Rikoslain luku 11 sotarikokset

01.10.2024

Lakimies Partanen kirjoittaa KPF-Lakitoimiston -sivustolla Suomen rikoslain pykälän 11 kuvausta. Luvun nimi on tarkkaan ottaen "Luku sotarikoksista ja rikoksista ihmistyyttä vastaan".

Ohessa lainauksia ao. sivulta. Ne liittyvät paljolti juuri hyökkäysrikoksiin ja muihin sotarikoksiin kuten joukkotuhontaan ja kidutuksiin (näissähän Suomikin oli mukaka salliessaan terrorismin vastaisen sodan aikana CIA:n salaiset vankilennot Suomen kautta: jostain syystä edes syytteen nostamisia ei tullut).

Luvussa on myös tuo onneton jalkaväkimiinakielto, jolla eduskunta suurella enemmistöllä heikensi Suomen puolustusta vuonna 2011.

Tuossa luvussa ovat myös kiihotukset kansanryhmää vastaan, joita olen kritisoinut, koska niiden perusteella voidaan tosiasioiden kertomisenkin perusteella tuomita ihmisiä. Näin ainakin tulkitsen asian.

Toinen mielenkiintoinen asian on se, että kun Suomeen muuttaneita kulttuureita tai ihmisryhmien arvostelusta on nostettu syytteitä ja jopa tuomioita, niin venäläisistä saa sanoa 'mitä tahansa' ilkeää, eikä oikeuslaitoksemme 'korvaa lotkauta'. Normimenoa Orwellin kuvaamassa kaksinaisajattelussa.

Laitoin kuitenkin tämä jutu erityisesti nykyisten Ukrainan ja Lähi-Idän/Israelin sotien takia. Näissä pistää silmään erityisesti tuo mainittu jopa Suomen valtiojohdon kannustus Venäjälle kohdistuviin hyökkäyksiin ja toisaalta Israelin harjoittama palestiinalaisten joukkotuhonta, joka ei olisi mahdollista ilman Yhdysvaltojen (ja osin EU:n jäsenmaiden) valtavaa avustusta, mm. pommien ja muun sotakaluston toimittamisessa.

https://www.kpflaki.com/post/rikoslain-11-luku-sotarikoksista-ja-rikoksista-ihmisyytt%C3%A4-vastaan

Rikoslain 11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

Rikoslain 11 luku käsittelee sotarikoksia ja ihmisyyttä vastaan tehtyjä rikoksia. Osa luvussa kriminalisoiduista teoista koskee sodan tai muiden poikkeuksellisten olojen aikana tehtyjä rikoksia, osa rauhanajan rikoksia. Yhteisenä nimittäjänä sotarikoksille ja rauhanajan ihmisoikeusrikoksille on tietynlainen yleisinhimillinen näkökulma erotukseksi yksilöön kohdistuvista rikoksista. Luonteensa vuoksi näitä rikoksia voi pitää kaikkein vakavimpina, ja ne myös muodostavat kansainvälisen rikosoikeuden ydinalueen.

Luvun säännösten tavoitteena ei ole niinkään yksilöiden suojaaminen, vaan oikeussuojan antaminen sodan vuoksi jonkin valtion valvonnan alaiseksi joutuneille ryhmille ja yleisemmin syrjityille kansanryhmille sekä rauhan että sodan aikana. Rikoslain kokonaisuudistusta koskevassa hallituksen esityksessä HE 94/1993 todetaan, että rikokset useimmiten loukkaavat yksityisiä ihmisiä, mutta erotukseksi muista yksityiseen ihmiseen kohdistuvista rikoksista näihin niin sanottuihin ihmisoikeusrikoksiin sisältyy ominaispiirteenä teon kohteen kuuluminen jollakin tavoin syrjittyyn tai syrjimisvaarassa olevaan ryhmään. Sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevat säännökset ovat Suomessa melko uusia. Niistä säädettiin ensimmäisen kerran Suomessa vuosina 1970 ja 1974.

Joukkotuhonta, rikos ihmisyyttä vastaan, sotarikos sekä törkeä sotarikos on nähty rikoksina niin vakaviksi, että niistä säädetty enimmäisrangaistus on elinkautinen vankeus. Tästä syystä rikoksen vanhentumista koskevat säännökset eivät koske niitä.

_________________________________________________________________________

1 § Joukkotuhonta

Joukkotuhonnassa on tarkoituksena hävittää jokin tietty kansanryhmä kokonaan tai osittain. Joukkotuhontaa koskevan säännöksen suojelukohteina ovat määrättyä rotua, kansallista tai etnistä alkuperää olevat ja uskonnolliset kansanryhmät. Näiden lisäksi joukkotuhonnan rangaistavuus ulottuu myös muunlaisen kansanryhmän hävittämiseen tähtääviin säännöksessä mainittuihin tekoihin. Näin ollen suojelukohteena ovat myös kielen, yhteiskunnallisen aseman tai poliittisen näkemyksen perusteella määräytyvä kansanryhmä, jota ei ole mainittu säännöksen pohjana olevassa Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymässä joukkotuhontaa koskevassa yleissopimuksessa.

Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi 1948 yleissopimuksen joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi. Suomessa sopimus saatettiin voimaan 1959 annetulla lailla, mutta rikoslakiin joukkotuhonta otettiin vasta vuonna 1974.

