Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa

21.01.2020


Sananvapautemme on enemmän uhattuna kuin voisi arvatakkaan. Tämä alkoi jo vuonna 2001 Eurooppa Neuvoston julistuksessa (linkki jutussa):

"Tässä yhteydessä Eurooppa-neuvosto korostaa kansallismielisyyteen, rasismiin ja muukalaisvihaan perustuvien kielteisten ilmiöiden torjunnan merkitystä, eikä hyväksy terrorismin assosioimista arabimaihin ja islamilaiseen maailmaan."

Helsinkiläinen varatuomari Laura Korpinen nostaa blogissaan esiin Eurooppa-neuvoston 2001 tekemän päätöksen, joka nimenomaisesti kieltää terrorismin yhdistämisen (assosioimisen) islamin kanssa. Hänen mukaansa herkkähipiäisyys islamin kohdalla ei pohjaa Suomen perustuslain uskonnonvapaussäännökseen tai rikoslain uskonrauhasäännöksiin.

Laura Korpinen taustoittaa asiaa US-blogissaan:

”Yhdysvaltoja kohdanneen 911-terrori-iskun 11.9.2001 jälkeen koettiin, että kaikki kivet on käännettävä terrorismin torjumiseksi. Myös Euroopan Unioni julisti asiassa solidaarisuuttaan Yhdysvaltain kansaa kohtaan. Suomikin saattoi 1.2.2003 voimaan uudet terrorismirikoksia koskevat erillissäännökset (rikoslain uusi 34a luku), Euroopan unionin puitepäätöksen 2002/475/YOS velvoittamana.

Samalla kun terrorismia vastaan asemoiduttiin voimallisesti, alkoi islamin suojaaminen arvostelulta. Tämä tuntui oudolta maallistuneessa Suomessa, jossa oli totuttu siihen, että uskonto ja uskonnollisuus olivat vapaata riistaa mille tahansa arvostelulle, rienaamisellekin. Muistan kuinka 1980-luvun alussa lukion opettaja päivitteli meille oppilaille, kuinka takapajuista ajattelu Suomessa 1960-luvulla oli ollut, kun Hannu Salama sai jumalanpilkasta tuomion. 1980-luvun lopulla länsimaat kauhistelivat kirjailija Salman Rushdielle asetettua kuolemantuomiota, fatwaa, joka perustui Rushdien kirjoittamaan Saatanalliset säkeet-teokseen. 1980- ja 90-luvulla asenneilmapiiri olikin länsimaissa voimallisesti sananvapauden puolella, eikä uskonto tehnyt tähän poikkeusta. Yleinen ilmapiiri oli, että uskontojen tulee kestää arvostelua.

Tätä taustaa vasten tuntui hyvin ristiriitaiselta 2000-luvun uusi asenneilmapiiri, jossa yhtäältä painotettiin 911-iskun kauheutta ja terrorismin torjunnan tärkeyttä, ja samaan hengenvetoon hymisteltiin kaikkea islamiin liittyvää. Olen ihmetellyt asiaa hyvin pitkään, ja vasta nyt minulle on valjennut, miksi näin.

Asiasta on nimenomaisesti näin päätetty Euroopan Unionin johtajien kesken.

Kun Eurooppa-neuvosto kokoontui heti 911-iskun jälkeen 21.9.2001, kokous päätti, että 1) terrorismin torjunta on ensisijainen tavoite mutta samalla 2) vastustetaan sitä, että fanaattiset terrorismiryhmät ajatuksellisesti yhdistettäisiin (”assosioitaisiin”) arabimaihin tai islamilaiseen maailmaan.”

Korpisen mukaan herkkähipiäisyys islamin kohdalla ei siten pohjaa Suomen perustuslain uskonnonvapaussäännökseen tai rikoslain uskonrauhasäännöksiin, jotka ovat 911-iskua edeltävältä ajalta, vaan Euroopan Unionin haluun suojata erityisesti islamia, ja estää se, että ihmiset ajatuksissaan yhdistäisivät terrorismin ja islamin keskenään.

– Tästä johtuu että islam on erityissuojelussa, verrattuna esimerkiksi kristinuskon arvosteluun.

Islamin erityissuojelu aiheuttaa Korpisen mukaan ihmisissä ristiriitaisuuden tunnetta.

– Ihmiset eivät ymmärrä, miksi islam on erityisasemassa, verrattuna muihin uskontoihin ja siihen sananvapauteen, mihin Suomessa oltiin 1980- ja 90-luvulla totuttu. Perussuomalaiset tunnistavat ristiriidan, ja pitävät sitä epäoikeudenmukaisena ja vastoin sitä perusperiaatetta, että kaikkien uskontojen pitäisi olla samalla viivalla, kun jumalanpilkasta tai sananvapaudesta on kyse. Muut puolueet pyrkivät kieltämään, että mitään ristiriitaa olisi, ja selittävät sananvapauden rajoituksen uskonnonvapaudella tai vihapuheen vastustamisella.

SUOMEN UUTISET

27.08.2020PS kesäkokous 2020; Tavio ja Halla-aho
23.08.2020Jimmie Åkesson vaalivideo 2017
04.08.2020Esko Seppänen - rahapolitiikkaa Suomeen
15.07.2020Yhteiskuntajihad
11.07.2020Hurlum-hei -finanssipolitiikkaa
10.07.2020Euroopan Unionin olemattomat hyödyt
02.05.2020Miten Suomea voidaan hallita tällaisella viestinnällä?
20.03.2020Talvisodan ja koronan opetukset
05.02.2020Hallituskumppaneita?
21.01.2020Islamin yhdistäminen terrorismiin kielletty EU:ssa

Siirry arkistoon »