Onko Eurooppa Yhdysvaltojen vasalli

DiEM25 kanavalla vastataan kysymykseen, onko Eurooppa Yhdysvaltojen vasalli.
Yanis Varoufakis on yhtenä vastaajana, Yanishan oli Kreikan rahaministeri noin 2010 aikoina, jolloin Kreikalle tehtiin apupaketteja, jotta Saksan ja Ranskan pankit saivat omansa pois. Varoufakis muistaakseni erosi ministerintehtävistään.

Yanis käsittelee myös USA:n, Kiinan ja Taiwanin tapausta.

Todettakoon heti alkuun, että kirjoituksen ja noiden haastattelujen johtopäätös on vastata kyllä otsikon kysymykseen tuosta vasalliudesta. Noin ajattelen itsekin, erityisesti kun katsotaan Saksan energiakysymysten ahdinkoa sekä edelleen jatkuvaa miehitystilannetta. En usko, että Saksa pystyy saamaan Yhdysvaltojen joukkoja pois maasta, vaikka haluaisivat.

https://www.youtube.com/watch?v=DyO2lmGq0_U

     *****     *****     *****

Alussa Yanis pohdiskelee nuoruutensa aikaa, jolloin oli vielä kylmä sota eikä Kreikka ollut EU:n jäsen. Tuolloin EU oli vielä Euroopan yhteismarkkinat, jotka pyrkivät Euroopan Yhdysvalloiksi.

Asiat muuttuivat, kun George W. Bush valloitti Irakin. Tuolloin Ranskan-Saksan akseli (Chirac & Schröder) ilmoitti etteivät ole mukana tuossa hankkeessa. Ranska jopa vastusti ao. sotaa YK:n turvallisuusneuvostossa. Eli nämä maidensa johtajat eivät olleet USA:n vasalleja.

Vaikka Saddam on rikollinen, niin se ei tarkoita, että hyväksymme invaasion. Anglo-Amerikka (myös Australia) hyökkäsi ja EU säilytti strategisen autonomian. Tämä jälkimmäinen termi strateginen autonomia on myös tänään Brysselin, Berliinin ja Pariisin tavoitteena. Tämä ei kuitenkaan ole tänä päivänä mahdollista, samalla tavoin, kun se oli 20 vuotta sitten Bush nuoremman hyökkäyksen aikaan.

Mitä on siis tapahtunut?

Useita asioita, mm. suuri kriisi 2007–08, joka oli uhka tuoreen euroalueen olemassaololle. Miten tämä liittyy tähän päivään ja vaikkapa Ukrainan sotaan tai USA:n – Kiinan nykyisiin suhteisiin?

Käyn asiaa läpi: ensiksikin, Yhdysvaltojen voimakkain ase on dollari. Tämän de Gaulle tiesi oikein hyvin, kuten hänen rahaministerinsä Valery Giscard d’Estaing (myöskin presidentti aikoinaan). D’Estaing rahaministerinä toi esille dollarin erikoisen ja etuoikeutetun aseman.

Kun Varoufakis oli nuori, tuolloin uskoteltiin, että EU:sta tulee kolmas mahti USA:n ja NL:n väliin. Tuo oli valhe. Samalla tavoin euron on uskoteltu olevan potentiaalinen haastaja dollarille. Toki euro onkin menestynyt, mutta se ei ole koskaan haastanut USA:n dollaria.

Näistä seuraa se, että Euroopalla ei voi olla strategista itsenäisyyttä. Saksan D-markka oli voimakkaampi geopoliittisessa mielessä kuin euro on nyt. D-markan takana oli valtion varallisuus, kun taas euron takana ei ole yhdenkään maan varallisuutta.

Joskus on mietitty Euroopan armeijaa; tällä on kaksi ongelmaa, kuten kaikilla armeijoilla. Ensiksikin kuka maksaa kulut? USA vain painaa rahaa ja kustantaa sillä sotateollisen kompleksinsa. EKP:n on kielletty toimimasta noin. Toinen kysymys on siinä, että kuka tekee päätöksen lähettää sotilaita jonnekin tappamaan ihmisiä. USA:ssa se on presidentti, Britanniassa pääministeri, mutta EU:lla ei ole tällaista tahoa. Sellaiseen päätöksentekomekanismiin olisi erittäin vaikea löytää poliittista konsensusta.

Emmanuel Macron vieraili juuri Kiinassa. Selvästikin etsimässä Ranskalle ja ehkä EU:lle roolia maailmanpolitiikassa. Outoa oli vain, että Macron otti Ursula von der Layenin mukaan. Tuo päätös oli katastrofi mm. koko vierailun julkisuuskuvan kannalta. Kuten hyvin tiedossa der Layen on Naton Stoltenbergin klooni he kertovat samaa tarinaa.

Macronin oli pakko kertoa Kiinassa, että ainoa keino lopettaa Ukrainan sota on, että Moskova on lyötävä. Toki Macron ajattelee toisin, mutta hänen on puhuttava tuolla tavalla.

Macron meni Kiinaan ja sanoi jotain paljon tärkeämpää kuin, että emme halua olla Yhdysvaltojen vasalleja. Macron sanoi, että Ranska kannattaa nykyistä status quota Taiwanissa ja rauhanomaisia ratkaisuja.