Joukkotuhonnan tunnusmerkistö on seuraava:

Joka jonkin kansallisen, etnisen, rodullisen tai uskonnollisen taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain 1) surmaa ryhmän jäseniä, 2) aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja, 3) asettaa ryhmälle sellaisia elinehtoja, joista voi aiheutua ryhmän fyysinen häviäminen kokonaan tai osittain, 4) ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän keskuudessa tai 5) pakolla siirtää lapsia ryhmästä toiseen, on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.

_________________________________________________________________________

2 § Joukkotuhonnan valmistelu

Joukkotuhonnan valmistelu ja salahanke joukkotuhontaan on säädetty rangaistavaksi. Hallituksen esityksestä HE 94/1993 ilmenee, että säännöksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että pitää olla olemassa todellinen ja varteen otettava sopimus tai suunnitelma joukkotuhonnan tekemiseksi, ennen kuin teko voisi tulla joukkotuhonnan valmisteluna rangaistavaksi. Tästä syystä esimerkiksi kahden henkilön ravintolakeskustelussa tehty ''sopimus'' jonkin kansanryhmän hävittämisestä jäisi rangaistavuuden ulkopuolelle.

Säännöksen tarkoituksena on säätää rangaistavaksi sellaisten henkilöiden toiminta, jotka sopivan tilaisuuden tullen todellisuudessa voisivat ryhtyä panemaan suunnitelmaa täytäntöön sekä sellaisen vakavasti otettavan suunnitelman laatiminen, joka olisi tosiasiallisesti toteutettavissa.

Joukkotuhonnan valmistelun tunnusmerkistö on seuraava:

Joka 1 §:ssä mainitussa tarkoituksessa 1) sopii toisen kanssa joukkotuhonnasta tai 2) laatii joukkotuhontasuunnitelman, on tuomittava joukkotuhonnan valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

_________________________________________________________________________

 

3 § Rikos ihmisyyttä vastaan

Rikos ihmisyyttä vastaan tuli nykymuodossaan rikoslakiin vuonna 2008. Säännöksen mallina on ollut Rooman perussäännön 7 artikla. Kansainvälinen rikostuomioistuin on perustettu Rooman perussäännöllä. Säännös otettiin rikoslakiin, jotta Suomi kykenisi entistä paremmin itsenäisesti käsittelemään Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännössä tarkoitettuja vakavia rikoksia.

Rikos ihmisyyttä vastaan käsittää joukon vakavia yksilöön kohdistuvia rikoksia. Näistä yksilöön kohdistuvista rikoksista tulee rikoksia ihmisyyttä vastaan, jos rikokset on tehty tietyissä raskauttavissa olosuhteissa tai tarkoituksessa. Rikokset muodostavat rikoksen ihmisyyttä vastaan, jos ne tehdään osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä. Jos ehto siviiliväestöön kohdistuvasta laajamittaisesta tai järjestelmällisestä hyökkäyksestä ei täyty, on kyse todennäköisesti jostain muusta rikoslain kohdan teosta. Laajamittaisuudella tai järjestelmällisyydellä halutaan korostaa, että hyökkäyksen toteuttaja on tyyppitapauksissa valtio tai jokin muu julkisen vallan organisaatio, mutta tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Rikos voidaan toteuttaa myös esimerkiksi yksityisarmeijan tai jonkin muun vastaava organisaation riveissä.

Rangaistavuus teosta edellyttää tahallisuutta, johon kuuluu tietoisuus siitä, että tekijä toimii osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä. Tekijän ei kuitenkaan tietää laajamittaisen tai järjestelmällisen toiminnan tai suunnitelmien yksityiskohdista.

Kansainvälisesti katsoen ensimmäiset syytteet rikoksista ihmisyyttä vastaan nostettiin toisen maailmansodan jälkeen käydyissä sotasyyllisiksi katsottuihin kohdistuneissa Nürnbergin oikeudenkäynnissä ja Tokion kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa.

Rikoksen ihmisyyttä vastaan tunnusmerkistö on seuraava:

Joka osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä

1) surmaa tai orjuuttaa toisen, käy hänellä kauppaa tekemällä tarjouksen, ostamalla, myymällä tai vuokraamalla taikka kiduttaa häntä tai aiheuttaa hänelle muulla tavoin suurta kärsimystä tai vaikean vamman taikka vahingoittaa vakavasti hänen terveyttään taikka tuhoaa väestöä asettamalla sitä tai sen osaa hävittäviä elinehtoja tai muulla tavoin,

2) karkottaa tai pakolla siirtää alueella laillisesti oleskelevaa väestöä,

3) vangitsee toisen tai muuten riistää häneltä vapauden kansainvälisen oikeuden perustavaa laatua olevien määräysten vastaisesti taikka aiheuttaa vapautensa menettäneen tahdonvastaisen katoamisen,

4) raiskaa toisen, orjuuttaa häntä seksuaalisesti, pakottaa hänet prostituutioon, raskauteen tai sterilisaatioon taikka harjoittaa häntä vastaan muuta vastaavaa törkeää seksuaalista väkivaltaa tai

5) harjoittaa rotuerottelua taikka vainoaa tunnistettavissa olevaa ryhmää tai yhteisöä poliittisen mielipiteen, rodun, kansallisuuden, etnisen alkuperän, kulttuurin, uskonnon tai sukupuolen perusteella taikka niihin rinnastettavilla muilla perusteilla,

on tuomittava rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.

