EU:n pääkomissaari Ursula van der Layen on laajentamassa EU:n toimia myös sodankäynnin puolelle. Tuossa puhutaan jäsenmaiden puolustuksen kehittämisestä, mutta puheenvuorot selvästi sisältävät erilaisten sotilasapujen lähettämisen EU:n ulkopuolella käytäviin sotiin sekä mahdollisuuden rauhanturvaajien/rauhaanpakottajien/taistelujoukkojen lähettämisiin EU:n ulkopuolelle.
En oikein ymmärrä, miksi EU:n pitää ryhtyä toimenpiteisiin jäsenmaiden puolustuskyvyn kehittämisessä. Saati EU:n näemmä tavoitellun oman kyvykkeeden luomiseksi. Liityimme juuri äskön Natoon tämän asian vuoksi. Liityimmekö turhaan Natoon vai mistä on kysymys. Eikö artiklan viisi mukaisen keskinäisen turvatakuunkin puitteissa puolustuskyvyn parantaminen olisi syytä tehdä Naton yhteistyöelinten puitteissa.
Kuten muistamme, on tällä hetkellä (de facto Naton johtajamaalla) Yhdysvalloilla voimakas kannustus Euroopalle parantaa puolustuskykyään. Eli ainakaan USA ei tätä millään tavoin Natossa estä.
Ja miksi jokainen maa ei voi itse hoitaa rahoitusasioitaan itselle parhaiten sopivalla tavalla. Tai onko niin, että EU käyttää tätäkin itse aiheutettua tilannetta oman epädemokraattisen valtansa pönkittämiseen ja liittovaltiohankkeen eteenpäinviemiseen, ja kuten näyttää jäsenmaiden köyhdyttämiseen. Voin kuvitella, että aina kun jokin jäsenmaa saa ilmaista rahaa mitä tarkoitusta varten vain, niin kyllähän se kelpaa. Niin kauan kuin on Suomen tapaisia nöyriä maksajia.
Asia koskee myös puolustusteollisuutta; jos EU-maat ovat kiinnostuneita (kuten pitäisi) eurooppalaisen sotatarviketeollisuuden kehittämisestä, niin siinä ei EU:ta tarvita, vaan ao. maat itse sopivat teollisuuden kanssa hankkeista.
Voi miettiä onko tarkoitus syrjäyttää Nato, vaiko tuoda sille rinnakkainen järjestelmä EU:n komission johtamana. Mitä sekavammaksi järjestelmät tehdään, sitä tehottomampia ne ovat ja sitä enemmän saamme vakansseja EU:n lihavoituneeseen järjestelmään. Lisäksi sekavuus tekee johdolle mahdolliseksi toimia oman päänsä mukaisesti, kun aina on jokin porsaanreikä tuohon.
Kun EU on mukana pääkomissaarin (tai muiden vastaavien) esittämillä tavalla, tulee lisäksi väkisin mieleen meillä aikoinaan ollut Valco-kuvaputkihanke, jossa Suomen valtio ja käytännössä poliitikot alkoivat kehittämään uutta tekniikkaa.
https://ilkkapohjalainen.fi/ulkomaat/eu-komissio-eu-lle-uusi-150-miljardin-puolustusrahoitusvaline
"EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti viime viikolla, että Eurooppa on valmis kasvattamaan puolustusmenojaan merkittävästi. Von der Leyenin mukaan EU pyrkii vapauttamaan puolustusinvestointeihin varoja 800 miljardin euron edestä.
Von der Leyen ehdotti myös, että EU ottaisi käyttöön uuden rahoitusvälineen, jonka kautta jäsenmaille olisi saatavissa 150 miljardia euroa puolustusinvestointeihin.”
"Pääministeri Petteri Orpo (kok.) luonnehtii EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin esittämää uutta puolustusrahoitusvälinettä ensimmäiseksi aalloksi, jolla vahvistetaan nopeasti puolustusinvestointikykyä niiden valtuuksien puitteissa, jotka käytännössä ovat jo olemassa. – EU:n omaa budjettia vastaan voidaan ottaa lainaa, joka edelleen ohjataan jäsenmaille puolustusteollisuuteen, Orpo sanoi.
Hänen mukaansa tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan muitakin toimia. – Ei riitä, ei riitä. Sen takia valkoinen kirja, jota valmistellaan komissiossa maaliskuuhun mennessä, siellä pitää olla uusia välineitä ja kokoluokan pitää olla moninkertainen, Orpo lisäsi. Hän sanoi odottavansa myös Euroopan investointipankin sääntöjen laajentamista niin, että se mahdollistaa laajasti puolustusinvestointien tukemisen.
Orpon mukaan von der Leyenin esitystä analysoidaan parhaillaan ja siitä odotetaan vielä tarkempia tietoja "minä hetkenä hyvänsä". Hän kertoi puhuneensa asiasta sunnuntaina von der Leyenin kanssa puhelimitse."