DCA-sopimus ja harhaanjohtaminenSunnuntai 2.8.2026 - Juha Vuorio Kuten tunnettua, antoi kokoomusvetoinen ulkopoliittinen johtomme (muiden puolueiden tuella) Yhdysvalloille täyden oikeuden käyttää Suomen aluetta sotilastoimintaansa hyvin laajasti määriteltynä. Käytännössä näillä ei ole huolta Suomen oikeuslaitoksen toimista missään tilanteessa eikä juuri muitakaan todellisia velvoitteita Suomen suuntaan. Ohessa Ossi Tiihonen kirjoittaa asian tiimoilta ja lopussa vielä Jari Jakosen huomioita. *** *** *** Uusi MV-lehti on eilen 28.7.2026 julkaissut jutun maanpuolustuskorkeakoulun Ilmasotalinjan kapteeniluutnantti Mikael Aarnion 'tutkimuksesta', jossa tutkittiin DCA-sopimuksen viestintää ja informaatiovaikuttamista. Koska sekä MV-lehden jutussa, että tutkimuksessa mainitaan puolueemme Vapauden liitto, niin juttu (ja tuo ns. tutkimus) ansaitsee pari huomiota. Kun luin tutkimuksen lyhennelmän ja VL:a koskevat kohdat, niin huomaan tutkimuksessa olleen tietyn asenteen. VL:n annetaan ymmärtää levittäneen väärää tai harhaanjohtavaa tietoa, vaikka tutkimuksen kirjoittaja itse kiemurtelee selvien tosiasioiden ympärillä. Tutkimuksen sivulla 46 Aarnio kirjoittaa, että "Vapauden liiton puoluehallitus ei tuonut esiin sitä, että yhdysvaltalaiset ovat lainsäädännön piirissä" täsmentämättä sitä, että kyse on USA:n lainsäädännöstä, ei Suomen. Vähän myöhemmin tekstissä kuitenkin tunnustetaan, että Suomi on luopunut ensisijaisesta oikeudestaan käyttää rikosoikeudellista tuomiovaltaa. Faktisesti siis oikein kirjoitettu, mutta kierosti ilmaistu. Tutkimuksen sivulla 71 kerrotaan myös kiermurrellen sama tosiasia - USA:n sotilaat eivät ole Suomen tuomiovallan alaisuudessa: "Vakavuusasteeltaan viimeiset kolme manipuloidun tiedon tyyppiä ovat yleisiä normaaleissa ihmisten välisissä keskusteluissa ja useimmissa medioissa. UMV-lehden osalta ehdottomasti useimmiten havaittiin raamittamista (23 %). Tyypillinen tapa oli jättää tietoa kertomatta. Esimerkkejä tästä ovat muun muassa UMV-lehden nosto siitä, ettei Suomen laki koskisi Yhdysvaltojen sotilaita Suomessa (Vapauden liiton puoluehallitus, 2023). Periaatteessa juuri näin, mutta tässä jätettiin mainitsematta se, että Suomi voi käyttää tuomiovaltaa esimerkiksi yhteiskunnallisesti merkittävissä rikoksissa, seksuaalirikoksissa sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa (Ulkoministeriö, 2023g)." Voi siis periaatteessa käyttää - ehkä, mahdollisesti, mutta tuskin käytännössä kuitenkaan... Aarnio ilmaisu on itsessään paljastava - Suomi voi PERIAATTEESSA käyttää tietyissä tilanteissa tuomiovaltaa, jos niin erikseen haluaa, mutta KÄYTÄNNÖSSÄ tuomiovaltaa ei ole. Nykyisinhän setäkin voi olla periaatteessa täti, vaikka käytännössä tädillä olisi munat. Se, mitä tuossa tutkimuksessa ei ole nähdäkseni käsitelty, on USA:n joukkojen oikeus toimia myös tukikohta-alueiden ULKOPUOLELLA. Sopimuksen 6 artiklan kolmannen pykälän mukaan "Poikkeuksellisissa olosuhteissa ja yhteisesti hyväksyttyjen turvallisuussuunnitelmien mukaisesti USA:n joukot voivat toteuttaa välttämättömät ja oikeasuhtaiset toimenpiteet myös sovittujen tilojen ja