_________________________________________________________________________

4 § Törkeä rikos ihmisyyttä vastaan

Rikos ihmisyyttä vastaan on hallituksen esityksen HE 55/2007 mukaan törkeä, jos rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä. Tarkkaa määritelmää sille, miten moneen ihmiseen lukumääräisesti rikoksen tulisi kohdistua, ei ole. Kyse on siitä, että törkeiksi katsottavissa tapauksissa voidaan puhua rikoksesta joukkoilmiönä eikä vain yksittäistapauksina. Koska rikos ihmisyyttä vastaan voi toteutua erityyppisillä teoilla, ehdotetulle törkeyskriteerille tulee antaa merkitystä lähinnä silloin, kun kohteena olevan ihmisjoukon määrä selvästi ylittää sen, mitä on pidettävä kyseessä olevalle teolle tyypillisenä.

Toisena esimerkkinä on rikoksen erityisen raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa.

Tyypillinen esimerkki törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan voisi olla joukkoraiskaus, jota loukattuun siviiliväestöön kuuluvia pakotetaan katsomaan.

Kolmas esimerkki on rikoksen tekeminen erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti. Tämä kriteeri täyttyy tyypillisesti joukon johtajien tai muutoin vastuuasemassa olevien toimenpiteiden yhteydessä.

Törkeän rikoksen ihmisyyttä vastaan tunnusmerkistö on seuraava:

Jos rikoksessa ihmisyyttä vastaan

1) rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä,

2) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla taikka

3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.

_________________________________________________________________________

4 a § Hyökkäysrikos

Hyökkäysrikos kuului jo alun perin Rooman perussääntöön kirjattuihin rikoksiin. Kampalan tarkistuskonferenssissa hyväksytyn määritelmän mukaisesti hyökkäysrikoksella tarkoitetaan sellaisen hyökkäysteon suunnittelua, valmistelua, aloittamista tai toteuttamista, joka on luonteeltaan, vakavuudeltaan ja mittasuhteiltaan ilmeisellä tavalla Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan (SopS 1/1956) vastainen. Yksilön vastuun perusteena oleva valtion hyökkäysteko puolestaan on määritelty toisen valtion suvereniteettiin (joka tarkoittaa ehdotonta valtaa päättää jonkin alueen laista ja hallinnosta), alueelliseen koskemattomuuteen tai poliittiseen riippumattomuuteen kohdistuvaksi tai muulla tavoin YK:n peruskirjan vastaiseksi valtion aseellisen voiman käytöksi.

Hyökkäysrikos aktivoitiin Rooman perussäännön sopimusosapuolten kokouksessa osaksi Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaa 14.12.2017. Tämän myötä kansainvälinen tuomioistuin voi pitää valtioiden johtajia rikosoikeudellisesti vastuussa aggressiivisen sodan käymisestä.

Hyökkäysrikoksen määritelmä sisältää kaksi erillistä osaa – ensinnäkin valtion hyökkäysteon ja toiseksi yksilön rikosoikeudellisen vastuun aiheuttavan teon määrittelyt. Hyökkäysrikokseen voi syyllistyä ainoastaan sotavoimien johtoon ja valtion ylimpään poliittiseen johtoon kuuluva henkilö. Hyökkäysrikoksen tekijänä voi kuitenkin olla myös valtion hyökkäystoimista tosiasiallista valtaa käyttävä silloinkin, kun hän ei ole muodollisesti valta-asemassa.

Hyökkäysrikosta on pidetty yhtenä vakavimmista kansainvälisen oikeuden rikoksista. Nürnbergin oikeudenkäynneissä natsijohtajia syytettiin: - Osallistumisesta salaliittoon tai yhteiseen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvan rikoksen tekemiseksi - Tietyistä sotarikoksista rauhaa vastaan sekä hyökkäyssodan suunnittelemisesta ja toteuttamisesta - Sotarikoksista - Rikoksista ihmisyyttä vastaan.

“Suurimman rikoksen” käsite juontaa juurensa Nürnbergissä käsitellystä natsi-Saksan sotamarsalkan, ilmailuministerin ja Luftwaffen komentajan Hermann Göringin ja kumppaneiden oikeudenkäynnistä, joka koski heidän toisen maailmansodan aikaista menettelyään. Tuomiolauselmassa laitonta hyökkäyssotaa luonnehdittiin seuraavasti: ”Hyökkäyssodan aloittaminen ei ole pelkästään kansainvälistä rikollisuutta, se on ylin kansainvälinen rikos, joka eroaa muista sotarikoksista siinä mielessä, että se sisältää itsessään kaiken pahuuden kertymän”.

Hyökkäysrikoksen lisääminen Suomen kansalliseen rikoslakiin mahdollisti sen, että hyökkäysrikosta koskeva oikeudenkäynti tulee toissijaisuusperiaatteen mukaisesti käsiteltäväksi ensisijaisesti kansallisissa tuomioistuimissa silloin, kun teko kuuluu Suomen rikoslain soveltamisalaan.

Hyökkäysrikoksen tunnusmerkistö on seuraava:

Jos se, joka voi tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista tai johtaa niitä, tekee sellaisen hyökkäysteon, joka on luonteeltaan, vakavuudeltaan ja mittasuhteiltaan ilmeisellä tavalla Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan (SopS 1/1956) vastainen, hänet on tuomittava hyökkäysrikoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.

Hyökkäysteolla tarkoitetaan tekoa, jossa valtio käyttää aseellista voimaa toisen valtion suvereniteettia, alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan tai muulla tavoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan vastaisesti.

