Syvä lama 1991-95

16.10.2022

Lainaan tässä Antero Ollilan blogia Uuden Suomen sivustolla. Mielestäni erinomainen kirjoitus, toki noin lyhyeen ei saa kaikkia oleellisia asioita näkyviin, mutta iso kuva on varsin todenmukainen ja selkeästi esitetty.

     *****     *****     *****     *****     *****

Esko Aho oli Suomen pääministeri 26.4.1991 – 13.4.1995. Vuodesta 1990 alkaen Suomi syöksyi historiansa pahimpaan talouslamaan. Bruttokansantuote laski 13 % ja työttömyys nousi 3,5 prosentista 18,9 prosenttiin (sekin manipuloitu). Aho on julkaissut uuden kirjan nimeltä ”Suomen valinnat aavekissojen varjossa”. Tyypillisenä poliitikkona Aho ei tunnusta, että jotain virheitä olisi tehty eli että asioita olisi voitu tehdä toisin. Suoritan kriittisen analyysin ja osoitan, että kyllä olisi voitu tehdä toisin juuri oleellisissa asioissa. Perustelen kritiikkini ja on turha tulla urputtamaan, että kritiikkini on vain jälkiviisautta. Suomi ei ole yleisesti ottaen tunnustanut laman aikana tehtyjä virheitä vieläkään, ja osa niistä on edelleen vaikuttamassa nimenomaan talouteen.

MTV3 kommentoi kirjaa, että se on ikään kuin kirjaus sarja teknisiä päätöksiä, jotka hallituksen oli pakko toteuttaa. Tämä on jäänyt minullekin päällimmäisenä mieleen, kuinka Aho perusteli illasta toiseen tv:ssä, että ”näin on pakko tehdä, ei ole muita vaihtoehtoja”. Aina kun joku sanoo, että ei ole muita vaihtoehtoja, kannattaa poistaa varmistin, ja tuoda esiin, että vaihtoehtoja kyllä on. Kyse on päätöksentekijän vahvasta manipulatiivisesta asenteesta, että hän voi asemansa perusteella jyrätä näkemyksensä läpi. Näin Ahonkin teki, sai näkemyksensä läpi ja hän kantaa siitä historiassa päävastuun.

Laman synty ja vahvan markan politiikka

Lamaan oli sekä ulkoisia syitä – mustia joutsenia – että sisäisiä syitä. Neuvostoliitto lakkasi olemasta 25.12.1991 ja Suomen idän kauppa, jonka volyymi oli ollut yli 20 % Suomen ulkomaan kaupasta, katosi nopeasti.

Pääsyy lamaan oli Suomen pankin harjoittama vahvan markan politiikka. Tuohon aikaan Suomen pankki määräsi markan ulkoisen arvon suhteessa muihin valuuttoihin. Tuolloinen Suomen pankin pääjohtaja oli Ralf Kullberg, ja hänen jälkeensä virkaan astui ensimmäinen nainen Sirkka Hämäläinen tammikuussa 1992. Vahvan markka tukijana esiintyi myös entinen Suomen pankin pääjohtaja ja silloinen presidentti Mauno Koivisto.

Suomen pankkimiehillä oli paha trauma Suomen markan heikkoudesta ja jatkuva suru, kun meillä ei ollut vahvaa valuuttaa. Tämä oli, ja on edelleen, vakava väärä käsitys, että valuutan pitää olla vahva. Kunkin maan valuutan oikea arvo määräytyy markkinoilla kelluvan valuutan avulla. Näin markkinatalouden suurmaa USA on aina hoitanut dollarin ulkoista arvoa; ei sitä määrää USA:n keskuspankki, koska sen manipulointi johtaa aina vaikeuksiin.