Todettakoon, että Taiwan on historiallisesti osa Kiinaa.  Status quolla Ranskan presidentti siis sanoi myös sen, että Taiwanin ei kuulu itsenäistyä. Huomattavaa on, että myöskään USA ei ole tunnustanut Taiwanin itsenäisyyttä. Silti tällaisen lausunnon antaminen Ranskalta oli vallankumouksellista, koska USA:n näkökulmasta eurooppalaisten valtioiden ei kuulu sanoa edes tällaisia asioita, vaikka ne edustavat virallista USA:n linjaa. Mutta ne eivät siis edusta USA:n retoriikkaa, kuten olemme nähneet.

Voi siis todeta, että eurooppalaiset valtiot ovat vielä pahemmassa tilanteessa kuin vasalleina. Keskiaikaiset linnanherrat ja läänitysten haltijat omasivat kuitenkin suhteellisen paljon omaa valtaa, päinvastoin kuin läntisen Euroopan valtiot.

Erityisesti sota Ukrainassa, muistaako kukaan aliulkoministeri Nulandia? Nulandin puhelusta on nauhoitettu osa, jossa hänelle raportoidaan vallanvaihdon etenemisestä. Putin puolestaan on rikollinen idiootti, joka tarttui syöttiin ja hyökkäsi Ukrainaan.

Yhdysvaltojen valtaeliitti puolestaan sai runsaan sadon, ensiksikin he räjäyttivät Nordstreamin ja saivat Gazpromilta ehkä määräävän markkina-aseman kaasumarkkinoilla Euroopassa.

Ja kaiken lisäksi maat kuten Suomi ja Ruotsi, jotka selvisivät neutraaleina, yhtäkkiä putosivat Nato-ansaan.

Euroopan maat eivät ole edes vasalleja vaan pikemminkin maaorjia suhteessa Yhdysvaltoihin.

     *****     *****     *****

Varoufakis vielä pohtii kysyttäessä, onko Eurooppa lopullisesti alistettu Yhdysvalloille?

Varoufakis uskoo, että meillä paljon mahdollisuuksia päästä pois tästä ahdingosta. Varoufakis uskoo, että EU on suunniteltu (siis toisen maailmansodan jälkeen) Yhdysvalloissa; puheet eurooppalaisesta unelmasta jne., ovat itsepetosta. Totta kai alkuvaiheessa Yhdysvalloille oli tärkeää (Länsi-) Euroopan rauha ja kehitys. Mutta kriiseissä, kuten 1971 jolloin USA luopui kultakannasta ja Bretton Woodista, emme käyttäneet tilaisuutta vaan hukkasimme sen. Varoufakis ajattelee, että Euroopan maat olisivat oikeasti voineen muodostaa Euroopan liittovaltion useassakin vaiheessa viimeisen puolen vuosisadan aikana.

Tällöin olisimme voineet päästä irti Yhdysvaltojen määräysvallasta, mutta emme käyttäneet noita mahdollisuuksia. Syynä oli porvaristo, Euroopan oligarkit eivät nähneet tässä etua.

Kiinan digitaalinen yuan in käyttöönotto mahdollistuu nimenomaan Ukrainan sodan ansiosta. Tuo ei ole vielä lähelläkään haastamassa USA:n dollaria, mutta on tiellä, joka voi viedä siihen asemaan.

Kuitenkin, kuten Euroopan kollegat, niin myös Kiinan kapitalistit hyötyvät Yhdysvaltojen kaupasta, jolloin heidän etunsa ei välttämättä ole oman valuutan kehittäminen (syynä ei siis ole CIA, USA:n sotateollinen kompleksi tai noiden pressan).

Entä Taiwanin demokratia, onko velvollisuutemme puolustaa sitä? Onko taiwanilaisilla itsemääräämisoikeus? Ensin muutama asia: Taiwanin demokratia on useiden vuosikymmenten kamppailun aikaansaannos. Ensin Taiwan oli brutaali diktatuuri moni vuosikymmeniä. Tällä hetkellä Taiwan on täysin polarisoitunut valtio, jossa nykyinen hallitseva puolue ja kuomintangin perilliset kamppailevat vallasta.

Toinen haluaa yhdistää Kiinan, toinen itsenäistää Taiwanin.

Kun Macron vieraili Kiinassa, niin Macron halusi tukea status quota. Se tarkoittaa, ei itsenäistymistä, ei eristymistä vaan varovaisia askelia yhdistymiseen. Varoufakis on luottavainen, että Kiina ei tee varsinaista sotilaallista hyökkäystä. Jos tekee, niin Varoufakis tulee tuomitsemaan sen.

Yhdysvallat kuitenkin pyrkii luomaan jännitystä mm. Etelä-Kiinan merellä ja vetämään Kiinan hyökkäämään Taiwaniin kuten USA onnistui vetämään Venäjän hyökkäämään Ukrainaan. Edellinen ei ole oikeutus Punille, mutta kertoo siitä mitä tapahtui.

Älkäämme pudotko tuohon ansaan. Sanokaamme: ei hyökkäystä Taiwaniin, mutta ei myöskään eristäytymistä. Kansainvälisen yhteisön tulee edistää kahden Kiinan yhdistymistä demokraattisen prosessin kautta. Tuon tulee tapahtua sekä Taiwanin että Kiinan suuren enemmistön tahdon mukaisesti.