Mikä on median tulevaisuus?

29.05.2019

aivan erinomainen kirjoitus Katleena Kortesuolta:

Katleena Kortesuo: Vaihtoehtoja on kolme, mutta niitä ei saa samassa paketissa

Medialla on meneillään identiteettikriisi. Se on tuttua jokaiselle, joka on täyttänyt elämässään tasavuosia useammin kuin neljästi.

Ennemmin tai myöhemmin meille kaikille tulee eteen tärkeitä kysymyksiä: Mitä varten olen olemassa? Minua tarvittiin ennen asiaan X, mutta tarvitseeko kukaan enää asiaa X? Pitäisikö minun keksiä itselleni uusi olemassaolon syy? Pysyykö päämäärä ja muuttuvatko vain keinot, vai meneekö kaikki identiteetissäni uusiksi?

Tätä media pohtii paraikaa. Journalistit ovat toimituksissa yhtä ahdistuneita kuin nelikymppinen perheenäiti opiskelijabileissä.

Medialla on identiteettikriisin käsittelyssä sama ongelma kuin yksilöilläkin. Kukaan meistä ei toimi paineen alla fiksusti. Kriisin keskellä tulee tehtyä vääriä ratkaisuja, jotka pahentavat ongelmaa.

Löytyi kolme ratkaisua – mutta ne olivat vääriä

Peruutetaanpa hieman journalismin lähihistoriaan. Voin nimittäin kertoa tarkkaan, missä kohtaa tehtiin väärä ratkaisu. Tai itse asiassa kolme väärää ratkaisua.

Ensinnäkin journalismin tutkimuksessa oivallettiin, että kukaan ei pysty olemaan absoluuttisen neutraali. Sen vuoksi koulutuksessa luovuttiin objektiivisuuden ja neutraaliuden painottamisesta – turhaa se on kuitenkin. 2000-luvulla vajottiin relativismin suohon. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä postmodernin maailman väistämätön seuraus: kaikki muukin sijaistui, sirpaloitui ja suhteellistui.

Haastattelin tätä kirjoitusta varten journalisteja, ja ikäpolviero on selvä. Vielä 1990-luvulla objektiivisuus oli toimittajan ylin tavoite, mutta 2000-luvulla yliopisto-opetuksessa ei enää painotettu puolueettomuutta.

Ja tämä näkyy. Aikaisemmin toimittajat eivät menneet kaupallisten mainoskampanjoiden kasvoiksi saati ottaneet asenteellisesti kantaa poliitikkojen toimintaan, mutta nykyään sekin on mahdollista. Toimittajan ei enää edes tarvitse tavoitella puolueettomuutta.

Toisen väärän ratkaisun nimi oli "rakentava journalismi" tai "ratkaisukeskeinen journalismi", ja se tuli Suomeen Tanskasta 2010-luvun alussa.

Ymmärrän hyvin, miksi jotkut toimittajat haksahtivat ratkaisukeskeiseen journalismiin eli ratkes-journalismiin. Oli nimittäin havaittu ensin ongelma: media uutisoi vain kriiseistä, epäkohdista ja onnettomuuksista. Huono uutinen myi toki paremmin kuin hyvä – mutta se ei mitenkään parantanut ammatin julkisuuskuvaa. Lisäksi huonot uutiset ahdistivat median kuluttajia. Samaan aikaan ilmaiset uutiset lisääntyivät, joten lehtien tilauskannat pienenivät. Ihmiset pakenivat someen kissavideoiden pariin. Niinpä uutistoimituksissa tajuttiin, että jonkin on muututtava.

Tanskassa oli keksitty, että toimittajien pitää olla "rakentavia" tai "ratkaisukeskeisiä". Se tarkoitti sitä, että kun esitellään yhteiskunnallinen ongelma, kerrotaan samalla keinot ratkaista asia. Mediasta tuli siis suunnannäyttäjä.

Ajatus oli kaunis, mutta lopputulos ruma. Mediassa unohdettiin, että ratkaisujen keksiminen on aina politiikkaa. Aina. Ratkaisuthan nojaavat erilaisiin arvoihin, erilaisiin toiveisiin, erilaisiin tavoitteisiin ja erilaisiin keinoihin. Niinpä ei ole olemassa "yhtä oikeaa ratkaisua" saati "yhtä väärää ratkaisua".

Vuoteen 2014 mennessä suomalaisesta mediasta oli tullut politiikkaa. Sama oli tapahtunut USA:ssa jo aikaisemmin, ja sen seurauksena media Atlantin takana oli polarisoitunut. USA:ssa Fox News on konservatiivinen republikaanien suosima kanava, ja New York Times ja Los Angeles Times ovat enemmän liberaalien demokraattien mieleen. Arvata saattaa, missä mediassa puolustetaan Trumpia ja missä kritisoidaan.