alueiden välittömän läheisyyden ulkopuolella ylläpitääkseen USA:n joukkojen turvallisuutta ja puolustusta sekä niiden sotilaallisten operaatioiden jatkuvuutta tai palauttaakseen ne." Käytännössä Suomi on antanut USA:n joukoille oikeuden toimia koko Suomen alueella, eikä Suomella ole tuomiovaltaa näiden joukkojen toimintaan. En usko, että Suomen kansa on tietoinen tästä. Ainakaan emme enää voi puhua itsenäisestä valtiosta koska maaperällämme on 15 vieraan vallan tukikohtaa, eikä Suomen laki koske näitä tukikohta-alueita tai niiden joukkoja. Itsenäisyyspäivän voisi lopettaa tai nimetä sen itsenäisyyden muistopäiväksi. *** *** *** "DCA – Suomen antautumissopimus" kirja ottaa vertailukohdakseen H.C. Andersenin sadun "Keisarin uudet vaatteet. DCA-sopimus näyttää pinnallisesti tarkastellen puolustusyhteistyöltä, mutta todellisuudessa se on USA:n yksipuolinen sanelu. Oikeus-, yhteiskunta- ja kauppatieteiden maisteri Aki Nummelin tuo kirjassaan esille, miten DCA-sopimus mahdollistaa USA:n joukoille oikeuden toimia koko Suomessa jopa etsien sen operatiivisten toimien mahdollisia haittaajia sekä tuoda kaikkia mahdollisia aseita Suomen maaperälle. USA:n joukoilla - joihin sopimuksen mukaan kuuluvat sotilaiden lisäksi myös siviilihenkilöt ja kaikkien näiden huollettavat vauvasta vaariin - ei ole käytännössä pelkoa joutua vastaamaan oikeudessa teoistaan, olivatpa ne miten vakavia tahansa. Sopimuksen toinen artikla määrittelee USA:n joukot laajasti: mukaan lukevat asevoimat, siviilihenkilöstö (hyvinvoinnin, moraalin ja koulutuksen edistäjät), huollettavat (vauvasta vaariin) ja omaisuus. Tämä laajentaa soveltamisalaa merkittävästi, koskien jopa alaikäisiä, kuten 15-vuotiaita, joille myönnetään ajo-oikeuksia vastoin Suomen lakia. DCA-sopimus sivuuttaa perustuslakivaliokunnan, vaikka perustuslain 106 § edellyttää etusijaa perustuslaille. Esimerkiksi DCA:n 6. artikla velvoittaa Suomea varmistamaan USA:n joukkojen turvallisuuden, mutta antaa USA:n joukoille oikeuden käyttää "tarvittavia oikeuksia ja valtuuksia" tiloissa ja niiden välittömässä läheisyydessä, mukaan lukien järjestyksen ylläpito ja suojaaminen. Tämä laajentuu poikkeuksellisissa olosuhteissa koko alueelle, mahdollistaa pidätyksiä ja toimenpiteitä ilman toimien yhteensovittamista kiireellisyyssyistä. Kirja vertaa tätä poliisilain rajoituksiin, joissa kotietsintä edellyttää vakavia uhkia, mutta DCA mahdollistaa mielivaltaisia toimia, kuten journalistien tai esimerkiksi mielenosoittajien pidättämisen pelkästään USA:n arvion perusteella. Sopimuksen 11. artikla takaa esteettömän kulun ilma-aluksille, aluksille ja ajoneuvoille ilman tarkastuksia, mikä mahdollistaa ydinaseiden tuonnin vastoin ydinenergialakia (4 § kieltää ydinräjähteet). Tarkastuksia ei tehdä - luottamus perustuu USA:n vakuutuksiin. DCA:n 12–15 artiklat rajoittavat Suomen rikosoikeudellista valtaa. Suomi luopuu ensisijaisesta tuomiovallasta USA:n joukkojen jäseniin (sotilaat, siviilit, huollettavat) Naton SOFA-sopimuksen mukaisesti. Erityisen törkeistä rikoksista tulee ilmoittaa kuukauden sisällä, mutta rikoksia, joista seuraisi enintään vuoden