Kuntavaaleissa kokoomuksen valtuustoryhmään

01.07.2021

Kuntavaaleissa 2021 minut valittiin toiseksi varavaltuutetuksi kokoomuksen valtuustoryhmään. Tässä Kalevan vaali-illan haastatteluni: 

"Iltakymmenen jälkeen vaali-iltana ääntenlasku on yhä käynnissä. Alkuvuonna perussuomalaisista kokoomukseen loikannut valtuutettu Juha Vuorio näyttäisi jäävän varasijalle.

– Tietenkin se hienoinen pettymys on. Olisin toivonut kolmatta kautta varsinaisena valtuutettuna, Vuorio kommentoi.

– Tulosta ei tiedä, ennen kuin kaikki äänet on laskettu ja tarkistettu. Liian aikaisin ei kannata tehdä lopullisia päätöksiä. Odotetaan kaikki äänet ja vahvistus, vaikka läpi pääseminen ei hirveän todennäköistä ole.

Siinäkään tapauksessa, että paikka valtuustosta ei irtoa, Vuorio ei suostu jossittelemaan puolueen vaihtamisen kannattavuudella.

– En nähnyt mahdollisena jatkaa toimintaani perussuomalaisissa täällä Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Se oli tietoinen päätös. Totta kai tiesin vaihtoehdot ja mahdollisuudet, miten voi käydä.

– Vaihtoehtoja oli kaksi: lopettaa politiikka ilman uusia pyrkimisiä tai siirtyä kokoomukseen ja pyrkiä valtuustoon. Valinta ei kaduta.

Vuorio seuraa ääntenlaskun loppuun saakka.

– Varavaltuutetun asemallakin on merkitystä totta kai, Vuorio painottaa."

07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista

Siirry arkistoon »