Paavo Väyrysen näkemykset

04.03.2025

Nähdäkseni veteraanipoliitikko Paavo Väyrysellä on oikean osuvaa ajattelua ja paljon taustatietoa nykyisestä maailman- ja Euroopanpolitiikasta.

Lainaan oheen Väyrysen blogin, josta puolestaan on linkkejä muihin Väyrysen kirjoituksiin. Olkaa hyvät:

     ***     ***     ***

Kannattaako Suomen ainakaan etulinjassa taistella Yhdysvaltojen rauhanpyrkimyksiä vastaan? Viime päivien tapahtumat osoittavat, kuinka päättäväisesti Yhdysvallat on viemässä eteenpäin suunnitelmaansa Venäjän ja Ukrainan välisen sodan lopettamiseksi. Eilen uutisoitiin siitä, että Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat syksyllä 2022 räjäytetyn Nord Stream 2 -kaasuputken korjaamisesta. Rauhan aikaan siis jo valmistaudutaan. Saksan ja Venäjän välisten putkien käyttöönotto hyödyttää myös Suomea. Tämän aamun uutisissa kerrottiin, että Yhdysvallat painostaa Ukrainaa rauhantekoon keskeyttämällä toistaiseksi sille annettavan sotilasavun. Lontoossa pidetyllä hätäkokouksella ei siis näytä olleen toivottua vaikutusta. Se saattoi pikemminkin jyrkentää vastakkainasettelua Euroopan ja Yhdysvaltain välillä. Sunnuntaina julkaisemassani blogissa suosittelin Suomelle ja Euroopalle myötäsukaista suhtautumista Yhdysvaltain rauhanpyrkimyksiin.

Tämä antaisi meille mahdollisuuden vaikuttaa siihen, että syntyvä rauhansopimus olisi Ukrainan kannalta mahdollisimman hyvä.

https://paavovayrynen.fi/2025/03/02/pelataanko-suomessa-yhdysvaltain-kanssa-solmitun-dca-sopimuksen-raukeamista/…

Suomen osalta rakentava keskusteluyhteys Yhdysvaltoihin antaisi ehkä mahdollisuuden vaikuttaa myös meitä koskeviin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Kirjoituksessani kysyin, pelätäänkö Suomessa Yhdysvaltain kanssa solmitun DCA-sopimuksen purkautumista. Julkisuudessa on kysytty myös, saattaisiko Venäjän ja Yhdysvaltain suhteiden paraneminen vaikuttaa myös Suomen F-35 -hankintaan. Tämä kysymys on herännyt senkin vuoksi, että Yhdysvaltain kerrotaan kieltäneen Ruotsia viemästä Kolumbiaan hävittäjiä, joihin sisältyy amerikkalaisia komponentteja. Suomen hävittäjähankinta liittyy Yhdysvaltain ja Naton ydinasestrategiaan. Tästä kirjoitin 27.11.2024 julkaisemassani blogissa, joka liittyi Iltalehden juttuun Yhdysvaltain B-52 -pommittajien harjoituslennosta Suomen ilmatilassa.

https://paavovayrynen.fi/2024/11/27/pyydan-mita-noyrimmin-sauli-niinistolta-anteeksi/…

Lauri Nurmen laatimassa jutussa kerrotaan, että kyse oli historiallisesta harjoitusoperaatiosta: ”Liittoutuneet toteuttivat Suomessa kautta aikain ensimmäisen simuloidun B-52-pommittajien aseiden laukaisun, Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimat kertoo. Simulointi tarkoittaa sitä, että USA:n B-52-pommikoneet toimivat Suomen ilmatilassa kuin sotatilanteessa ja lukitsivat ohjuksensa ja pomminsa valittuihin maaleihin. Sen jälkeen koneet toimivat kuin aidossa tilanteessa, mutta sillä erotuksella, että aseita ei irrotettu pommittajasta. Kahta B-52-konetta suojasivat Suomen Ilmavoimien F/A-18C Hornet –hävittäjät ja Ruotsin ilmavoimien Saab JAS 39 Gripen –hävittäjät.”

”Strategiset pommikoneet ovat Naton ennaltaehkäisevän sotilaallisen pelotteen kovinta ydintä. Ne pystyvät kantamaan ydinaseita. Pelotevaikutus syntyy kahdesta tekijästä: aseistuksesta ja maineesta. B-52 pystyy kantamaan yli 31 tonnin asekuorman, mukaan lukien ydinaseita, ja laukaisemaan yhdellä lennolla 20 risteilyohjusta.” ”USA:n ilmavoimien harjoitusoperaatio välitti strategisen viestin Kremlille ja Vladimir Putinille. B-52-pommikoneet pystyvät ampumaan ohjuksensa maaleihin satojen kilometrien etäisyydeltä.” x x x Blogissani kirjoitin, että Lauri Nurmi on erikoinen toimittaja. Hän näyttää toimineen myös poliittisena aktorina Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseksi. Tästä syystä hänellä on ollut käytettävissään sisäpiirin tietoja.

