Parinkymmenen vuoden jäsenyyden jälkeen ilmoitin 19.1.2023 eroavani kokoomuksesta. Tällaisia päätöksiä ei tehdä hätäisesti. Pitkään aikaan en ole kokenut voivani vaikuttaa Kokoomuksen poliittiseen linjaan vaan olen aiheuttanut pikemminkin hämmennystä.
Se alkoi jo vuonna 2010, kun hallituspuolueen varapuheenjohtajana kritisoin sekä Kreikka-pakettia (tällöin rikottiin ensimmäisen kerran rahaliiton no bailout -sääntöä ja lähdettiin yhteisvelan tielle) ja puolueen suostumista tuulivoiman ylimitoitettuihin syöttötariffeihin. (Ne myös Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi ylimitoitetuiksi vuonna 2017.)
En säästänyt kritiikkiäni tuolloin, mutta katsoin että se on viisaampaa tehdä jostain muusta asemasta käsin kuin hallituspuolueen varapuheenjohtajan paikalta. Siitä alkoi yhteistyökyvyttömän ja omiin muroihin k*****n leima. Silti koin olleeni uskollinen nimenomaan kokoomuslaisille.
Kun minut valittiin uudelleen 2008 kokoomuksen 1. varapuheenjohtajaksi, moni sanoi, että nimenomaan ilmasto- ja energiapoliittiset kantani olivat äänestyspäätöksen syy. Näistä aiheista ja suhteesta Kokoomukseen olen kirjoittanut perinpohjaisemmin teoksessa Ilkeitä ongelmia – tarinoita politiikasta (Tammi 2020).
En senkään jälkeen ole ollut ihan hiljaa. Kunnioitin aikoinaan suuresti puolueen selkärankaa ja älyllistä rehellisyyttä, josta vuosikymmeniä sitten maksettiin joskus kovaakin hintaa. Kokoomus on sittemmin arvomaailmaltaan muuttunut paljon, enkä ole ainoa, joka tämän on todennut. Mielestäni on korruption alku, jos oman puolueen päätöksiä koskevaa kritiikkiä ei saa esittää.
Viime vuosina kokoomuksen naiivi suhtautuminen ilmasto- ja energiapolitiikkaan on usein hämmästyttänyt – liian yksipuolisella nykypolitiikallamme vahvistamme vääriä, epädemokraattisia tahoja tässä maailmassa, kuten Venäjää ja Kiinaa. Olen asiaa perustellut useissa kirjoituksissani. Kevään 2021 keskustelu EU:n elvytyspaketista vain syvensi poliittista kodittomuuttani.
Tuon paketin hyväksyminen on mielestäni ollut virhe, ja on myös vienyt uskottavuutta pois kokoomuksen talouskuripuheilta. Mikä logiikka on vaatia talouskuria jäsenmaatasolla, jos samaan aikaan hyväksyy yhteisvastuullisen velkaantumisen unionitasolla? Petyin myös siihen perusoikeuksia polkevaan koronapolitiikkaan rokotepasseineen, jota monet kokoomuslaiset peräänkuuluttivat koronakriisin aikana.
Translain kanssa hifistely ei yllättänyt sekään. Jälleen kerran vahvistuu kuva puolueesta, joka pelkää olla mitään mieltä. Kun se yrittää miellyttää kaikkia, se ei ole enää mitään.
Päätös oli raskas, sillä kokoomuslaisia kannattajia ja kenttäväkeä rakastan. Heidän vuokseen olen puolueessa sitkeästi pysynyt. En toivo kuin hyvää kokoomukselle. Siellä on monia aitoja ystäviä ja ihania ihmisiä, joille olen kiitollinen kaikesta tuesta ja rohkaisusta kuluneina vuosina. Monen väsymättömästä tuesta olen velkaa, ja tiedostan sen täysin.
Tiedän kuitenkin senkin, etten ole koskaan liikkunut sammutetuin lyhdyin: minua tukeneet kokoomuslaiset ovat kyllä tienneet, ketä ja millaisia ajatuksia he ovat tukeneet. Ehkä he eivät kokonaan ylläty, jos en löydä enää aatteellista kotia, tulevaisuudenuskoa ja isänmaanrakkautta kokoomuksesta. Arvomaailmaltani en muutu: kuten olen aina todennut, olen eurooppalainen kristillisdemokraatti. Nyt sitoutumaton.