. Haastikotkan siipien väli oli jopa kolme metriä.

Bill Bryson kirjoittaa kirjassaan ’Lyhyt historia lähes kaikesta’ myös tästä aihepiiristä. Bryson pohtii esimerkiksi Mauritiuksen dodo-linnun eli drontin tuhoa 1600-luvun lopulla, joka tapahtui samoihin aikoihin, kun Newton julkaisi Principiansa. Brysonin mukaan yhteiseloa ihmisen ja ihmisen tuomien sikojen, koirien ja apinoiden kanssa kesti vain alle sata vuotta. Brysonin mukaan noin metrin pituiset dodot olivat niin helppoja saaliita, että joutilailla merimiehillä oli tapana huvitella niitä pyydystämällä. Liha ei ollut hyvänmakuista.

Historiallisesti rajasin yllä olevat kuvaukset nykyihmisen ensimmäisiin levittäytymisiin. Tässä kuvatut prosessit ovat nähdäkseni suurimmaksi osaksi tai lähes kokonaan päättyneet.  

Edellä kuvatut massatuhot eivät tietenkään täytä noita viiden joukkosukupuuton kriteereitä, vaikka ne laajoja ovatkin. Eikä vastaavia joukkosukupuuttoja ole nähdäkseni myöskään näköpiirissä tulevaisuudessa. Tietääkseni ainakaan IPCC ei tällaisia ennusta. Silti nämä tuhot ovat äärimmäisen järkyttävää ja murheellista luettavaa.

Suurten joukkosukupuuttojen listaan on lisätty viime aikoina termi kuudes sukupuutto. Tuolla tarkoitetaan ihmiskunnan eri tavoin aiheuttamaa ja oletettavasti pahenevaa eläinten ja kasvien sukupuutoaaltoa, jonka prosessin ajatellaan johtavan vastaavaan joukkosukupuuttoon kuin nuo viisi aikaisempaakin.

Kuten edellistä ilmenee, on tuo termi (kuudes sukupuutto) sinällään harhaanjohtava ja vaatisi käytettäväksi lisämääreitä. Toki jos uskoo, että yli puolet miljoonista eliölajeista on kuolemassa sukupuuttoon, on termi oikeutettu tuossa metaforassa.

Palaan myöhempää historiaa ja tämän päivän tilanteeseen toisissa kirjoituksissa.