Holokaustikeskustelun alku

02.02.2025

Kaverin sivuilta lainattuna:

"Kysyin ChatGTP tekoälyltä miksi Holokaustista ei käyty julkista keskustelua ennen vuotta 1970, jonka jälkeen alkoi tulemaan kirjoja, dokumentteja ja elokuvia aiheesta kiihtyvällä tahdilla, niin tekoäly sanoi (osana vastausta) ettei Saksassa haluttu käydä keskustelua aiheesta, koska jälleenrakennus oli tärkeämpää.

Saksa ja saksalaiset joutuivat käytännössä uhriksi päätöksessä, joka tehtiin New Yorkissa merkittävien juutalaisvaikuttajien ja -järjestöjen toimesta.

Tuolloin päätettiin satsata rahaa ja nostaa holokausti julkiseen keskusteluun ja viihdeteollisuuteen. Siitä alkoi varmasti myös Saksassa katumisprosessi, jolle ei loppua näy."

Lisään itse, että kun aikoinaan kävin suunnilleen vuosien 1995 ja 2010 välillä 5 - 6 kertaa USA:ssa, niin aina tuntui koomiselta vakuuttaa maihinnousukortissa, etten ollut osallisena "Natsien tekemissä holokaustissa, tms". Tuo ihmetyttää kun tietää USA:n käyttäneen surutta Saksan teknillisiä ja tieteellisiä osaajia välittömästi toisesta maailmansodasta lähtien; silloin se ei siis haitannut.

Tuo edellinen postaus tuli esille Petri Rönkön sivuilla olleesta keskustelusta siitä, miksi Saksa ei edelleenkään pääse eroon toisen maailmansodan painolasteista. Tuosta on useita esimerkkejä, kuten Rönkkö kertoo kirjassaan "Viidennen valtakunnan vieraana", jota voi suositella kaikille Saksan tilanteesta kiinnostuneille.

Tuota Saksan edelleen harjoittamaa katumuspolitiikkaa voi ihmitellä, koska kukaan nykyinen saksalainen vaikuttaja ei ollut mukana toisen maailmansodan tapahtumissa yli 80 vuotta sitten.

Lisäksi tuo katumuspolitiikka selvästi heikentää Saksaa ja samalla koko Eurooppaa. Edelleen tuo aiheuttaa - jollain kieroutuneella logiikalla - Saksan tuen Israelin harjoittamille sorto- ja sotatoimille.

Esimerkkinä Saksan hyväksymistä ja edistämista asioista on Israelin harjoittama Apartheid, joka on jatkunut  vuodesta 1948 lähtien. Samoin Israelin lokakuusta 2023 alkaen harjoittama palestiinalaisten kansanmurha Gazan kaistaleella, jossa asuu 2,1 miljoonaa ihmistä (tai asui ainakin ennen tuonne kohdistettuja massapommituksia ja tarkka-ampujien siviileihinkin kohdistamaa tulta). Arvaan, että Suomen tulossa olevaan holokaustien väheksymiseen liittyvässä lainsäädännössä ei rajoiteta Israelin suorittamien kansanmurhien väheksyntää.

Olisi voinut luulla, että Hitlerin toimet olisivat saaneen nyky-Saksan tukemaan kaikkia sortotoimien kohteita, eikä päinvastoin edistämään kuvatunlaista apartheidia ja joukkotuhontaa.

04.02.2025Saksa tyhmistyy
02.02.2025Holokaustikeskustelun alku
26.01.2025Poliisikoulutus ja DEI
17.01.2025Pax Americana 2025
06.01.2025Britannia - pahuuden valtakunta
04.01.2025Havaintoja Saksanmaalta
23.12.20242015 siirtolaiskriisin ajatusvirheet
20.12.2024Lavrovin haastattelu
12.12.2024Teemu Keskisarjan 612 puhe
07.12.2024Enron - kultaa kaasusta

Siirry arkistoon »