Ukraina ja uusi maailmanjärjestys

Pekka Visurin mielestäni ansiokas hahmotelma tapahtumista Ukrainassa ja näiden liittyminen suurvaltapolitiikkaan 5.4.2023 Naapuriseuran sivulla (kyseessä on lyhennelmä):

"Ukrainassa käynnissä oleva sota on alueen ihmisille ja rakenteille tuhoisa. Se on myös osa sidonnaisuuksiltaan ja heijastusvaikutuksiltaan laajaa, vaikeasti hahmotettavissa oleva konfliktia. Erityisen vaikea tehtävä on yrittää ennustaa sodan tulevia vaiheita ja lopputulosta, vaikka sitäkin monet yrittävät tehdä – spekuloiden erilaisilla olettamuksilla, jotka yleensä perustuvat enemmän toiveajatteluun kuin pätevään tietoon vaikuttavista faktoista ja tuntemukseen sotien logiikasta.

Joka tapauksessa on selvää, että Ukrainan sodalla tulee olemaan merkittäviä maailmanlaajuisia vaikutuksia, mutta sodan seurausten tarkempi erottaminen muista poliittisista, taloudellisista ja sotilaallisista kehitystekijöistä on erittäin vaikeaa. Kokemuksien mukaan sodilla on poliittisia muutoksia kiihdyttävä vaikutus, eikä Ukrainan sota tässä suhteessa muodosta poikkeusta. Geopoliittiset asetelmat ovat parhaillaan kovassa liikkeessä.

Mistä Ukrainan sodassa on kysymys?

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 aloitti selvästi uuden vaiheen jo vuonna 2014 alkaneessa Ukrainan sisäisessä taistelussa, johon Venäjä osallistui interventioillaan ja toisaalta länsimaat taloudellisilla sanktioilla ja tukitoimilla. Ukrainan sota voidaan määritellä Neuvostoliiton hajoamissotiin kuuluvaksi tapahtumaksi, aivan kuin Kroatian, Bosnian ja Kosovon sodat vuosina 1991–1999 olivat Jugoslavian hajoamissotien tapahtumia.

Lähtökohdan nykyiselle konfliktille muodosti Neuvostoliiton hajoaminen vuoden 1991 lopulla, jolloin sen osatasavallat julistautuivat itsenäisiksi. Ratkaisematta jäi silloin monia omaisuuden jakoon, rajojen määritykseen ja kansallisuuksien oikeuksien turvaamiseen liittyneitä kysymyksiä. Ongelman suuruudesta saa kuvan, kun tiedetään Venäjän federaation alueen ulkopuolelle jääneen noin 25 miljoonaa ihmistä, jotka ilmoittivat olevansa kansallisuudeltaan venäläisiä. Heistä 12 miljoonaa asui Ukrainan entisen neuvostotasavallan rajojen sisällä, lähinnä Krimillä ja Donbasissa.

Uudet rajat määritettiin Neuvostoliiton tasavaltojen hallinnollisten rajojen mukaan. Ukrainan osalta silloin jo tiedettiin, että ainakin Krimin ja Donbasin alueet halusivat taata itsehallintonsa suhteessa Ukrainan valtioon ja kiinteät taloussuhteet Venäjään. Toisaalta noilla alueilla rajojen ylitystä ei koettu ongelmaksi, ja taloussuhteet myös Venäjän ja Ukrainan välillä jatkuivat pari vuosikymmentä lähes entiseen tapaan. Sen sijaan Kaukasiassa ajauduttiin kapinoihin ja taisteluihin, jotka ovat jatkuneet näihin päiviin saakka.

Itsenäistyneen Ukrainan sisäpolitiikkaa luonnehtivat monet vastakohtaisuudet, joista selkein oli läntisen ja itäisen Ukrainan keskinäinen kamppailu vallasta. Valtiollisissa vaaleissa voimasuhteet olivat lähes tasoissa lännen ja idän välillä, ja Kiovassa valtaa pitivät vuorollaan jompaan kumpaan ilmansuuntaan nojaavat hallitukset, periaatteella ”voittaja vie kaiken”.

Maahan ei saatu sellaista perustuslakia, joka olisi suojannut vaaleissa hävinnyttä osapuolta voittajien mielivallalta, mikä ilmeni ennen kaikkea rahojen ja virkapaikkojen jaossa. Toimiva liittovaltiorakenne tai alueiden itsehallinto olisi voinut tasoittaa erimielisyyksiä, mutta sellaisesta ei kyetty sopimaan. Hallinnon heikkous ja siitä seurannut laajamittainen korruptio antoivat suuren vallan rikkauksia kahmineille taloudellisen vallan haltijoille, ”oligarkeille”. He pystyivät merkittävästi vaikuttamaan poliittisiin päätöksiin.