Kun markka ei ollut luonnostaan vahva, niin Suomen pankki teki siitä keinotekoisesti vahvan. Vahvan markan käsite syntyi siitä, Suomen pankki oli määritellyt markan arvon liian kovaksi ulkomaisiin valuuttoihin nähden jo 1980-luvulla. Toinen ratkaiseva virhe oli vapauttaa rahamarkkinat eli vapaus ottaa ulkomaisia lainoja vuonna 1986. Ulkomaan luottojen määrä kasvoi jopa yli 100 % vuosittain. Synti ns. kasinotalous, kun pankinjohtajat tyrkyttivät lainoja yrityksille ja yksityisille. Syntyi talouskupla, jossa mm. kiinteistöjen arvot kohosivat pilviin. Ahon edeltäjä pääministeri oli Harri Holkeri, joka ei lainkaan tajunnut, mikä oli rahamaailman ja todellisen taloudellisen suorituskyvyn tila. Suomen markan vahvuudesta johtui, että tilastot näyttivät, että meillähän menee loistavasti. Se oli harhaa.

Ahon hallitusta kohtasi siis alussa kaksi mustaa joutsenta: Venäjän kaupan loppu ja suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn lopahtaminen valuutan väärän kurssin ansiosta ja se näkyi mm. suurtyöttömyytenä. Mitä Aho ja valtionvarainministeri Viinanen tekivät? Tunnistivatko tosiasiat? Eivät tunnustaneet, vaan pahensivat niitä. Suomen pankki sitoi markan ensimmäisen kerran Ecuun eli eurooppalaiseen laskennalliseen valuttaan kesäkuun alussa 1991 liian korkealla kurssilla. Talouden alamäki kiihtyi ja Aho ja Viinanen kiersivät ulkomailla haalimassa valuuttalainaa. Suomen pankki tuki markan keinotekoisen korkeaa arvoa tukiostoin, mutta se tie tuli tiensä päähän 14.11.1991 ja oli tehtävä ns. pakkodevalvaatio, vaikka Viinanen vakuutti vielä edellisenä päivänä, että sitä ei tule. Oikeniko talous? Ei riittävästi, ja noin vuoden päästä 8.9.1991 markka päästettiin kellumaan. Nyt markalla oli automaattisesti oikea ulkoinen arvo. Siitä voi todeta, että Suomen pankin perustehtävä eli markan ulkoisen arvon vahvana pitäminen oli lakannut. Vahvan markan politiikka oli kokenut täydellisen haaksirikon.

Johtopäätös valuuttapolitiikasta: Ahon hallitus ei päästänyt markkaa kellumaan heti, kun heillä oli mahdollisuus, vaan tilannetta pahennettiin. Turha vedota Suomen pankkiin. Hallitus nimittäin voi vaihtaa Suomen pankin pääjohtajaa ja muutkin johtokunnan jäsenet, koska ne ovat poliittisia nimityksiä

Laman hoito

Laman hoidon alkutahdit loi presidentti Koivisto, joka ilmoitti omana kantana, että valtio ei sitten ainakaan tee mitään investointeja lamaa lieventääkseen, koska niistä ei seuraa mitään hyvää. Kuitenkin talousmiehillä olisi pitänyt olla tiedossa, miten USA:n pitkäaikainen talouslama 1930-luvulla lopulta lähti purkautumaan. Se tapahtui, kun valtio alkoi tehdä investointeja infrastruktuuriin. Talouselämän rattaat lähtivät liikkeelle ja kun se juna sai vauhtia, niin lama purkautui kuin itsestään.

Johtopäätös: Ahon hallitus ei tehnyt valtion infrastruktuuriin investointeja helpottaakseen lamaa.

Laman ja ulkomaisten lainojen noustua alkuperäisestä arvostaan merkittävästi, useat pk-yritykset ajautuivat maksuvaikeuksiin ja konkursseihin. Hallituksen toimenpide näihin ongelmiin oli perustaa valtion omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy 18.3.1993 hoitamaan valtion haltuun joutuneita SKOP-pankin kiinteistöjä ja sen ongelmaluottoja. Yhtiön tase oli vuonna 1994 4822 miljoonaa ja asiakkaita 12684 ja vuonna 2003 tase oli 182 miljoonaa ja asiakkaita vielä 477.