Sodanjulistuksesta riippumatta tällaisia hyökkäystekoja ovat 14 päivänä joulukuuta 1974 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselman 3314 (XXIX) mukaisesti seuraavat valtion tai sen asevoimien tekemät teot:

1) tunkeutuminen tai hyökkääminen toisen valtion alueelle, tunkeutumisesta tai hyökkäämisestä seuraava sotilaallinen miehitys ja toisen valtion alueen liittäminen kokonaan tai osittain omaan alueeseen;

2) toisen valtion alueen pommittaminen ja muu aseiden käyttö toisen valtion aluetta vastaan;

3) toisen valtion satamien tai rannikon saartaminen;

4) hyökkääminen toisen valtion maa-, meri- tai ilmavoimien joukkoja tai laivastoa tai lentokalustoa vastaan;

5) toisen valtion alueella sopimuksen mukaan olevien joukkojen käyttäminen sopimuksen ehtojen vastaisesti tai niiden pitäminen toisen valtion alueella sitä koskevan sopimuksen päätyttyä;

6) sen salliminen, että valtion alueella sopimuksen mukaisesti olevat toisen valtion joukot käyttävät valtion aluetta kolmanteen valtioon kohdistuvaan hyökkäystekoon;

7) aseistautuneiden joukkojen, ryhmien, asevoimiin kuulumattomien joukkojen tai palkkasotureiden lähettäminen valtion toimesta tai sen puolesta, jos nämä tekevät toista valtiota vastaan vakavuudeltaan 1–6 kohdassa tarkoitettuihin tekoihin rinnastettavia tekoja, tai merkittävä osallistuminen tällaisten joukkojen lähettämiseen.

_________________________________________________________________________

4 b § Hyökkäysrikoksen valmistelu

Hyökkäysrikoksen tyyppinen teko edellyttää usein erityistä etukäteissuunnittelua ja valmistelua, johon on tarpeen voida puuttua riittävän aikaisessa vaiheessa. Hyökkäysrikoksen valmistelua koskevan säännöksen alussa rikoksen tekijäpiirin osalta viitataan hyökkäysrikosta koskevan 4 a §:n 1 momentissa tarkoitettuun henkilöön, eli valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluviin. Hyökkäysrikoksen valmistelussa on kysymys hyökkäysrikoksen toteuttamiseen tähtäävästä, yritystä varhaisemmasta rikoksen esivaiheesta.

Tunnusmerkistön ensimmäisessä kohdassa on kyse rikoksen tekemisestä sopimisesta eli salahanketyyppisestä rikoksen valmistelun muodosta. Hyökkäysrikoksen valmistelun tunnusmerkistö edellyttää 2 kohdassa, että johtohenkilö tai tähän rinnastuva henkilö laatii yksityiskohtaisen suunnitelman hyökkäysrikoksen tekemiseksi. Suunnitelman on oltava yksityiskohtainen, jolloin voidaan katsoa, että kysymyksessä on hyvin vakava ja todellinen, varteenotettava suunnitelma. Samaan tapaan kuin joukkotuhonnan valmistelussa, myös hyökkäysrikoksen valmistelun ulkopuolelle on haluttu jättää täysin epärealistiset suunnitelmat, kuten vaikkapa jonkin joukko-osaston johdon saunaillassa hahmotellut strategiat naapurivaltion maa-alueiden valtaamiseksi yllätyksellä kesken juhannuksen vieton.

Hyökkäysrikoksen valmistelun tunnusmerkistö on seuraava:

Edellä 4 a §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö, joka tehdäkseen 4 a §:ssä tarkoitetun hyökkäysrikoksen

1) sopii toisen sellaisen henkilön kanssa hyökkäysrikoksen tekemisestä tai

2) laatii yksityiskohtaisen suunnitelman hyökkäysrikoksen tekemisestä,

on tuomittava hyökkäysrikoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

_______________________________________________________________________

5 § Sotarikos

Sotarikosta koskeva säännös kattaa monenlaisia sodassa, kansainvälisessä tai valtionsisäisessä aseellisessa selkkauksessa tai miehityksessä tapahtuvia kansainvälisen oikeuden kieltämiä tekoja. Säännöksen kansainvälisoikeudellisena taustana ovat muun muassa Haagissa vuonna 1907 tehdyt sopimukset, erityisesti maasodan lakeja ja tapoja koskevat ja vastaavat merisotaa koskevat sopimukset ja Geneven yleissopimukset vuodelta 1949. Yleissopimusten on tarkoitus asettaa rajat sodankäynnille.

Valtionsisäisillä aseellisilla selkkauksilla tarkoitetaan valtioiden viranomaisten ja järjestäytyneiden aseellisten ryhmien tai tällaisten ryhmien välisiä aseellisia yhteenottoja, mutta ei valtionsisäisiä levottomuuksia, kuten mellakoita, erillisiä ja satunnaisia väkivaltaisuuksia tai muita vastaavia tilanteita. Sodalla, kansainvälisellä aseellisella selkkauksella ja miehityksellä tarkoitetaan niiden kansainvälisessä oikeudessa yleisesti hyväksyttyjä määritelmiä. Sodan oikeussäännöissä tehdään ero kansainvälisten ja niin sanottujen kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten välillä. Kansainvälisissä aseellisissa selkkauksissa osapuolina on kaksi tai useampia valtioita. Kansainvälistä luonnetta vailla olevissa aseellisissa selkkauksissa toisiaan vastaan taistelevat valtion viralliset asevoimat ja erilaiset aseelliset ryhmittymät tai ainoastaan aseelliset ryhmittymät keskenään. Myös kapinallisia sitovat kansainvälisen oikeuden sotaa käsittelevät säännökset.

