Lopetettavat valtionlaitokset

Share |

Sunnuntai 1.1.2023 - Juha Vuorio


Kirjaan erilaisia valtion laitoksia ja valtion pääosin rahoittamia toimintoja, jotka toimivat mielestäni Suomen edun vastaisesti tai ainakin luokattoman huonosti. Päivitän listaa ja perusteita sitä mukaa kuin ehdin ja muistan.

Yle: ei paljoa esittelyjä kaipaa;

määrätietoista verotusoikeudella toimivaa punavihreän ideologian rummutusta ja päinvastaisten näkökohtien ja niitä esittävien ihmisten joko mustamaalausta tai näiden asioiden sivuuttamista ja salaamista, ..

Yle myös tuolla yli puolen miljardin verosummalla peittoaa avoimen sektorin mediataloilta järkevät toimintamahdollisuudet.

Yleä ei välttämättä tarvitse lopettaa vaan muuttaa esim. maksukanavaperusteiseksi, tällöinkin vapaa kilpailu alkaisi toimimaan.

Sitra: edustaa punavihreän ideologian mukaista ympäristöajattelua yhdistettynä näiden esittelyyn tieteellisinä ideoina.

Ensimmäinen törmääminen näihin jäi itselläni mieleen ehkä vuoden 2014 paikkeilla, jolloin Sitran asiantuntija esitteli jossain tilaisuudessa kuinka kiertotalous edustaa uutta teollis-taloudellista jättiaaltoa, joina ovat olleet aikaisemmin vaikkapa metallinkäsittely, rautatiet, lennätin, autoilu, radio, elektroniikka ja internet, ..

Loogisin perustein tuo on hölynpölyä, Mainittakoon esimerkkinä vaikka (juuri mainitussa tilaisuudessa esitetty) öljyn korvaaminen biotuotteilla; jos saamme luonnosta jonain päivänä samoja raaka-aineita kuin öljystä siihen hintaan kuin millä olemme niitä keskimäärin saaneet vaikkapa viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, niin kyseessä ei ole mikään taloudellinen edistys, saati jättiloikka, .. vaikka näin Sitra antaakin ymmärtää. 

VATT: myös Valtion taloudellinen tutkimuslaitos on lähellä Sitraa ideoissaan,

VATT: Saastuttavat yksityisautot saisi hävitettyä tehokkaasti bensiinin ja dieselin hintaa nostamalla

Ensiksikin uusien polttomoottoriautojen ei voi väittää erityisesti saastuttavan, päinvastoin kuin Sitra antaa ymmärtää. Jos taas halutaan edistää autokannan uudistumista, mitä kannatan, niin tulisi laskea autoveroa kaikilta autoilta, eikä vain sähköautoilta. Tätä itsestään selvää asiaa ei Sitra kuitenkaan 'muista'. Ylipäätään sähköautojen väittäminen kasvihuonekaasujen osalta päästöttämäksi on suurta harhaanjohtamista.

Ertyisen huolestuttavaa on taloudellisen tutkimuslaitoksen talouden kurjistumista edistävän talouspolitiikan promoaminen.

Valtiontalouden tarkastusvirasto

Tytti Yliviikarin tapainen vastuuton johtaja on osoittanut laitoksen tarpeettomuuden. Toki laitoksella on hyviäkin näyttöjä valtion talouden tarkastamisesta, mutta onko uskottavaa, että nykyisen poliittisen eliitin aikana tällaista työtä jatkettaisiin.

Valtakunnansyyttäjän virasto

Ensimmäinen valtakunnansyyttäjämme Raija Toiviainen kertoo tavoitteenaan vihapuheen kriminalisoimista. Kansallimielinen ajattelija puolestaan näkee Toiviaisen virkakauden aikaansaannoksena syyttäjälaitoksen politisoitumisesta vihervasemmiston suuntaan. Tästä kertoo paljon Toiviaisen vaikkapa viljelemä 'vihapuhe' -termi, jolla ei ole laillista merkitystä ja sitä käytetään - kuten Toivainen - poliittisiin tarkoitusperiin.