Kolmas väärä ratkaisu oli tarinakeskeisyys. Se tuli journalismiin 2010-luvun alussa, kun sosiaalinen media oli vyörynyt joka kotiin ja kännykkään. Journalismin piti yhtäkkiä kilpailla kaiken kanssa: urheilukeskustelun, viihteen, kissavideoiden, henkilökohtaisten paljastusten ja kavereiden kuulumisten kanssa.

Juhana Torkki kertoo kirjassaan Tarinan valta (Otava 2014), kuinka hän oli mennyt kouluttamaan ison lehden henkilökuntaa. Juhana oli kuvitellut kouluttavansa toimittajille objektiivista kirjoittamista, mutta lehti toivoi toisin:

"Katsos, olemme järjestäneet koko tämän seminaarin aivopestäksemme lehtemme toimittajia pois vanhanaikaisesta, objektiivisesta journalismista."

Toimituksissa siis kuviteltiin, että media säilyy hengissä tuottamalla tarinakeskeistä tavaraa.

Toki media säilyi, mutta se myös muuttui niin paljon, ettei se enää ole media alkuperäisessä merkityksessään. On turha kuvitella, että uskottavuus journalismina säilyy, jos ryhtyy kertomaan tarinoita ja valitsemaan näkökantoja. Mediasta on tullut tarinankerrontaväline ja yksi viihteen muodoista. Kivaa sinänsä, ja tilaajia toki löytyy sillekin, mutta median alkuperäinen tarkoitus – objektiivisuus, puolueettomuus ja neutraalius – ovat menneet pesuveden mukana.

Tarkastellaanpa näiden kolmen ratkaisun tuloksia. Ovatko epäobjektiivisuus, ratkes-journalismi tai tarinallisuus pelastaneet suomalaista mediaa?

Eivät ole. Luottamus mediaan on laskenut, ja syy on journalismin itsensä.

Kuvittele eteesi uutinen, jossa kerrotaan jostain yhteiskunnallisesta ongelmasta. Tunnistat saman ongelman ja olet huolissasi siitä. Kuvittele, että jutussa haastatellaan puolueellista asiantuntijaa tai ehdotetaan ratkaisua, joka on omien arvojesi ja moraalisi vastainen. Luottaisitko enää kyseisen median puolueettomuuteen? Entä jos tämä toistuu viikoittain? Uskoisitko enää puolueettomaan mediaan – vai alkaisiko kyseinen media näyttää jonkin puoluetoimiston tai etujärjestön ohjelmajulkaisulta?

Epäobjektiivisuus, ratkes-journalismi ja tarinallisuus ovat yhdessä juurisyy siihen, miksi Suomeen perustettiin vastenmielisiä valeuutissivustoja kuten MV-uutiset tai Magneettimedia. Niille oli tilausta, aivan kuin Fox Newsille 1990-luvun USA:ssa. (Enkä tarkoita tällä, että Fox News olisi valemedia. Fox News on paljon laadukkaampi ja eettisempi vastavoima New York Timesille kuin MV-julkaisu on suomalaiselle medialle. Silti yhteistä Foxille ja MV:lle on tietyistä kohderyhmistä nouseva tilaus ja tarve.)

Mikä olikaan journalismin tarkoitus?

Journalismin tarkoitus on levittää puolueetonta tietoa. Me haluamme tietää, mitä Suomessa ja maailmalla on tapahtunut, millaisia ilmiöitä ja yhteiskunnallisia liikkeitä on meneillään, mitä julkinen sektori on suunnittelemassa ja paljonko oli kävijöitä Seinäjoen tangomarkkinoilla.

Sen sijaan se ei ole journalismia, jos toimittaja kertoo minulle, mikä on oikea ratkaisu.

Ymmärrän hyvin, että neutraalin tiedon lukeminen on kivuliasta. Maanjäristys siellä, pommi-isku tuolla ja veropetos täällä. Olisi ihanaa, jos joku silittäisi päätä ja kertoisi, että kaikki on hyvin, ei hätää, minulla on ratkaisu.

Me aikuiset joudumme kuitenkin itse löytämään ratkaisut. Sitä varten olemme keksineet puolueet, yhdistykset, palopuheet ja kampanjat. Me keskustelemme, pohdimme, väittelemme ja kinaamme. Me puntaroimme arvoja ja pohdimme seurauksia.

Ratkaisut yhteiskunnallisiin ongelmiin pitää löytää journalismin ulkopuolelta, ei sen keskuudesta.