Jotta kysymyksessä olisi sotarikos, on teolla oltava yhteys teon aikaisiin olosuhteisiin. Se, että teko on tehty sodan, muun aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana ja sen alueella, ei vielä yksin riitä pitämään tekoa sotarikoksena, eli teko on tehtävä osana sotatoimea.

Säännös kieltää sellaisen väkivallan, joka ei kuulu sotatoimiin vihollisen sotavoimia vastaan. Myös vihollisen sotavoimiin kuuluvan surmaaminen tai haavoittaminen voi kuitenkin olla sotarikos, jos kysymyksessä on taistelukyvytön henkilö tai sotavanki, tai jos teossa käytetään kiellettyjä sodankäyntimenetelmiä tai –välineitä tai petollisia keinoja. Kiellettyjä sodankäyntimenetelmiä ovat muun muassa liiallisia vammoja tai tarpeetonta kärsimystä aiheuttavat menetelmät, kuten esimerkiksi ihmiskehossa räjähtävät niin kutsutut dumdum-luodit. Myös umpimähkäistä tuhoa aiheuttavien aseiden käyttö on kiellettyä. Petollinen keino voisi olla esimerkiksi vastapuolen sotilasasuihin pukeutuminen.

Pykälän 1 momenttiin on pyritty kokoamaan Rooman perussäännössä sotarikoksina mainitut keskeiset ja vakavat kansainvälistä oikeutta loukkaavat rikokset. Näiden tekojen on katsottu liittyvän niin sanottuun universaaliperiaatteeseen, jonka taustalla on näkemys siitä, että vakavat rikokset vahingoittavat kaikkia valtioita, minkä vuoksi kaikilla valtioilla on oikeus syyttää näistä teoista. Yhtenä esimerkkinä universaaliperiaatteen toteutumisesta voi mainita Ruandan kansanmurhaan liittyneen oikeudenkäynnin, jossa Suomessa asuvaa ruandalaismiestä syytettiin osallisuudesta kansanmurhaan entisessä kotimaassaan. Vaikka teot olivat tapahtuneet Ruandassa, syytettä ajoi suomalainen syyttäjä ja asian ratkaisi suomalainen tuomioistuin.

Vaikka ehdotetut 1 momentin säännökset sotarikoksesta ovat varsin kattavia ja yksityiskohtaisia, lista ei siitä huolimatta ole tyhjentävä. Siinä ei nimenomaisesti mainita esimerkiksi taistelukyvyttömän henkilön surmaamista, vaikka teon onkin katsottu kansainvälisessä oikeudessa olevan sotarikos. Tästä huolimatta teko voisi avoimen lausekkeen vuoksi täyttää sotarikoksen tunnusmerkistön.

Sotarikoksen tunnusmerkistö on seuraava:

Joka sodan taikka muun kansainvälisen tai valtionsisäisen aseellisen selkkauksen tai miehityksen yhteydessä vastoin maasotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden ja sairaiden aseman parantamisesta, merisotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden, sairaiden ja haaksirikkoutuneiden aseman parantamisesta, sotavankien kohtelusta tai siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana tehtyjä Geneven sopimuksia (SopS 8/1955, Geneven yleissopimukset) tai kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta ja kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta tehtyjä, vuoden 1949 Geneven yleissopimusten lisäpöytäkirjoja (SopS 82/1980, I ja II lisäpöytäkirja) taikka muita sotaa, aseellisia selkkauksia tai miehitystä koskevia kansainvälisen oikeuden sääntöjä ja tapoja

1) surmaa toisen tai haavoittaa tai kiduttaa häntä taikka hänen etujensa vastaisesti silpoo häntä tai alistaa hänet biologiseen, lääketieteelliseen tai tieteelliseen kokeeseen taikka aiheuttaa hänelle muulla tavoin suurta kärsimystä tai vaikean vamman tai vahingoittaa vakavasti hänen terveyttään,

2) raiskaa toisen, orjuuttaa häntä seksuaalisesti, pakottaa hänet prostituutioon, raskauteen tai sterilisaatioon taikka harjoittaa häntä vastaan muuta vastaavaa törkeää seksuaalista väkivaltaa,

3) tuhoaa, takavarikoi tai anastaa omaisuutta mielivaltaisesti ja ilman sotilaallista tarvetta,

4) hyökkäyksen yhteydessä tai muutoin ryöstää kaupungin tai muun vastaavan paikan,

5) ottaa tai värvää alle 18-vuotiaita lapsia asevoimiin tai ryhmiin, joissa heitä käytetään vihollisuuksiin,

6) pakottaa sotavangin tai muun suojellun henkilön palvelemaan vihollisen asevoimissa tai osallistumaan sotatoimiin omaa maataan vastaan,

7) epää sotavangilta tai muulta suojellulta henkilöltä oikeudenmukaista ja laillista oikeudenkäyntiä koskevat oikeudet taikka muutoin kieltää häneltä oikeudelliset takeet,

8) aloittaa hyökkäyksen, joka aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä tai vammoja taikka laajoja, pitkäaikaisia ja vakavia ympäristövahinkoja, jotka ovat selvästi liiallisia verrattuna odotettavissa olevaan todelliseen ja välittömään sotilaalliseen hyötyyn,

