Pakotteet toimivat odotusten mukaan

Share |

Perjantai 9.8.2024 - Juha Vuorio


Ukrainan sodan myötä nähdään hyvin, että pakotteet eivät ylipäätään toimi. Tämä voitiin päätellä jo etukäteen aikaisempien kokemusten perusteella.

Oheisessa jutussa kerrotaan, kuinka edelleen vuoden 2024 alkupuolella useat Länsi-Euroopan maat, kuten Ranska ostivat runsaasti kaasua Venäjältä.

https://de.euronews.com/business/2024/08/06/vergessene-sanktionen-frankreich-importiert-immer-mehr-flussigerdgas-aus-russland


Hyvä esimerkki pakotteista on Yhdysvaltojen omassa etupiirissään pieneen naapurimaahansa jo yli 60 vuotta kohdistamaa vainoa, joka sisältää jatkuvaa kauppasaartoa, sabotaaseja, lukuisia maan presidentin salamurhayrityksia ja sotilaallisen hyökkäyksen. Vaino vain yhä jatkuu. Kuuba sen sijaan jatkaa köyhänä Latinalaisen Amerikan maana kuten ennenkin.

USA puolestaan tietääkseni hankkii edelleen uraania (ydinpolttoainetta) Venäjältä pakotteista huolimatta. USA:n kannalta on oivallista, että Euroopan maat kurittavat itseään huomattavasti vaikuttavimmalla pakotteilla.

Toki EU:n uudet pakotteet saattavat lopulta lopettaa tuota kaasukauppaa. Saapahan USA toimittaa Venäjän sijasta Euroopalle kolminkertaisella hinnalla kaasua. Hyvä liiketoimi tietenkin ja samalla muut toimijat kuten Venäjä sekä Länsi-Eurooppa heikkenevät, vaikka Venäjän osalta näin ei olekaan tapahtunut.

Todettakoon, että Venäjä on ostovoimapariteetin mukaan esimerkiksi Maailmanpankin listassa jo noussut neljännelle tilalle vuoden 2023 bruttokansantuotteissa. Maailmanpankki antaa järjestyksen: Kiina, USA, Intia, Venäjä, Japani, Saksa, Brasilia, Indonesia, Ranska, jne. Mitä ilmeisimmin tämä pitää paikkansa; ei Venäjä muuten menestyisi sodassaan noin hyvin.

Viime vuonna puolestaan Venäjän talous nousi enemmän kuin minkään G7 maan (USA, Kanada, Japani, Saksa, Ranska, Britannia sekä Italia). Noista puolestaan USA oli ykkössijalla tietenkin jatkuvien sotien ansiosta menestyvän sotateollisuuden ja vaikkapa tuon kannattavan energiaviennin ansiosta. Näin se maailma toimii.