Maailman tarkimmin dokumentoitu kansanmurhaSunnuntai 30.6.2024 - Juha Vuorio Israelin vuoden 2023–2024 hyökkäys Gazaan on maailman tarkimmin dokumentoitu kansanmurha. Tästä kertoo palestiinalais-yhdysvaltalainen Lara Elborno. "Lisäksi (länsi-) maailman johtajat eivät pelkästään seiso, vaan Yhdysvallat aktiivisesti aseistaa Israelia ja tarjoaa sille diplomaattista tukea tämän kansanmurhan jatkamisessa. Jokainen päivä ja tunti tulee uusi video Gazasta näyttäen kansanmurhaa tavalla, jota emme ole ennen nähneet. Kansanmurha on lakitermi, joka tulee mm. Rooman sopimuksesta. Kansanmurha edellyttää tarkoitusta ja toimintaa; näitä olemme nähneet viimeisten kuukausien aikana. Esimerkiksi Israelin talousministeri näkee ihmisistä tyhjennetyn Gazan, pääministeri puolestaan haluaa pyyhkäistä Gazan maanpinnalta. Ratkaisuna nähdään myös Gazan asukkaiden poismuutto muualle maailmaan, jota tulee edistää. Israel on jo (tammikuun tienoilla) täyttänyt kansainvälisen rikosoikeuden tutkinnassa kolme vaadittavaa kohtaa viidestä tuon kansanmurhan toteamiseksi. Palestiinalaisten (siviilien) surmaaminen, fyysisen ja henkisen haitan aiheuttaminen sekä tarkoituksellinen elinolojen huonontaminen ovat selvästi todettuja tapoja palestiinalaisten hävittämiseksi. Vaikka Israel ei olisi pudottanut yhtään pommia Gazaan, mutta katkaissut ruuan, veden ja sähkön saatavuuden 2,3 miljoonalta gazalaiselta, niin tuo kansanmurhan määritelmä olisi yksinään toteutunut. Mutta tiedämme, että Israel ei pelkästään määrännyt täydellistä piiritystä, vaan aloitti jatkuvat ja mielivaltaiset kuukausia kestäneet siviiliasutuksen pommitukset. Täyttäen myös kansanmurhan määritelmää. Tätä mieltä on myös 800 tämän alan oikeusoppinutta. Myös Israelin määräämät palestiinalaisten pakkosiirrot ovat rikos ihmisyyttä vastaan. Nuo pakkosiirrot ovat jo kohdistuneet lähes koko Gazan väestöön. Lisäksi Israel on hävittänyt (tammikuuhun mennessä) puolet Gazan asuinrakennuksista (nyt jo paljon enemmän). Eli vaikka saataisiin tulitauko (mm. Yhdysvallat ei sellaista halua), ihmisillä ei olisi kotia mihin palata. Israel on rikkonut kaikkia olemassa olevia sotarikoslakeja tämän kansanmurhakampanjan aikana. Mm. Israel ei erottele siviilejä ja taistelijoita toisistaan, ei pyri suojelemaan sairaaloita, eikä myöskään sairaanhoitajia tai lehtimiehiä. Israel on myös osoittanut halveksuntaa YK:n tätä konfliktia koskevia päätöslauselmia kohtaan; juuri niitä, joissa vaaditaan noudattamaan kansainvälisiä sopimuksia sodankäynnissä. Israel ei ole koskaan noudattanut YK:n päätöslauselmia, ei yleiskokouksen eikä turvallisuusneuvoston. Silti Israel on säilynyt rankaisemattomana. Tuo rankaisemattomuus on mahdollistanut Israelin toimimisen apartheid-periaatteella. Se rohkaisee israelilaisia sotilaita toimimaan edellä kuvatulla tavalla. Lisäksi tuo rankaisemattomuus on saanut israelilaisia sotilaita videoimaan tuhotöitään runsaasti, koska he tietävät, etteivät tule rangaistuiksi teoistaan. Huomion arvoista on erityisesti Yhdysvaltojen aktiivinen tuki tälle kansanmurhalle aseiden, rahoituksen ja poliittisen tuen keinoin. Jutussa pohdiskellaan myös pidätysmääräysten käyttämistä Israelin johtoa vastaan, samalla tavoin kuin Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan. Kuitenkaan tässä vaiheessa (tammikuu) Kansainvälinen rikostuomioistuin ei ole toiminut niillä valtuuksilla, kuin mitä sillä olisi tulitauon saamiseksi. Lara Elborno kertoo myös, kuinka Gazan alueilla on valtavat kaasuesiintymät, joita Israel näyttäisi aloittavan hyödyntämään kansainvälisten lakien vastaisesti. Kukaan (vaikkapa Yhdysvallat tai Euroopan Unioni) ei ole moksiskaan. Eli kun Israel pommittaa sairaalaa, kun Israel tappaa yli 80 journalistia, kun Israel salamurhaa intellektuelleja, kirjoittajia ja ajattelijoita, niin näemme että se onnistuu kansainvälisessä järjestelmässä Israelin osalta helposti. Kukaan ei oikeasti laita Israelia vastuuseen rikoksistaan." |
Avainsanat: Israel, Palestiina, Gaza |