Kysymyksiä Väyryselle

10.01.2018

On erikoista, että Paavo Väyrynen käyttää niin paljon aikaa perussuomalaisten arvostelemiseen. Hän antaa ymmärtää olleensa yksin vastustamassa EU:n liittovaltiokehitystä ja vaatimassa siirtolaisvyöryn pysäyttämistä.

Puheet eivät vastaa Väyrysen tekoja. Vanhasen kakkoshallituksen (2007-2011) ministerinä hän oli hyväksymässä euromaiden tosiasiallista yhteisvastuuta Kreikan veloista sekä Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) luomista. Yhtäkään kriittistä sanaa ei kuulunut. Niin kova oli ministerikiima.

Mitä maahanmuuttoon tulee, Väyrynen ei esimerkiksi äänestänyt Dublin-järjestelmän uudistamiseen sisältyvää sitovaa taakanjakomekanismia vastaan Euroopan parlamentissa viime syksynä. Kotimaiselle yleisölle hän kyllä sanoo sitä vastustavansa.

Perussuomalaisten nykyinen johto, mukaanlukien presidenttiehdokas Huhtasaari, on kesästä 2015 asti johdonmukaisesti vaatinut sisärajavalvonnan palauttamista Schengen-alueelle ja laittomien paattien käännyttämistä Välimerellä.

Laura Huhtasaarella ja perussuomalaisilla on selkeä, johdonmukainen ja uskottava linjavaihtoehto presidentinvaaleihin. Mielestäni on vähän hassua, että Paavo Väyrynen käyttää niin paljon aikaa perussuomalaisten arvostelemiseen. Hän antaa ymmärtää olleensa yksin vastustamassa EU:n liittovaltiokehitystä ja vaatimassa siirtolaisvyöryn pysäyttämistä.

Puheet eivät vastaa Väyrysen tekoja. Vanhasen kakkoshallituksen (2007-2011) ministerinä hän oli hyväksymässä euromaiden tosiasiallista yhteisvastuuta Kreikan veloista sekä Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) luomista. Yhtäkään kriittistä sanaa ei kuulunut. Niin kova oli ministerikiima.

Mitä maahanmuuttoon tulee, Väyrynen ei esimerkiksi äänestänyt Dublin-järjestelmän uudistamiseen sisältyvää sitovaa taakanjakomekanismia vastaan Euroopan parlamentissa viime syksynä. Kotimaiselle yleisölle hän kyllä sanoo sitä vastustavansa.

Perussuomalaisten nykyinen johto, mukaanlukien presidenttiehdokas Huhtasaari, on kesästä 2015 asti johdonmukaisesti vaatinut sisärajavalvonnan palauttamista Schengen-alueelle ja laittomien paattien käännyttämistä Välimerellä.

Laura Huhtasaarella ja perussuomalaisilla on selkeä, johdonmukainen ja uskottava linjavaihtoehto presidentinvaaleihin.

07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista

Siirry arkistoon »