vankeus, ei tarvitse edes ilmoittaa. Oikeudenkäynnit tulee saattaa päätökseen vuodessa (pidennettävissä 6 kuukaudella), mikä on mahdotonta Suomen prosessiajoissa (4–5 vuotta). Vahingonkorvaukset ovat rajoitettuja; uhrit voivat hakea korvausta Suomen järjestelmistä, mutta USA ei vastaa virallisissa tehtävissä siviilioikeudellisesti virallisissa. DCA:n 24 artikla sallii USA:n joukoille paikallisten irtisanomisen turvallisuus-, sopimattomuus- tai operatiivisten vaatimusten perusteella. Tämä on ristiriidassa työsopimuslain kanssa, joka edellyttää asiallisia ja painavia perusteita, varoituksia ja korjausehtoja, kieltää irtisanomiset sairauden, mielipiteiden tai ammattiliittoon kuulumisen vuoksi. USA määrittelee ehdot, mikä mahdollistaa mielivaltaisen käytännöt, kuten lakon tai somekommenttien perusteella irtisanomiset. Liitteessä A luetellaan ne 15 aluetta, kuten lentotukikohdat Kuopiossa, Rovaniemellä ja Upinniemessä, varastoalueet ja harjoitusalueet, jotka avataan USA:n käyttöön ilman vuokraa. Suomi vastaa puoliksi laajennusten kuluista, mutta alueet ovat yksinoikeudella USA:n hallussa. Puolustusministeriö toimii Suomen toimeenpanijana Suomessa, mikä kasvattaa sen valtaa mutta myös salassapitoa, sillä asiakirjat ovat julkisuuslain vastaisesti vaikeasti saatavilla. Vieraiden joukkojen ei tarvitse maksaa minkäänlaisia veroja Suomeen, ei työstään eikä ostoksistaan. Edelleen Suomi edesauttaa USA:n joukkojen operatiivista toimintaa koko maassa, vaikka sitten pakkolunastamalla maita USA:n joukoille. MV-lehden juttu: https://mvlehti.net/2026/07/28/vastine-maanpuolustuskorkeakoulun-mpkk-tutkimus-dca-sopimuksen-viestinnasta-ulkoministeriossa-ja-mv-lehdessa/ Aarnion 'tutkimus': DCA-sopimus: https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisionId=349 *** *** *** Aki Nummelinin "DCA – Suomen antautumissopimus" -kirja luettavissa ja ladattavissa Uuden Rauhanliikkeen sivuilla: https://rauhanliike.fi/lue-dca-suomen-antautumissopimus/ esittelymuistio https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/131678 sopimusteksti https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/131677 DCA – Suomen antautumissopimus Kansallisen Kirjakaupan sivuilla: https://kansallinen.fi/tuote/dca-suomen-antautumissopimus/ *** *** *** SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA AMERIKAN YHDYSVALTOJEN HALLITUKSEN VÄLILLÄ PUOLUSTUSYHTEISTYÖSTÄ; ALLEKIRJOITUSVALTUUKSIEN MYÖNTÄMINEN Asian tausta Maaliskuussa 2022 tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden sopivat Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyön syventämisestä. Elokuussa 2022 Suomi päätti aloittaa neuvottelut Yhdysvaltojen kanssa uudesta kahdenvälisestä puolustusyhteistyösopimuksesta (Defence Cooperation Agreement, DCA). Tasavallan presidentin 3.2.2023 asettamaan ja ulkoministeriön johtamaan valtuuskuntaan kuuluivat ulkoministeriön, oikeusministeriön, sisäministeriön, puolustusministeriön, valtiovarainministeriön ja Puolustusvoimien edustajat. Lisäksi neuvotteluihin osallistuivat laajalta muut ministeriöt, viranomaiset ja virastot. Ensimmäinen neuvottelukierros pidettiin Helsingissä 2.