Kriisi kärjistyi vuoden 2013 lopulla. Presidentti Janukovitshin johtama ja lähinnä Itä-Ukrainan äänestäjiin nojannut hallitus ei pitkän empimisen jälkeen hyväksynyt Euroopan unionin kanssa neuvoteltua liitännäissopimusta vaan asettui kannattamaan läheisen yhteistyön jatkamista Venäjän kanssa. Asiaan vaikutti se, että EU:n asettamat ehdot koettiin yleisesti kohtuuttomiksi eikä EU:lta ollut saatavissa rahoitusapua ennen kaikkea energiakustannuksien maksamiseen, kun taas Venäjä lupasi jatkaa halvan energian toimituksia. Varsinkin Itä-Ukrainassa oltiin haluttomia noudattamaan EU:n taholta esitettyä vaatimusta katkaista toimivia taloussuhteita Venäjään.

Länsimieliset mielenosoittajat alkoivat protestoida Kiovassa hallituksen päätöksiä vastaan, ja siitä kehittyi sitkeä ”Maidanin kapinaliike”, jolle länsimaat talvella 2014 antoivat yhä voimakkaammin tukeaan. Kun helmikuun puolen välin jälkeen mellakat muuttuivat väkivaltaisiksi, EU:n piirissä ryhdyttiin välitystoimiin. Saksan, Puolan ja Ranskan ulkoministerien aikaansaamissa neuvotteluissa Janukovitshin hallitus ja kapinalliset pääsivät jo sopimukseen uusista vaaleista ja siirtymäkauden järjestelyistä, mutta lähinnä Länsi-Ukrainasta peräisin olleet radikaalit ryhmittymät eivät esitystä hyväksyneet vaan pakottivat presidentti Janukovitshin pakenemaan maasta.

Tuon kriisivaiheen tapahtumat lyhyesti lueteltuina olivat:

18.2. Kiovassa 28 henkeä sai surmansa, heistä 10 poliiseja.
20.2. noin 60 ihmistä kuoli, heistä 17 poliiseja.
Yön 20.–21.2. kestäneissä neuvotteluissa EU:n, Ukrainan hallituksen ja kapinallisten edustajien välillä tehtiin sopimus vähittäisestä vallansiirrosta.
Mielenosoittajat torjuivat 21.2. sopimuksen, jonka mukaisesti myös poliisit olivat jo vetäytyneet, ja lähtivät valtaamaan presidentinpalatsia. Torikokous otti siis vallan lainmukaisilta hallintoelimiltä.
Presidentti Janukovitsh pakeni yöllä 21.-22.2.

Siinä yhteydessä muodostettu väliaikainen hallitus antoi nopeasti useita venäjänkielisten asemaa heikentäneitä määräyksiä, mihin Krimillä ja Itä-Ukrainassa vastattiin laajennetun autonomian vaatimuksilla. Krimillä vuonna 2010 tehdyn sopimuksen mukaisesti olleet Venäjän laivaston ja armeijan varuskunnat alkoivat tukea alueellista hallintoa, joka vaati Krimille selkeästi itsenäistä asemaa. Venäjällä oli silloin sopimuksen suoma oikeus pitää Krimillä 25 000 sotilasta, kaksi laivastotukikohtaa ja kaksi lentokenttää. Ukrainan keskushallitus joutui peräytymään, ja maan armeija samalla vedettiin pois."

Vastaavasti Itä-Ukrainassa kapinalliset saivat vallan Donetskin ja Luhanskin alueilla. Sen sijaan pienemmät kapinaliikkeet Mustanmeren rannikkokaupungeissa tukahdutettiin lähiviikkoina.

Ukrainan hallitus aloitti huhtikuussa 2014 ”terrorismin vastaiset toimet” kapinallisten kukistamiseksi Itä-Ukrainassa. Ne alkoivat hyvin hitaasti ja epävarmasti, koska Ukrainan armeija oli haluton taistelemaan ja osa siirtyi kapinallisten puolelle. Hallituksen liikekannallepanojulistusta ei myöskään toteltu. Kesällä Ukrainan armeija vähitellen voimisti sotatoimiaan ja onnistui valtaamaan laajoja alueita aina Venäjän rajaseutuja myöten, mutta Venäjän puolelta tulleet apuvoimat työnsivät rintamalinjan suunnilleen sille tasalle, jossa se pysyi vuodesta 2015 vuoden 2022 alkuun asti.

     *****     *****     *****

Jutussa mainittu 2.3.2023 ollut Jeffrey Sachsin esitelmän linkki on ohessa.

Olen puolestani kirjoittanut aiheesta omassa blogistani ja palaan vielä toisella blogilla asiaan liittyen Sachsin lyhyeen kuvaukseen tapahtumista Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.