Suomen säähistoria.

Luin hiljattain kaksi kirjaa samasta aihepiiristä. Molemmat toiseen kertaan.

Kirjat olivat: tietokirjailija Markus Hotakainen Suomen säähistoria, Suomen ilmatieteen laitos, Helsinkikirjat, 2010 ja tiedetoimittaja Marcus Rosenlund, Sää joka muutti maailmaa, Schildts & Söderströms, 2019. Tässä muutamia mielestäni kiinnostavia säähavaintoja Hotkaisen kirjasta, kirja on tehty yhteistyössä Ilmatieteellisen laitoksen kanssa.

1923 Ankaraa hallaa. Elo- ja syyskuussa oli paljon hallaöitä, jotka tekivät tuhoja viljelyksille. Laajuudeltaan ja ankaruudeltaan niitä verrataan vuoden 1892 loppukesän hallaöihin, ja kuluneen vuosisadan aikaisista ne olivat siihen astisista ankarimmat.

1925 Helteinen kesä. Alkukesä oli viileä, mutta heinäkuussa tulivat helteet, jotka vetivät vertoja vuoden 1901 hellekesälle, jolloin esimerkiksi Turussa oli kaikkiaan 42 hellepäivää. Kesällä 1925 niitä oli hieman vähemmän, mutta kaikki keskittyivät heinäkuulle.

1927 Rankkoja kesäsateita eteläisessä Suomessa – pohjoisessa kuivuutta. Heinäkuun sädekertymiä rikottiin runsaasti, Viipurin länsipuolella mitattiin 308 mm.

1928 kumma kasvukausi. Varhainen kevät, kolea ja sateinen kesä. Paikoin koleampia kasvukuukausia ei ollut esiintynyt koskaan (arvatenkin mittaushistorian aikana).

1930 lauha talvi. ”Marraskuu oli jo miltei ennätyksen luontoinen, joulukuu sivuutti huomattavasti kaiken sen, mitä sen lämpimyydestä ennestään tunnettiin ja tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana poikkeus lämpimän puoleen saavutti huippunsa.” Tammikuun 20 päivän olosuhteet olivat vuodenaikaan nähden ”tämän kelikurjuuden huippu”. Itä- ja Pohjois-Suomea lukuun ottamatta maa oli lumeton ja jäät heikkoja, suuremmat järvenselät jopa tyystin jäättömiä. Esimerkiksi Jämsän ja Lahden välillä kuki rahtilaivoja 3. helmikuuta asti. Monet vesilinnut jättivät muuton kokonaan väliin. Puutarhakukista kylmää parhaiten kestävät lajit kuten orvokit ja kaunokaiset, jatkoivat pienen tauon jälkeen rehevinä edelliskesän kukintaansa.  Poikkeuksellisen lämmin 1930-luku oli alkanut.

1932 Oitin pyörremyrsky. Elokuun alussa Etelä-Suomessa (mm. Nurmijärvi, Hausjärvi ja Padasjoki) tapahtuneesta pyörremyrskystä sanottiin vuonna 1948 ilmestyneessä sääkirjassa, että se kuuluu Euroopan suurimpien pyörremyrskyjen joukkoon.

1934 ”Mikä aiheutti heinäkuun poikkeukselliset ilmat?” Maahamme muodostui koko kuukauden kestänyt ukonilmojen kausi rankka- ja raesateineen. Pohjois-Suomeen, jonne ao. rintamat eivät ulottuneet. tuli runsaasti lämpöä, mutta niukasti sadetta.

1935 Kaikkien aikojen juhannus. Viipurissa lämpömittarit näyttivät 33 astetta, ylimpien lämpötilojen keskiarvoksi muodostui Suomessa 28 astetta. Vasta 27. heinäkuuta toinen Pohjois-Venäjältä kohti etelää kulkenut häiriöalue työnsi helteisen ilman länteen.

1938 Ilmasto lämpenee. Pisin yhtäjaksoinen mittaussarja on Helsingistä, missä mittaukset aloitettiin vuonna 1829. Sadan vuoden ajan kesä pysyi suunnilleen yhtä lämpimänä, mutta 1930-luvulla toteamme siinä noin yhden asteen nousun. Talvien keskilämpö nousi sen sijaan selvästi heti vuosisadan vaihteesta lähtien ensin epätasaisesti, sitten yhtämittaisesti 1920 luvun alusta lähtien. 1930-luvun lopulla talvet olivat Etelä-Suomessa jo noin 2,5 astetta lauhempia kuin 1800-luvun puolivälissä.