–3.3.2023. Neuvottelut päättyivät viidennen neuvottelukierroksen jälkeen 31.10.2023 Helsingissä. Neuvotteluita on käsitelty säännöllisesti TP-UTVA:ssa. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle ja puolustusvaliokunnalle on tiedotettu neuvotteluista säännöllisesti perustuslain 47 ja 97 §:n mukaisesti. TP-UTVA puolsi neuvottelutuloksen hyväksymistä 27.11.2023. Sopimuksen sisältö ja tavoitteet Sopimuksella luodaan ajantasaiset puitteet yhteistyölle Yhdysvaltojen kanssa ja mahdollistetaan yhteistyön syventäminen kaikissa turvallisuustilanteissa kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja Suomen suostumuksella. Sopimuksen määräykset perustuvat pääosin Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen (Nato SOFA) määräyksille. DCA antaa Yhdysvalloille jatkossa mahdollisuuden hyödyntää kongressin rahoitusta mahdollisiin infrastruktuuri-investointeihin Suomessa. Periaatteena on, että Yhdysvaltojen kokonaan rahoittamat kiinteät investoinnit ovat sen yksinomaisessa käytössä, mutta ne siirretään Suomen omistukseen. Yhdysvalloilla on Naton jäsenvaltioista Suomen sopimuksen kaltainen DCAsopimus Bulgarian, Latvian, Liettuan, Norjan, Puolan, Slovakian, Tšekin, Unkarin ja Viron kanssa. Ruotsi allekirjoitti oman DCA-sopimuksensa 5.12.2023. Tanska on myös vastikään päättänyt sopimusneuvottelut. Sopimus merkitsee pidäkkeen ja puolustuskyvyn vahvistamista Yhdysvaltojen läsnäolon, harjoittelun ja puolustusmateriaalin ennakkosijoittamisen kautta. Sopimus luo edellytykset operatiiviselle suunnittelulle ja mahdollistaa sotilaallisen yhteistoiminnan Suomen ja Yhdysvaltojen välillä kriisitilanteissa. Se edesauttaa alueellisen yhteistyön järjestämistä ja tiivistämistä muun muassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Yhdysvaltojen välillä sekä tukee Suomen Nato-jäsenyyden velvoitteiden toimeenpanoa. Sopimusneuvotteluissa on hyödynnetty soveltuvilta osin muiden maiden tekemiä sopimuksia ja parhaita käytäntöjä. Muun muassa alueellisen yhteistyön näkökulmasta on pidetty tavoiteltavana, että Pohjoismaiden DCA-sopimukset olisivat keskenään mahdollisimman yhdenmukaisia. DCA-sopimus käsittelee muun muassa Yhdysvaltojen pääsyä sovittuihin tiloihin ja alueille sekä niiden käyttöä; puolustuskaluston, tarvikkeiden ja materiaalin sijoittamista ennakolta Suomen alueelle; Yhdysvaltojen ilma-alusten, alusten ja ajoneuvojen maahantuloa ja liikkumista; Yhdysvaltojen joukkojen sekä niiden käyttämien tilojen ja alueiden turvallisuuden järjestämistä; rikosoikeudellista toimivaltaa sekä joukkojen Suomen alueella oleskeluun ja toimimiseen liittyvä käytännön kysymyksiä. Sopimuksen keskeisimmät artiklat ovat 1, 3, 4, 6, 11 ja 12. Sopimuksen 1 artiklan mukaisesti kaikessa sopimuksen mukaisessa toiminnassa, myös varastoitaessa tietynlaisia aseita Suomen alueelle, kunnioitetaan kaikilta osin Suomen suvereniteettia, lainsäädäntöä ja kansainvälisoikeudellisia velvoitteita. Artiklan 3 mukaisesti Suomi antaa USA:n joukoille, sopimustoimittajille ja huollettaville sekä suomalaisille sopimustoimittajille ja muille yhteisesti sovituille tahoille