Arsenalin tehtävä oli maksimoida yrityksistä saatava omaisuus. Kun kiinteistöjen arvot putosivat tyypillisesti puoleen niiden lainojen vakuusarvoista, niin paikalliset pankinjohtajat saivat vallan ajaa valitsemansa yritykset konkurssiin. Moni yritysjohtaja teki itsemurhan ja puhutaan, että oli jopa 14500 yritysjohtaja ja lisäksi oli monia heitä taanneita ihmisiä, jotka päätyivät tähän ratkaisuun.

Mitä hallitus olisi voinut tehdä Arsenalin toimintatavassa toisin? Arsenalista olisi voitu antaa valtion takauksia niille yrityksille, joilla kiinteistöjen arvot romahtivat ja eivät kattaneet lainojen määrää. Takaus ei olisi vielä sellaisenaan maksanut mitään valtiolle. Kun lama hellitti aikanaan, niin moni terve yritys olisi voinut olla hengissä laman jälkeen, eivätkä pankinjohtajat olisi voineet mielivaltaisesti ajaa yrityksiä konkurssiin. Varmasti joitakin valtion takaamia yrityksiä olisi mennyt nurin, mutta lopputulos olisi ollut parempi. Nyt valtio kiihdytti yrityksien vaikeuksia yhdessä rahapolitiikan kanssa. Suomesta katosi lopullisesti suuri määrä pk-yrityksiä ja uusia ei ole tullut vastaavaa määrää tilalle.

Johtopäätös: Hallitus kiihdytti yritysten konkurssivauhtia Arsenalin avulla ja ei tukenut mitenkään pk-yritysten tilannetta.

Koiviston konklaavi

Kolmas aito musta joutsen Ahon hallituksen aikana oli presidentti Koiviston koolle kutsuma ns. Koiviston konklaavi 6.5.1992, joka oli sisäsyntyinen.  Siellä oli mukana ennen kaikkea Suomen oikeuslaitoksen korkeinta johtoa. Syynä kokoukseen oli se, että Koivisto piti vääränä korkeimman oikeuden päästöstä 3.4. 1992, jonka mukaan pankeilla ei ole yksipuolista mahdollisuutta nostaa lainojensa korkoa. Konklaavin kokouksen jälkeen tuomioistuinten linjan muuttui ja pankit voittivat järkiään tällaiset oikeustapaukset. Siinä esimerkki todellisesta vallan käytöstä, josta ei jää jälkeen mitään kirjallista todistetta, paitsi osanottajien kertomukset. Presidentti Halonen mm. salasi tämän kokouksen. PK-yrityksiä lahdattiin entistä enemmän.

Suomen valtion velka ja valuuttapolitiikka

Alla olevassa kuvassa on valtion velan kehitys, harjoitettu valuuttapolitiikka ja pääministerien nimet.

Kuvasta näkyy mm. se, kuinka kelluvan markan aikana valtion velanotto saatiin aisoihin ja velan määrä suhteessa kansan tuotteeseen lähti selvään laskuun. Euron rooli Suomen vääränä valuuttana tulee voimistuvasti näkyviin vuoden 2008 jälkeen. Johtopäätös on, että olemme samassa tilanteessa kuin Ahon hallitus vuonna 1991: meillä on väärä valuutta. Kaiken lisäksi nykyisen hallituksen jälkeen tulee Orpon hallitus eli Suomen EU-myönteisin puolue astui puikkoihin. Suomella ei ole mitään toivoa oikaista talouden alamäkeä, vaan syöksy jatkuu kiihtyvänä. Kokoomus ja Orpo ei sitä voi pysäyttää ja kauheinta on, että yhdelläkään puolueella ei ole tietääkseni ohjelmassa eurosta luopumista. Se hetki on kuitenkin edessä, sanokaa mun sanoneen. Silloin pääministerin pitää sanoa kuin Aho: ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata markkaan. Siis yksi Ahon toteamus tulee sittenkin pitämään paikkansa: oli pakko….