Ymmärrän senkin, että neutraali tieto ei kerää lukijoita. Sehän todettiin viestintävälineissä jo 2010-luvulla: levikki laskee. Porukka ei jaksa lukea kurjia uutisia. Jostain on silti saatava lukijoita, katsojia, mainostajia ja tilaajia, jotta lehti tai tv-kanava pysyy pystyssä.

Mitkä ovat median kolme vaihtoehtoa?

Medialla on kolme vaihtoehtoa. Itse uskon, että sama mediatalo kykenee hyödyntämään näistä jokaista – kunhan ei yritä yhdistää eri keinoja yhteen ja samaan kanavaan tai lehteen.

Ensimmäinen vaihtoehto: kulutusmedia. Kulutusmedian päätehtävänä ei ole uutisoida. Se viihdyttää, streamaa urheilua, puhuu hauskoja ajankohtaisohjelmissa ja kertoo välillä uutisia pilke silmäkulmassa. Kulutusmedia on Kiss FM, Maikkari, Nelonen ja Suomi Pop. Se ilahduttaa, puhututtaa ja ottaa kantaakin. Kolumnit, blogit ja talk show't ovat kulutusmedian ydintä. Se elää mainostuloilla, ja niiden eteen sen on kerättävä katsojia. Kissavideot, julkkikset ja nokkeluus ovat plussaa.

Toinen vaihtoehto: väittävä media. Mediat alkavat kannattaa eksplisiittisesti tiettyjä näkökulmia ja ideologioita. Niistä tulee puoluelehtiä ilman puolueita, samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa on tapahtunut. Nyt-liite voi suoraan ja avoimesti kertoa olevansa vihreiden kaupunkilaisten ja feministien lehti – ja se on erinomainen valinta. Lukijoita riittää, ja lehdelle on tilausta. Tähän ryhmään kuuluvat myös uskonnolliset lehdet sekä halutessaan myös maakuntalehdet. Olisi täysin OK, jos Hämeen Sanomat ilmoittaisi olevansa Hämeen maakunnan äänenkannattaja.

Kolmas vaihtoehto: neutraali media. Neutraalin median päätehtävänä on palata juurilleen. Se on kuin STT tai Arvi Lind ihanteissamme 1980-luvulla. Kerrotaan mitä on tapahtunut, tarkasti ilman arvottamista. Tällainen media ei toki saa valtavaa lukijamäärää, ja se kantaa taloudellisesti vain siksi, että samalla mediatalolla on kompensoimassa tuottavampia kanavia ja lehtiä. Samaan aikaan neutraali media rakentaa mediatalo-omistajansa uskottavuutta ja antaa syyn sen olemassaololle, koska neutraali media vastaa journalismin perinteisiin vaatimuksiin ja keskittyy objektiivisuuteen. Yle Puheesta tai Ylen TV 1:stä voisi saada neutraalin median: siellä keskusteltaisiin, kerrottaisiin tapahtumista, haastateltaisiin puolueettomia asiantuntijoita, muistutettaisiin metsäpalovaarasta ja uutisoitaisiin presidentin uudenvuodenpuhe. Siellä ei olisi uskonnollista sisältöä eikä ratkes-journalismia.

Sen sijaan nykyisellä toimintamallilla ei ole tulevaisuutta. Luottamus katoaa ja levikki pienenee, elleivät uutisvälineet osaa tehdä rajausta puolueettoman uutisoinnin ja värillistä lippua heiluttavan ratkes-journalismin ja tarinauutisoinnin välillä.

Huomaathan, että mikään ehdottamistani kolmesta vaihtoehdosta ei ole huono. En halua arvottaa niitä keskenään lainkaan. Jokainen meistä tarvitsee viihdettä, oman kuplan tekstiä ja neutraalia tekstiä.

Sen sijaan sitä en arvosta, jos uutisia tehdään mukaneutraalisti, mutta todellisuudessa omiin arvoihin nojaavia ratkaisuja etsien. Ymmärrän, että tarkoitus on hyvä – mutta niinhän se on jokaisella poliitikollakin, joka tarjoaa omaa ratkaisuaan.

09.07.2019Puoluekokouksen linjapuhe
04.06.2019Hallitusohjelma 2019
02.06.2019Bernerin pyrähdys
29.05.2019Mikä on median tulevaisuus?
25.05.2019Eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia äänesti DDR-puolueita
17.05.2019Sitran tehtävänimikkeet
09.05.2019On aika kaataa rahanvaihtajien pöytä
02.05.2019Vastaukset hallitustunnusteluihin
25.04.2019YK:n tulee palauttaa pakolaiset kotiin eikä edistää siirtolaisuutta
26.03.2019Hoiva-Frankesteinin hirviö

Siirry arkistoon »