esteettömän pääsyn ja oikeuden käyttää sovittuja tiloja ja alueita sopimuksessa lueteltuihin tarkoituksiin. Puolustusmateriaalin ennakolta sijoittamista koskevassa 4 artiklassa Yhdysvalloille annetaan oikeus sijoittaa ennakolta ja varastoida materiaalia Suomeen. Materiaalista ja kuljetusaikatauluista ilmoitettaisiin ennakolta Puolustusvoimille. Artiklassa 6 määrätään Yhdysvaltojen joukkojen turvallisuuden järjestämisestä Suomessa. Suomella on ensisijainen vastuu joukkojen turvallisuudesta. Sovituissa tiloissa ja alueilla ja niiden välittömässä läheisyydessä Yhdysvaltojen joukoilla on oikeus ryhtyä välttämättömiin ja oikeasuhtaisiin toimenpiteisiin turvallisuutensa varmistamiseksi. Artiklan 11 mukaan Yhdysvaltojen joukkojen käytössä olevat ilma-alukset, alukset ja ajoneuvot voivat asianmukaisten yhteensovittamis- ja ilmoitusmenettelyjen mukaisesti vapaasti saapua Suomen alueelle, poistua sieltä ja liikkua siellä. Nämä ilma-alukset, alukset ja ajoneuvot kunnioittavat sovellettavia ilma-, meri- ja maaliikenteen turvallisuussääntöjä, mukaan lukien määritettyjä rajoitettuja alueita ja Ahvenanmaan erityisasemaa koskevat säännöt. Artikla 12 koskee rikosoikeudellista tuomiovaltaa. Sopimuksella Suomi antaa rinnakkaisen tuomiovallan tilanteissa Yhdysvalloille lähtökohtaisen oikeuden vastata joukkojensa jäseniin kohdistuvan tuomiovallan käyttämisestä. Suomella on oikeus peruuttaa tuomiovallasta luopuminen tilanteissa, joissa asialla on erityistä merkitystä Suomen kannalta. Sopimuksen liitteessä nimetään sovitut tilat ja alueet. Suomi antaa Yhdysvalloille esteettömän pääsyn sovituille tiloille ja alueille ja oikeuden käyttää niitä sopimuksessa lueteltuihin tarkoituksiin. Suomen ja Yhdysvaltojen yhteistoiminta keskittyy pääsääntöisesti liitteessä nimettyihin kohteisiin. DCA-sopimusta sovelletaan kuitenkin koko Suomen alueella. Sopimuksen keskeisten määräysten ja niiden toimeenpanoon liittyvien kysymysten osalta laaditaan kansallisia sekä kahdenvälisiä toimintamalleja ja järjestelyasiakirjoja, jotka edesauttavat toimeenpanon sujuvuutta ja mahdollistavat toimeenpanoon liittyvän riittävän hyvän tilannekuvan. Nämä koskevat muun muassa turvallisuuden järjestämistä, ennakkovarastointia ja maahantuloa. Sopimuksen toimeenpanosta vastaa puolustusministeriö. Sopimuksen allekirjoittaminen ja voimaantulo Sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä ja näin ollen sopimuksen hyväksyminen ja voimaansaattaminen edellyttävät eduskunnan myötävaikutusta. Hallituksen esitys sopimuksen hyväksymisestä ja sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetaan eduskunnalle sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Sopimus allekirjoitetaan 18.12.2023 Washington DC:ssä. Sopimuksen allekirjoitusvaltuuksien myöntäminen kuuluu perustuslain 93 §:n 1 momentin nojalla tasavallan presidentille. Edellä olevan perusteella esitetään, että Tasavallan presidentti valtuuttaisi puolustusministeri Antti Häkkäsen tai hänen estyneenä ollessaan ulkoministeri Elina Valtosen allekirjoittamaan sopimuksen Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä puolustusyhteistyöstä. |