9) hyökkää siviiliväestöä, vihollisuuksiin osallistumattomia siviilihenkilöitä tai siviilikohteita taikka Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan (SopS 1/1956) mukaisissa tehtävissä olevia henkilöitä tai heidän käytössään olevaa omaisuutta vastaan,

10) hyökkää siviilikohteisiin, joita ei puolusteta, tai pommittaa niitä, hyökkää uskonnonharjoitukseen, tieteeseen, taiteeseen, sairaanhoitoon tai hyväntekeväisyyteen tarkoitettuihin kohteisiin tai historiallisia muistomerkkejä vastaan taikka hyökkää Geneven yleissopimuksissa tai niiden I tai III lisäpöytäkirjassa tarkoitettuja tunnusmerkkejä käyttäviä vastaan,

11) käyttää väärin valkoista lippua, vihollisen lippua, Yhdistyneiden Kansakuntien lippua, sotilasmerkkiä, sotilaspukua tai Geneven yleissopimuksissa tai niiden I tai III lisäpöytäkirjassa tarkoitettuja tunnusmerkkejä,

12) pitää laittomasti vangittuna taikka pakkotoimin siirtää tai karkottaa väestöä tai sen osia,

13) ottaa ihmisiä panttivangeiksi, ilmoittaa, että armoa ei anneta, käyttää hyväksi siviilihenkilöitä tai muita suojeltuja henkilöitä sotilaskohteiden suojelemiseksi, estää siviilihenkilöiltä ravinnon tai muiden henkiin jäämiseksi välttämättömien tarvikkeiden saamisen tai tarpeellisen hätäavun taikka käyttää muuta kansainvälisessä oikeudessa kiellettyä sodankäyntitapaa taikka

14) käyttää myrkkyä tai myrkkyasetta, tukehduttavia tai myrkyllisiä kaasuja taikka muita vastaavia aineita, liiallisia vammoja tai tarpeetonta kärsimystä aiheuttavia aseita, ammuksia tai tarvikkeita taikka kemiallisia, biologisia tai muita kiellettyjä aseita tai taisteluvälineitä,

on tuomittava sotarikoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Sotarikoksesta tuomitaan myös se, joka tekee Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (SopS 56/2002) 8 artiklassa sotarikokseksi määritellyn muun teon taikka muulla tavoin rikkoo Suomea velvoittavan sotaa, aseellista selkkausta tai miehitystä koskevan kansainvälisen sopimuksen määräyksiä taikka yleisesti tunnustettuja ja vakiintuneita kansainvälisen oikeuden mukaisia sodan lakeja ja tapoja.

Yritys on rangaistava.

_______________________________________________________________________

6 § Törkeä sotarikos

Törkeän sotarikoksen edellytyksiin soveltuvat perusmuotoisen teon tunnusmerkistöedellytykset. Teolla tarkoitetaan siis sodan, muun kansainvälisen tai valtionsisäisen aseellisen selkkauksen tai miehityksen yhteydessä tapahtuvia niitä koskevia kansainvälisen oikeuden sääntöjen ja tapojen rikkomista.

Sotarikosten luonteen vuoksi on vaikea esittää selkeitä kriteerejä sotarikoksen törkeysarviointiin. Kriteereitä on kaikkiaan neljä. Törkeän tekomuodon ensimmäisenä edellytyksenä on, että se kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä. Tarkkaa määrällistä kriteeriä suurelle joukolle ei voida esittää. Joka tapauksessa asiassa voidaan puhua joukkoilmiöstä eikä vain yksittäistapauksesta. Pelkkä suuri uhri- tai tekijämäärä ei kuitenkaan vielä tee yksin sotarikoksesta törkeää.

Vastaava huomautus voidaan esittää myös toisesta ankaroittamisperusteesta, jonka mukaan sotarikoksella aiheutetaan erittäin suurta ja laajamittaista vahinkoa. Vahinko ei tarkoita pelkästään taloudellista vahinkoa, vaan se voi kattaa myös vahinkoja kulttuurille, historiallisille arvoille, tieteelle, taiteelle, siviililiikenteelle tai ympäristölle.

Kolmantena ankaroittamisperusteena on rikoksen erityisen raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa. Hallituksen esityksen HE 55/2007 vp mukaan määritelmälle voidaan hakea johtoa esimerkiksi murhaa, törkeää pahoinpitelyä ja törkeää raiskausta koskevista säännöksistä ja niitä koskevasta oikeuskäytännöstä. Tämä tarkoittaa sitä, että punninta on samankaltaista kuin edellä mainituissa esimerkkirikoksissa – milloin tekotapa on esimerkiksi erityisen raaka tai nöyryyttävä.

Neljäntenä ankaroittamisperusteena on teon erityinen suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Tämä peruste täydentää muita kohtia siten, että siinä korostuu teon erityisestä suunnitelmallisuudesta ja järjestelmällisyydestä ilmenevä tekijän syyllisyys. Peruste ei edellytä sitä, että teon kohteena olisi poikkeuksellisen suuri väkijoukko tai että teolla aiheutettaisiin suurta vahinkoa. Myös tämä kriteeri toteutuu tyypillisesti joukon johtajien tai muuten vastuullisessa asemassa olevien henkilöiden tekemien toimenpiteiden yhteydessä. Pykälässä oleva ankaroittamisperusteiden luettelo on tyhjentävä, eli jonkin ehdoista on täytyttävä. Törkeää sotarikosta koskevan säännöksen soveltaminen edellyttää, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Se tarkoittaa, että pykälässä erikseen luetellut seikat eivät välttämättä tee rikoksesta törkeää, vaan rikoksen on oltava tuomioistuimen harkinnan mukaan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeän sotarikoksen tunnusmerkistö on seuraava:

Jos sotarikos tehdään osana suunnitelmaa tai politiikkaa taikka osana laajamittaisia sotarikoksia ja

1) rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä,

2) rikoksella aiheutetaan erittäin suurta ja laaja-alaista vahinkoa,

3) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla taikka

4) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä sotarikoksesta vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.

