Suojatyöpaikkoja poliittiselle eliitille

Share |

Keskiviikko 4.1.2023 - Juha Vuorio


Suomi kun on rikas maa, niin onhan meillä (joidenkin mielestä) velkarahalla mahdollista perustaa uusia suojatyöpaikkoja poliittiselle eliitillemme.
Tähän saakka olemme mm. osallistuneet mm. afrikkalaisten keskinäisten väkivaltaisuuksien selvittämisiin Suomesta käsin hoidettuina oikeuskäsittelyinä. Ikäänkuin tuo olisi valtiomme keskeisiä tehtäviä. Aivan hullua.
Samaan aikaan julkisen sektorin velan määrä kasvaa huimaa vauhtia ja toisaalta Suomen kansantuote ei ole kasvanut sitten vuoden 2008 käytännössä ollenkaan.
Todettakoon lisäksi, että suomalaisten keskimääräinen varallisuus on vain noin puolet muiden pohjoismaalaisten varallisuudesta; köyhiä olemme verrokkimaihin nähden.
Voi pohtia, että onko näillä asioilla yhteyttä keskenään; siis poliittisen eliitin puuhasteluilla ja maamme heikolla taloustilanteella. Mielestäni yhteys on selvä.