Vakava uhka demokratialle.

25.03.2021

Sananvapauden kaventaminen on vakava uhka demokratialle!
Puopolo tuo esille taas selkokielellä nykyisen sananvapauden kieltämiseeen liittyviä asioita.
Voi siis ihmetellä mikseivät journalistit, tieteentekijät, kirjailijat ja taiteilijat ole laajemmin huolissaan nykyisestä sananvapauden rajoittamiseen pyrkivistä aloitteista ja toimenpiteistä.
Valtion 2019 valtioneuvoston kanslia teetti tutkimuksen vihapuheesta (Viha vallassa), eli kaikesta törkypuheesta ja sen tapaisesta; paljonko sitä on ja miten se kohdistuu päättäjiin jne, ..
Naton alaisuudessa oleva tutkimuslaitos julkaisi myös tutkimuksen hallituksen ministereihin kohdistuvasta häirinnästä. Tämä käytti osittaisn edellisen kanssa samaa aineistoa. (Tuon julkistuksessa mediassa kyllä vääristeltiin tuloksia.)
Sisäministeriö teki myös vuonna 2019 Kari Mäkisen johdolla tutkimukset Sanat ovat tekoja. (Eivät muuten ole!).
Törkypuhe itsessään on laillista, eikä valtion tai vastaavien elinten kuulu tällaiseen puuttua. Toki asiaa saa tutkia niin kuin mitä tahansa muutakin asiaa.
Mutta oleellista on esimerkiksi tuon sisäministeriön tutkimuksen kannanotto, jonka mukaan sananvapauden käyttäminen on uhka demokratialla. Tuosta voisi ajatella, että olemme Neuvostoliitossa.
Hallintomme pyrkii siis määrätietoisesti kaventamaan sananvapauttamme.
Puopolo ja minä näemme selkeästi, että 'törkytimojen' möläytykset eivät ole uhka demokratialla, vaan päinvastoin tuollaisten mahdollistaminen on edellytys demokratialle. Epäkohteliaitakin asioita täytyy saada sanoa; tuo on enemmän oma häpeä. Toisaalta twittereissä, naamakirjoissa jne voidaan torjua ikäviä tyyppejä helposti. Ei ole ongelma, ..
Puopolo tuo hyvin esille, että julkisuuden ihmisten (ammatinvalintakysymys) täytyy sietää myös julkisuuden kielteisiä puolia. Jos haluaa kirurgiksi niin täytyy kestää veren näkemistä.
Maalitus on myös herättänyt erikseen huomiota. Tuo on eri asia kuin vainoaminen (joka on selvästi laitonta), mutta on tietenkin enemmänkin kuin kiusallista.
Sisäministeriön alkoi selvittämään asiaa ja sen jatkona oikeusministeriö ilmoitti, että tällä hetkellä rikoslaissa on 14 eri kohtaa, jolla maalittamista voidaan suitsia.
Uusia lakeja ei siis tähän asiaan tarvita, vaan käytetään olemassa olevaa lainsäädäntöä.
Haluamme Puopolon kanssa antaa kaikkien ihmisten puhua vapaasti. Tuon estäminen on vakava uhka demokratialle!
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista

Siirry arkistoon »