_______________________________________________________________________

9 a § Kidutus

Henkirikoksesta epäillyn tunnustukseen kiduttaminen oli Suomessa vielä 1800-luvun loppupuolella sallittua. Kun vuoden 1889 rikoslailla poistettiin rangaistusjärjestelmästä julmat ja epäinhimilliset rangaistukset ja tutkintakeinot, kiellettiin samalla myös tunnustukseen kiduttaminen.

Kidutus on kielletty monissa kansain­välisissä sopimuksissa kuten YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja kansalais­oikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa vuodelta 1966.

Suomessa kidutus on kielletty rikoslain lisäksi perustuslain 7 §:ssä, joka kieltää myös kuolemanrangaistuksen ja muun ihmisarvoa loukkaava kohtelun. Jo ennen kuin nykymuotoinen kidutuksen kieltävä pykälä otettiin rikoslakiin vuonna 2010, kidutukseksi katsottavat teot olivat rikoslain mukaan rangaistavia, mutta eivät omana erityisenä rikostyyppinään. Kidutuksen nimenomaisella kriminalisoinnilla haluttiin vahvistaa perustuslain ja kansainvälisen oikeuden mukaista kidutuksen ehdotonta kieltoa, ilmaistiin sen erityinen moitittavuus ja annettiin kansainväliselle yhteisölle viesti siitä, että Suomi tukee kidutuksen ehdotonta kieltoa kaikissa olosuhteissa.

Kidutus on säännöksen mukaan voimakkaan ruumiillisen tai henkisen kärsimyksen aiheuttamista toiselle. Kärsimys voi olla laatuaan henkistä tai fyysistä ja se kattaa kaikenlaisen kivun ja tuskan. Kidutuksen on oltava tahallista. Tekijän on siten tarkoitettava voimakkaan kärsimyksen aiheuttamista tai ainakin hänen on täytynyt pitää sellaisen seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä tai tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. Näin ollen kidutukseen ei voi syyllistyä vahingossa.

Jotta tahallinen voimakkaan kärsimyksen aiheuttaminen olisi kidutusta, teolla on ehdotuksen mukaan oltava myös jokin laissa määritellyistä tarkoituksista, kuten tunnustukseen pakottamisesta tai rankaisemisesta. Mikäli motiivi ei ole jokin mainituista, tulevat kyseeseen muut väkivaltaa, vapaudenriistoa tai pakottamista sisältävät ja virka-aseman väärinkäyttämistä koskevat rikoslain rikokset. Kidutuksen tekijänä voi olla virkamies, mutta lisäksi tekijänä voisi olla myös 4 momentissa tarkoitettuihin henkilöryhmiin kuuluva henkilö, eli julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö sekä julkisyhteisön työntekijä tai ulkomaalainen virkamies. Virkamies voidaan katsoa syylliseksi myös, jos hän on hyväksynyt alaisensa teon tai komentanut tätä tekoon.

Kidutuksen tunnusmerkistö on seuraava:

Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä

1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,

2) rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,

3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai

4) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,

hänet on tuomittava kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.

Yritys on rangaistava.

Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen.

____________________________________________________________________

14 § Hallituksen määräys ja esimiehen käsky

Kyseisen säännöksen mukaan rikosoikeudellisesta vastuusta voi vapautua, jos tekijä on noudattanut hallituksen määräystä tai esimiehen käskyä. Kyseessä ei kuitenkaan ole ehdoton ”vapaudu vastuusta” -kortti, sillä säännöksen soveltamisen edellytyksenä on se, että tekijällä on ollut oikeudellinen velvollisuus noudattaa käskyä tai määräystä, eikä hän tiennyt sen olevan lainvastainen eikä käsky tai määräys ollut selvästi lainvastainen. Näin ollen esimerkiksi esimiehen antaman käskyn noudattaminen sotavankien murhaamisesta ei voi vapauttaa tekijää vastuusta, koska käsky on ollut selvästi lainvastainen.

Periaate, jonka mukaan vetoaminen esimiehen käskyyn ei vapauta vastuusta, on ollut jo Nürnbergin kansainvälisessä sotarikosoikeudenkäynnissä tärkeä. Myöskään natsijohtaja Adolf Eichmannin toistelu käskyjen noudattamisesta holokaustin toteutuksessa ei säästänyt häntä hirsipuulta.

Säännös on erityissäännös suhteessa esimiehen käskyä sotilasrikoksissa koskevaan rikoslain 45 luvun 26 b §:ään, jonka mukainen vastuuvapaus on lievemmin edellytyksin mahdollinen. Tässä sotilasrikoksia koskevan luvun erityissäännöksessä lieventävänä seikkana ovat teon olosuhteet, joissa käskynalaiselta ei voitu kohtuudella edellyttää käskyn täyttämättä jättämistä. Tämän voi tiivistää karusti muotoon ”tapa tai tule itse tapetuksi”. Tämän erityissäännöksen soveltaminen edellyttää, ettei teko täytä sotarikoksen, törkeän sotarikoksen tai lievän sotarikoksen tai niiden yritysten tunnusmerkistöä.