Oikeusvaltiokeskus

Uusi osaamiskeskus vie oikeusvaltioajattelua maailmalle
Oikeusvaltio, demokratia ja sananvapaus ovat maailmalla ja jopa joissakin EU:n jäsenvaltioissa kriisissä. Suomessa kuitenkin luotetaan siihen, että näille periaatteille on kysyntää. Viime vuonna perustettu Oikeusvaltiokeskus vie oikeusvaltioajattelua ja -käytäntöjä kehittyviin maihin.

Suomen Akatemia

Suomen Akatemia näyttää jakavan avustuksia noin puolen miljoonan erissä. Ehkä joukossa on jotain tieteellisen näkökulman kannalta uskottavaakin hanketta, mutta tässä näytille pari sattumalta eteen tulluttu:

Helsingin yliopisto: Uskonto ja populismi hybridissä mediaympäristössä,
myönnetty: 555 391 e.

Jyväskylän yliopisto: Ibn Sinan perintö: Metafyysinen essentialismi ja sen kritiikki islamilaisessa filosofiassa, myönnetty 484 688 e.

Ulkopoliittinen instituutti

Mielestäni Ulkopoliittinen instituutti oli jo edellisen johtajansa Teija Tiilikaisen aikana hyvin yksipuolinen; ongelmana ei ollut Venäjän arvostelu, joka on tietenkin paikallaan. Ongelmaksi muodostui kritiikitön suhtautuminen länsimaiseen valtapolitiikkaan; tässä ei yleensä koskaan nähty korjattavaa, ellei kyse ollut Trumpista.

Nykyisen johdon lausunnot Venäjän fasistisuudesta jne, voivat olla tietenkin joidenkin näkökulmien kannalta perusteltujakin, mutta kuuluuko tuollainen kielenkäyttö tieteellistä lähestymistä oletetusti edustavalle laitokselle ja ennen kaikkea kannattaako meidän etsiä vihollisia läheltä? ikävätkin asiat voi sanoa järkevilläkin sanakäänteillä, jos siis haluaa.

Toki THL:stä, niinkuin monesta muustakin laitoksesta löytyy järkeviä säilytettäviä yksittäisiä toimintoja.

THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Meriitit tälle listalle pääsystä ovat tulleet sekä korona-ajan kokonaisuutena ristiriitaisesta lähestymisestä, jonka vaikutuksia suomalaisten hyvinvoinnille ei oikein pysty osoittamaan.

Lisäksi THL:n asiantuntijoiden lausunnot monista asioista, vaikkapa maahanmuuton vaikutuksista tai katujen turvallisuudesta ovat erittäin kyseenalaisia.

Esim Ylen aamu 23.11.2022, jossa THL:n erityissasiantuntija kertoo, että kun huomamme nykyisen väkivaltaisuuden nousun, se itse asiassa kertoo että meillä menee hyvin. Ei puhettakaan, että asian oikeisiin syihin puututtaisiin tai että niitä tuotaisiin esille.

Businessa Finland

https://www.salkunrakentaja.fi/2023/09/business-finland-kavallus-krp/

Lisäksi hyvä esimerkki on korona-ajan alun 'kaverille kanssa' -korona-avustukset

Apulaisoikeuskansleri, ..

Vaikka ei olekaan valtionvirasto, niin tämä päätyi tänne, koska ao. virkamies pyrkii käyttämään korkeinta hallintovaltaa määräämällä porukat maksamaan kaikille, jotka sanovat taikasanan rajoillamme elinikäisen ylläpidon, ..

muita kuin valtionlaitoksia:

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA

On vaikea ymmärtää myöskään EVA:n näkemystä korkeiden polttoainehintojen hyvyydestä yhteiskunnallemme. Oheisen jutun (Bensa on edelleen halpaa) kirjoittanut ekonomisti Sanna Kurronen on 'kunnostautunut' samasta aihepiiristä viime aikoina useinkin.

Pidänkin selvänä, että toimintaa ohjaa punavihreä ajattelu. Sen sijaan epäselväksi jää se, ovatko kyseiset ulostulot myös EVA:n johdon ja taustapiirien ajattelun mukaisia. Onko kyseessä kenties pakon edessä tehty julkaisutoiminta viherpesumielessä, vai onko kyse Kurrosen tapaisten toimijoiden vallankaappausta tilanteessa, jossa tällaisia ulostuloja ei poliittisista syistä voi kritisoida?

Myös Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos on varsinkin nykyisen hallituksen aikana 'kunnostautunut'. Laitan tarkkennosta kun tulee vastaan.