Eurooppa Vihertyy

01.02.2022

Epic-Maps sivuilta lainattuna voi sanoa, että Eurooppa on vihertynyt selvästi viimeisen sadan - reilun sadan vuoden aikana.

Suurimpana syynä on mitä ilmeisimmin se, että nykyaikaisten energialähteiden ansiosta 'kaikkea' vaikkapa puustoa ei tarvitse kaataa esimerkiksi polttopuuksi. Vuodelta 1900 olevassa lähtötilanteessa näkynee myös 1800 luvun lopun höyrykoneaika, johon myös käytettiin polttopuuta.

Lisäksi 1900-luvun puolivälin jälkeen kasvanut hiilidioksidipitoisuus on lisännyt luonnon tuottoa, joka kompensoi ihmisen kuluttavaa vaikutusta. Vihertyminen näkyy Euroopan lisäksi myös maailmanlaajuisesti.

CO2 on välttämätön elinehto maapallon luonnolle ja siten myös ihmiselle.

Muistutan tässä Suomen koululaitoksen oppikirjoista, joissa ainakaan kaikissa ei kerrota että hiilidioksidia tarvitaan elämän ylläpitämiseen maapallolla. Ilman sitä kuolisimme kaikki. Tämä muistuttaa suomettumisen aikoja, jolloin Neuvostoliitosta kerrottiin vain poliittisesti hyväksyttävää tekstiä.

linkki Twitterissä olevaan Epic Maps -animaatioon

lisäksi kannattaa vilkaista Iltalehden uutista, jossa kerrotaan Thames-joen elpymisestä, .. 




07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista

Siirry arkistoon »