Hallituksen määräyksen ja esimiehen käskyä koskevan säännöksen sisältö on seuraava:

Hallitusvaltaa käyttävän viranomaisen tai muun julkista valtaa käyttävän tahon antamasta määräyksestä tai esimiehen käskystä sotarikoksen, törkeän sotarikoksen tai lievän sotarikoksen tehnyt taikka sellaista yrittänyt on rangaistusvastuusta vapaa vain, jos:

1) hänellä on ollut oikeudellinen velvollisuus noudattaa hallituksen määräyksiä tai esimiehen käskyjä;

2) hän ei tiennyt määräyksen tai käskyn olevan lainvastainen; ja

3) määräys tai käsky ei ollut selvästi lainvastainen.

________________________________________________________________

 

14 a § Rajoitussäännös

Rajoitussäännös on nimensä mukainen. Sen mukaan hyökkäysrikosta tai hyökkäysrikoksen valmistelua koskevaa säännöstä sovelletaan vain, jos hyökkäysrikosta koskevassa säännöksessä tarkoitettu ja siinä määritelty hyökkäysteko tehdään. Rooman perussäännön tulkintaohjeiden 3 kohdan mukaan hyökkäysteon rangaistavuus edellyttää sen toteuttamista. Lakivaliokunnan lausunnon LaVL42015 vp mukaan kyseisen edellytyksen voidaan katsoa koskevan hyökkäysrikosta, hyökkäysrikoksen yritystä ja hyökkäysrikoksen valmistelua ja tästä syystä rajoitussäännös päädyttiin ottamaan lakiin.

Arvioitaessa hyökkäysrikoksen, hyökkäysrikoksen yrityksen ja hyökkäysrikoksen valmistelun rangaistavuutta tulisi arvioida ensin, onko tehty rikoslain 11 luvun 4 a §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitettu valtion hyökkäysteko. Jos sellaista ei ole tapahtunut, ei vastuun edellytysten arviointia jatketa. Jos valtion hyökkäysteko on tehty, arvioidaan tämän jälkeen sitä, onko joku toiminut hyökkäysrikoksen, sen yrityksen tai hyökkäysrikoksen valmistelun tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla.

Avunantoa koskevassa rikoslain 5 luvun 7 §:n 2 momentissa todetaan, että ”yllytyksestä rangaistavaan avunantoon rangaistaan avunantona”. Kyseinen kohta ei siis sovellu tämän rajoitussäännöksen mukaan hyökkäysrikokseen tai sen valmisteluun. Lakivaliokunta katsoi lain valmistelun yhteydessä, että yllyttäjään ja avunantajaan tulee soveltua samat johtaja-asemaa koskevat Rooman perussäännöstä peräisin olevat vaatimukset kuin itse tekijään.

Rajoitussäännöksen sisältö on seuraava:

Tämän luvun 4 a ja 4 b §:ää sovelletaan vain, jos 4 a §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitettu hyökkäysteko tehdään.

Kun sovelletaan 4 a ja 4 b §:ää, yllyttäjään ja avunantajaan ei sovelleta, mitä 5 luvun 7 §:n 2 momentissa säädetään.

____________________________________________________________________

14 b § Syyteoikeus

Poliittisista päättäjistä mahdollisia hyökkäysrikoksesta syytteeseen joutuvia suomalaisia toimijoita voivat olla ainakin tasavallan presidentti ja valtioneuvoston jäsenet. Tällaisessa tilanteessa syytettä ajaa 113 ja 114 §:ien mukaan valtakunnansyyttäjä. Vaikka näissä tapauksissa päätökset syytteen nostamisesta tekeekin eduskunta, on valtakunnansyyttäjän osuus oikeudenkäynnissä keskeinen ja tästä syystä päätösvalta hyökkäysrikosta ja sen yritystä sekä valmistelua koskevan syytteen nostamisesta on haluttu antaa valtakunnansyyttäjälle. Valtakunnansyyttäjällä on niin ikään päätösvalta siitä, kuka ajaa syytettä. Taas selventäen, jos syytettyinä olisivat presidentti tai valtioneuvoston jäsen, päätöksen syytteen nostamisesta tekee eduskunta, mutta jos edellä mainituista rikoksista epäiltäisiin joitain muita henkilöitä, on valtakunnansyyttäjällä päätösoikeus syytteen nostamisesta.

Syyteoikeuden sisältö on seuraava:

Jollei perustuslain 113 tai 114 §:stä muuta johdu, valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta hyökkäysrikoksesta ja sen yrityksestä sekä hyökkäysrikoksen valmistelusta. Valtakunnansyyttäjä määrää tällöin myös siitä, kenen on ajettava syytettä.

____________________________________________________________________

https://www.kpflaki.com/blog/categories/rikoslaki

Matias Partanen

Lakitoimisto KPF

 

01.10.2024Rikoslain luku 11 sotarikokset
22.09.2024George Orwell: Sotien tarkoitus
19.09.2024Mearsheimerin haastattelu syyskuu 2024
14.09.2024WTC:n muistopäivä 2024
13.09.2024USA 2024 vaaliväittely Trump Harris
29.08.2024Kannanotto Pohteen luottamushenkilöjohdolta
27.08.2024Kaasuputken uudet salaliittoteoriat
24.06.2024Vastavalkea - In memoriam
21.06.2024Brittien vaalit ja vähän muidenkin
30.05.2024USA lakien yläpuolella

Siirry arkistoon »