Kirjoitin, että Suomen F-35 -hävittäjien käytöstä olimme saaneet sisäpiirin tietoa Lauri Nurmen Alfa-TV:ssa esitetyssä haastattelussa: ”Amerikkalaiset ja britit tekivät suomalaisille selväksi Nato-tunnusteluissa, että teillä ei ole Ruotsin kanssa asiaa liittoon, jos te valitsette minkäänlaisen tällaisen Ranskan tien, että te jäätte Naton ydinaseiden suunnitteluryhmän ulkopuolelle. Ainoastaan Ranska on. Kaikki muut jäsenmaat ovat mukana.” ”Siis Suomi on osa Naton ydinasepelotetta. Tämä nyt pitää kunnolla tehdä kansalaisille selväksi. On nyt turhaa luikerrella minkäänlaisten selitysten kanssa, vaan sanoa suoraan se, mistä on kysymys. Nyt ei ole kyse siitä vastustanko ydinaseita, vaiko en, vaan siitä miten avoimesti todellisuus kerrotaan kansalle.” Lauri Nurmen tammikuussa 2021 tekemässä haastattelussa tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli puhunut ”uhkatasapainosta”, jonka osaksi me hävittäjähankinnalla tulemme. Kirjoitin blogissani, että Yhdysvaltain B-52 -pommikoneet esitellään pelotteena Venäjälle. ”Tämän uhkan rinnalle tulevat aikanaan Suomen F-35 -hävittäjät, jotka voidaan varustaa risteilyohjuksilla ja ydinkärjillä. Lauri Nurmen Alfa-TV:ssä kertoman mukaan tämä on nimenomainen tarkoituskin.” x x x Niinistö oli puhunut tammikuussa 2021 ”uhkatasapainosta”, jonka osaksi me hävittäjähankinnallamme tulemme.

Blogissani kysyin: ”Mutta onko Suomen itärajalla nyt ja tulevaisuudessa ”uhkatasapainoa”? Mitä Venäjällä tästä ajatellaan? Mitä Venäjä tekee omalla puolellaan sitten, kun Ukrainan sota päättyy? Ja soveltuvatko ”uhkatarkoitukseen” hankittavat F-35 hävittäjät Suomen oman ilmatilan valvontaan ja puolustamiseen? Elon Musk muuten pitää tyhmänä investointia F-35 hävittäjiin.

https://iltalehti.fi/ulkomaat/a/f9970468-c478-40d5-8df1-cba0b901d638…

Olisi ollut järkevää kuunnella vanhempia ja viisaampia. Omalta osaltani kommentoin hävittäjähankintaa tuoreeltaan 13.12.2021 julkaisemassani blogissa. Toistin siinä niitä ajatuksia, joita olin hankintaprosessin edetessä aikaisemmin esittänyt.”

https://paavovayrynen.fi/2021/12/13/havittajavalinnan-vuoksi-on-vahvistettava-luottamusta-suomen-puolueettomuuteen/…

Siihenkin kannattaa siis ehkä varautua, että Yhdysvaltain suhtautuminen Suomen F-35 -hankintaan saattaa ainakin osittain muuttua. x x x Lopuksi palaan Suomen ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin. On kysyttävä, kannattaako Suomen ainakaan etulinjassa taistella Yhdysvaltojen rauhanpyrkimyksiä vastaan. Suomi on turvallisuuspolitiikassaan Nato-jäsenyyden ja DCA-sopimuksen kautta sitoutunut Yhdysvaltoihin. Kahdenvälisiä suhteitamme kannattaisi vaalia. Lisäksi on otettava huomioon, että Yhdysvallat on avaamassa mahdollisuuden purkaa asteittain Venäjälle asetetut pakotteet ja meille asetetut vastapakotteet. Tästä voimme hyötyä enemmän kuin mikään muu maa. Toisaalta meillä on eniten voitettavaa siitä, että yhteydet ja yhteistyö Venäjän kanssa saadaan palautetuiksi.

https://paavovayrynen.fi/2025/03/04/kannattaako-suomen-ainakaan-etulinjassa-taistella-yhdysvaltojen-rauhanpyrkimyksia-vastaan/


08.03.2025Raportti väestönvaihdon etenemisestä
06.03.2025Äärioikeistolaisuuden kuva
04.03.2025Paavo Väyrysen näkemykset
17.02.2025Trumpin puolustusministerin puhe Ukrainan sodasta
16.02.2025J.D. Vance ja München 2025
04.02.2025Saksa tyhmistyy
02.02.2025Holokaustikeskustelun alku
26.01.2025Poliisikoulutus ja DEI
17.01.2025Pax Americana 2025
06.01.2025Britannia - pahuuden valtakunta

Siirry arkistoon »