Syyrian aluehallinto

Share |

Lauantai 12.10.2024 - Juha Vuorio


Kun puhutaan maailman konfliktialueista, niin jostain syystä jätetään tiedotusvälineistä aina joskus jotain oleellista kertomatta.

Ohessa Syyrian 'aluepoliittinen kartta' vuodelta 2021, siis siitä, ketkä hallinnoivat laillisen Syyrian hallituksen lisäksi maan aluetta ja vaikkapa luonnonvaroja.

Vaikka Syyrian hallitus on laajentanut sitten sisällisodan alun 2011 hallitsemiaan alueita, on melkoinen osa vielä joidenkin muiden hallussa.

Esimerkiksi Yhdysvallat hallinnoi kaakossa al-Tanfin aluetta ja on sijoittanut sinne yhden (pienen) noin 800 sotilastukikohdastaan maailmalla.  Lisäksi on koillisessa USA:n tukemat Syyrian demokraattiset joukot (kurdit).

Turkin miehitys nukkehallituksineen sekä salafi-jihadistien Tahrim al-Sham -järjestön hallussa oleva alue ovat molemmat Turkin vastaisella rajalla.

Kaiken lisäksi Israel miehittää edelleen vuonna 1967 valloittamansa Golanin kukkuloiden aluetta myöskin kansainvälisten lakien vastaisesti.

Myös Irakin vuoden 2003 sodan aikaansaama ja Syyriaan sisällissodan myötä levinnyt ISIS-järjestöksi muuttuma terroristiryhmä pitää majaa joillain alueilla.

Mielenkiintoisella tavalla siis kaksikin Nato-maata miehittää YK:n jäsenmaan aluetta vastoin laillisen hallituksen tahtoa. Erityisesti Yhdysvaltojen osuus ei ole tullut valtamedian kautta itselleni yhtään kertaa vastaan; olisiko itsesensuuria?

Ja olisiko tämä siis on sitä sääntöpohjaista maailmanjärjestystä, josta Suomenkin ulkopoliittinen johtokin puhuu. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyria

Syyrian_aluehallinto.png