Uskonsodat ja väkivalta

18.11.2017

Lainausta jälleen kerran Ari Paulovilta, parin vuoden takaa, mutta yhä enemmän ajankohtaisena; kun tilanteet Euroopassa jatkossa pahenevat, älköön kukaan sanoko ettei teitä varoitettu.

Poliittiset puolueet oikealta vasemmalle näyttävät kannattavan ja edistävän näitä nykyajan kansainvaelluksia Afrikasta ja Lähi-Idästä. Ainoa tätä kritisoiva puolue (PS) demonisoidaan ja siihen kohdistetaan vaikkapa valtiollisen yleisradion taholta valikoivaa boikotointia.

"Samaan aikaa eri tiedustelujärjestö arvioivat, että ulkoista jihadia eli pyhää sotaa ei-muslimeja vastaan kannattaa 15 - 25 prosenttia maailman muslimeista. Absoluuttisina määrinä se tarkoittaa 200 - 300 miljoonaa kiihkoilijaa.

Tämä nähtiin muun muassa eilisessä Turkki-Kreikka-jalkapallomaaottelussa Istanbulissa. Kun pelin alussa pidettiin hiljainen hetki Pariisin terrori-iskujen johdosta, merkittävä osa yleisöstä buuasi ja huusi islamistisia iskulauseita."

Ja koko juttu:

"Avasin tv:n pitkästä, pitkästä aikaa, koska Maikkarin aamussa istui Tuomas Enbusken haasteltavana fiksu terrorismiasiantutija Atte Kaleva.

Ja mitä minä kuulin ja näinkään: Kaleva puhui islamista ja muslimiterrorismista täysin samoin argumentein kuin minä olen kirjoittanut ja puhunut jo 20 vuotta.

Mutta yleisön ja median suhtautumisessa meihin on yksi valtava ero: Atte Kalevaa ei syytetä rasismista, asioiden vääristelystä, äärioikeistolaisuudesta ja ulkomaalaiskammosta.Toisin kuin minua.

Enkä usko, että Atte Kaleva on menettänyt työtilaisuuksia aiheesta faktoja julkisesti ladeltuaan. Toisin kuin minä.

Atte Kalevan perusteesit:

1) Muslimiterroristien taustalla on vahva uskonnollinen kokemus. Tunne siitä, että "vääräuskoisia" tappamalla noudattaa Koraanin ja profeetta Muhammadin elämästä kertovien hadith-kokoelmien käskyjä.

Terroristit kokevat olevansa Allahin asialla. Heidän toimintansa ei siis johdu länsimaiden sorron kohteeksi joutumisesta. Se johtuu kulttuuriperinnöstä.

2) Vastoin yleistä länsimaista hokemaa, muslimiterroristit ovat yhtä paljon islaminuskoisia kuin kaikki muutkin muslimit. He vain toteuttavat uskontoaan kirjaimellisesti.

Näin siksi, että muslimikulttuurissa ei ole koettu samanlaista valistuksen aikaa kuin länsimaissa 1600-1700-luvuilla.

Islamissa ei ole myöskään aikaansaatu reformia - uskonpuhdistusta - joka modernisoisi kulttuurin ja karsisi opeista keskiaikaiset arvot.

Islam ei hyväksy sekularismia eli maallisen ja hengellisen päätäntävallan erottamista. Eikä miesten ja naisten ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa.

3) Toisin kuin sinisilmäiset länsimaiset väittävät, erittäin suuri joukko maailman muslimeja hyväksyy muslimiterroristien toiminnan. Sitä myös tuetaan monin tavoin.

Tätä olen yrittänyt tutkimuksiin perustuen toitottaa jo vuosikausia.

PEW-tutkimuskeskuksen toissa vuonna julkaistu raportti paljasti, että shari'a-lakia eli äärimmäisen tiukkaa Koraanin tulkintaa kannattaa valtaosa maailman kaikista muslimeista. Ei vain pieni, mitätön joukko, kuten äänekäs vähemmistö länsimaissa jankuttaa.

Samaan aikaa eri tiedustelujärjestö arvioivat, että ulkoista jihadia eli pyhää sotaa ei-muslimeja vastaan kannattaa 15 - 25 prosenttia maailman muslimeista. Absoluuttisina määrinä se tarkoittaa 200 - 300 miljoonaa kiihkoilijaa.

Tämä nähtiin muun muassa eilisessä Turkki-Kreikka-jalkapallomaaottelussa Istanbulissa. Kun pelin alussa pidettiin hiljainen hetki Pariisin terrori-iskujen johdosta, merkittävä osa yleisöstä buuasi ja huusi islamistisia iskulauseita.

Vaikka molempien maiden päämiehet istuivat katsomossa. Ja vaikka Turkkia pidetään maltillisimpana ja moderneimpana kaikista islamia valtauskontonaan tunnustavista maista.

Kysymys kuuluu: Kuinka kauan länsimaat kestävät näitä jatkuvia iskuja? Joukkomurhia? Omalla maaperällään käytävää uskonsotaa, joka kohdistuu nimenomaan länsimaiseen elämäntapaan ja länsimaisiin arvoihin - liberaaliin tasa-arvoon perustuvaan sekulaariin demokratiaan?"

07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista

Siirry arkistoon »