Oulussa puolestaan kesät lähtivät lämpenemään 1920-luvun alusta lähtien 1930-luvun lopulle, jolloin nousua oli noin kaksi astetta. ”Näin ollen kesät ovat tulleet viime aikoina Oulussa yhtä lämpimiksi kuin Helsingissä normaaliajanjaksolla, joka käsittää 30 vuotta 1901–1930.”

Koska keskilämpötilat olivat kohonneet kaikkina vuodenaikoina, näkyi muutos myös vuoden keskilämpötilassa. Helsingissä se oli alimmillaan 1860-luvulla (nälkävuodet!); keskilämpötila nousi 3,5 asteesta 5,5 asteeseen 1930-luvulla. Myös Oulussa tapahtui kahden asteen keskilämpötilan nousu, aikajänteellä 1890-luvulta ja 1930-luvulle.

Kasvukausi piteni noina aikoina Helsingissä keskimäärin 17 vuorokautta ja Oulussa 12 vuorokautta. ”Tänä aikana kasvukauden lämpötila on verrattavissa normaalioloihin seuraavasti: Inari vastaa Oulua, Sodankylä Jyväskylää ja Kajaani Viipuria.”

1940 Talvisodan pakkaset. Talvisodan alkuvaiheessa ei ollut poikkeavan kylmää. Mutta tammikuun keskilämpö oli 3,5–7,2 astetta normaalia kylmempää. Suomi aloitti Raatteentiellä päähyökkäyksen 5. tammikuuta, jolloin oli lähes 30 astetta pakkasta. Tuon jälkeen pakkanen vielä kiristyi ja kokonaisuutena lähes koko talvisodan loppuajan oli tavanomaista kylmempää.

Talvi 1941–42 oli kylmä. Tuo talvi oli viimeisin kolmen kovan pakkastalven sarjassa, joka alkoi talvisodasta. Kovat pakkaset saivat nyt vesistöt jäätymään aikaisin.

1987 Ankaria pakkasia. Suomen sään vaihtelevuutta kuvaavat hyvin erot vuosien 1987 ja 1989 välillä. Vuonna 1987 talvi oli poikkeuksellisen kylmä ja lyhyttä kevättä seurasi yhtä lailla kylmä kesä. Sääolosuhteet vertautuvat vuoteen 1867, jolloin nälänhätä vei joissakin maakunnissa jopa viidenneksen väestöstä.

1989 Enteitä tulevasta. Ankarien pakkastalvien vuosia seurasi poikkeuksellisen lämmin mutta sateinen talvi ja kevät. Lämmintä säätä riitti kesäänkin.

2008 Yhä lämpenevää. Talven 2007–08 keskilämpötila oli suurimmassa osassa Suomea koko mittaushistorian korkein. Edellinen ennätys on vuosilta 1924–25.

      ***     ***     ***     ***     ***

Muutamia huomioita:

Todettakoon, että 1930-luku on edelleen Itämeren vähäjäisin vuosikymmen, joka päättyi talvisodan pakkasiin, tuo tuli esille Ilmatieteen laitoksen tutkijan hiljattaisesta haastattelusta.

Helsingin keskilämpötila oli 1930-luvulla siis 5,5 astetta, nyt se on Wikipedian mukaan 5,9 astetta.

Hiilidioksidin pitoisuus on tutkimusten mukaan ollut viimeisten vuosituhansien aikana melko tarkkaan 280 ppm. Tarkkojen mittausten aloittamisen yhteydessä 1950-luvun lopulla Hawaijilla lukemat olivat noin 315 ppm. Nyt ne ovat 410 ppm:n paikkeilla.

Silmämääräisesti CO2:n pitoisuus pitemmän ajanjakson kuvista katsottuna 1930-luvulla oli ehkä 300 ppm. Koska ilmakehän vasteajat ovat 20-30 vuotta, voi ajatella, että lämpötilaan vaikutti tuolloin pikemminkin vähäisempi kuin suurempi pitoisuus.

Eli samaan aikaan kun CO2 pitoisuus kasvoi ehkä 20 ppm, nousivat lämpötilat meillä kaksi astetta (Helsinki). Kun tuon jälkeen C02 pitoisuus nousi 110 ppm, nousivat lämpötilat 0,4 astetta, ainakin noilla lähtötiedoilla.

Joku voi sanoa, että olen valinnut vertailukohdat tarkoitushakuisesti. No tavallaan olenkin, mutta juuri tässä aihepiirissä ovat nuot hiilidioksidipitoisuudet monesti tavallaan pistäneet silmään. Tämä, vaikka tuossa puhutaan vain Suomen tai Helsingin lämpötiloista, ei maailman.

Nuo vielä siis taustatiedoiksi.