Loppukaneetti: Ahon hallitus olisi voinut tehdä kaikki oleelliset asiat toisin.

     *****     *****     *****     *****     *****

Itse kirjoiti oheisia huomioita aihepiiriin:

"kiitos kirjoituksesta, kirjailen muutamia mieleen tulevia asioita,..

Bretton Woodsin aikana valuuttakurssit olivat ilmeisestikin ajateltu kiinteiksi, joita ei olisi edes pitänyt pystyä muuttamaan, jotain tällaista ainakin kuvittelen.

Nixon lopetti BW-järjestelmän (olikohan 1971) poistamalla USA:n kultakannan ja sen jälkeen elettiin jonkinlaista valuuttajärjestelmien etsikkoaikaa.

Suomen markka-aikaan tehtyjä devalvaatioita (puhutaan nyt ennen Ahon hallituksen aikoja) arvostellaan kovasanaisesti. Itse kuitenkin ajattelen, että noiden devalvaatioiden aikaan Suomi nousi sotien ja sotakorvausten rasituksista ja tilanteesta jossa ylipäätään muutenkin oltiin jäljessä Länsi- ja Keski-Euroopan maista monin tavoin. En siis keksi, mikä erityinen ongelma niissä oli.

80-luvulla lähdettiin tosiaan vapauttamaan markkaa erikoisella tavalla. Vapautettiin valuuttaluotot, mutta ei vapautettu valuuttakurssia. Sen sijaan Suomen johto vakuutti monella suulla, että (liian korkea) kurssi pitää. Tämä valitettava usko poliittiseen johtoomme kannusti porukkoja ottamaan noita edullisilta vaikuttavia valuuttalainoja.

Lisäksi ilmeisesti ideologisista (vahvan markan) syistä markka vielä revalvoitiin 80-luvun lopussa. Edes tätä revalvaatiota ei suostuttu purkamaan. Haluttiin mennä euroon (ecuun) oikeaoppisella korkealla kurssilla. Tuolle revalvaatiolle taisi olla perusteena talouden ylikuumentuminen, mutta tuon logiikan (mm. vientihinnat) ongelmat olivat mielestäni jo tuolloin näkyvissä.

Muistan kun mielestäni Paavo Väyryneen (anteeksi vain kaikille) oli ainoa ministeri, joka jotenkin osasi avata markan ongelmat julkisuuteen. Toki Väyrynen ei puhunut kelluttamisesta, vaan devalvaatiosta, mutta muutoin juuri siitä mitä tarvittiinkin. Minusta on/oli päivän selvää, että aikaisempi devalvaatio/kellutus olisi pelastanut tilannetta.

Ruotsihan kellutti samoihin aikoihin valuuttansa, ja kruunu on edelleen samassa kellutuksessa meitä paremmassa taloustilanteessa ainakin velan suhteessa BKT:hen. Vaikka syynä huonoon tilanteeseemme olisivatkin mahdollisesti huonommat poliitikkomme, niin Ruotsin tilanne kuitenkin todistaa, että asioille on olemassa vaihtoehtoja.

Valuuttoja sekä rahajärjestelmiä tulee ja menee historian poluilla. Eikös se Stalinkin valistanut 1939 Baltian maita, että pienten kansakuntien aika on ohi."

06.12.2022Suurin osa maapalloa lämpenee keskimääräistä nopeampaa
27.11.2022Kansalaisten valvonta idässä ja lännessä
19.11.2022Miesten tasa-arvo
22.10.2022Euroopan metsät ja aarniometsät
16.10.2022Syvä lama 1991-95
03.10.2022Todenmukainen satiiri yhteiskunnastamme
03.10.2022Alueemme ehdokkaat eduskuntavaaleihin
19.09.2022Potilasturvallisuuslain äänestys
22.08.2022Kulttuurien omiminen
27.07.2022Miesviha Suomessa

Siirry arkistoon »