Heti alkuun Patomäki tuo esille kylmät luvut, jotka osoittavat puolustusmenojen valtavan kasvun, samaan aikaan kun Suomen talous on ehkä historiansa pisimmässä heikon talouden tilassaan. Luonnollisesti (SIC!) puolustusmenot kohdentuvat suurimmalta osiltaan Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin hankintoihin, eikä edes kotimaiseen teollisuuteen.
"Nato on päättänyt puolustusmenojen huomattavasta kasvusta: jäsenmaiden odotetaan käyttävän 5 % bruttokansantuotteestaan puolustukseen, 3,5 % suoraan asevoimiin ja 1,5 % joihinkin laajempiin turvallisuusmenoihin. Suomelle, joka liittyi Natoon huhtikuussa 2023, tämä uusi politiikka tulee aikana, jolloin talouskasvu on hidasta tai ei lainkaan, julkisia menoja on leikattu ja suhteet Venäjään ovat katkenneet."
Patomäki kyseenalaistaa julkisen narratiivin perusteet Venäjän uhalla - kuten itsekin - ja korostaa väitteiden epämääräisyyksiä ja ihmisten pelkoon vetoamisia sekä Suomen että muun läntisen maailman julkisessa keskustelussa.
"Vaikka turvallisuudesta on ymmärrettävästi tullut huolenaihe Venäjän hyökkäyksen jälkeen Ukrainaan, se ei oikeuta nykyisenlaista turvallisuuden lisäämistä, jossa epämääräiset vetoomukset eksistentiaaliseen pelkoon näyttävät riittävän oikeuttamaan poikkeukselliset menettelyt, demokraattisten prosessien ohittamisen ja laajamittaisen militarisoinnin."
Patomäki tekee järkeviä kysymyksiä, jotka Suomenkin ulkopoliittinen johto sivuuttaa tai ainakin esittää asiat hyvin yksisilmäisessä valossa, tietenkin tarkoituksella.
"Meidän on myös kyettävä tarkastelemaan asioita laajemmasta näkökulmasta, eli mitkä ovat tällaisen päätöksen seuraukset Euroopassa ja maailmanlaajuisesti? Mitä vaikutuksia sillä on?"
Demokratia ja julkinen keskustelu
Patomäki tuo hyvin esille sen, että Ukrainan konfliktia (alkoi 2014) on käytetty hyväksi Suomen militarisoinnissa ja parlamentaarisen ja kansalaiskeskustelun epädemokraattisessa ohittamisessa. Tuon tien päässä häämöttää jopa diktatuuri.
"Suomessa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on perinteisesti tehty parlamentaarisen konsensuksen, avoimen keskustelun ja asiantuntijalausuntojen pohjalta. Nato-jäsenyyteen liittyvät päätökset – sekä itse liittyminen että puolustusbudjetin ehdotettu laajentaminen – on kuitenkin tehty ennennäkemättömän nopeasti ja vähällä todellisella julkisella keskustelulla."
"1990-luvulta lähtien monet turvallisuustutkijat ovat varoittaneet, että turvallistaminen pyrkii ohittamaan normaalit demokraattiset menettelytavat ja luomaan politiikkaa, jota ei voida kritisoida ilman vastuuttomuuden leimaamisen riskiä. Turvallistamisen institutionalisoituessa demokratia kapenee ja murenee, ja julkinen keskustelu muuttuu yksipuoliseksi ja yhä enemmän syrjiväksi. Tämä on tie autoritarisaatioon ja lopulta autokratisaatioon."
Patomäki tuo esille, kuinka koko Nato on Yhdysvaltojen ja sen kunkinhetkisen poliittisen johdon talutusnuorassa ja toteuttaa vaikkapa nyt Trumpin mielivaltaiset diili-tarjoukset nöyrästi. Biljoonia dollareita koskevat päätökset toteutetaan nopeasti ilman mitään julkista keskustelua. Itse lisään, että samaan aikaan länsieurooppalainen poliittinen johto pyrkii luomaan sodanomaista ilmapiiriä, jolla perustellaan mm. tuota viiden prosentin osuutta bruttokansantuotteesta.
Lisään edelliseen, että yhdysvaltalaisia ei tietenkään huoleta, jos Eurooppa lisää sotilasmenojaan ostamalla sadoilla miljardeilla yhdysvaltalaisia sotavälineitä. Mutta eurooppalaisten lähestyminen on tietenkin toinen (sikäli kuin on kykyä ymmärtää tilanne). Oman käsitykseni mukaan USA on pystynyt pitämään valtavaa sotilasmenojen budjettiaan yllä aseviennin lisäksi paljolti dollarin kansainvälisen aseman vuoksi, jolla he ovat voineet maksaa vaikkapa valtavan sotilastukikohtaverkkonsa kulut painokoneella dollarien maailmankaupan kysynnän vuoksi.
Viisi prosenttia voi kuulostaa pieneltä, mutta se on rahamääränä lähemmäs puolet Suomen hyvinvointialueiden kaikista kustannuksista; ja koska rahat eivät riitä, niin jo nyt sieltä yritetään säästää paljon pienempiä summia vähentäen sairaaloita ja terveyskeskuksia. Voi vain miettiä, mitä nuo yltiöpäiset sotilasmenot tarkoittavat hyvinvoinnillemme ja kyvyllemme uudistaa talouttamme ja teollisuuttamme tulevaisuudessa. Onko meillä tulevaisuudessa enää mitään, mitä kannattaa puolustaa?
Vaikka Naton kuuluisa viides artikla on suhteellisen vähän velvoittava, on koko Naton rakenne (enenevässä määrin) tehty oleellisesti laajempaan velvoittavuuteen perustuen. Esimerkiksi ei ole mitään perustetta rakentaa Naton tukikohtia vaikkapa Suomeen; täydellinen varautuminen kaikkiin kuviteltavissa oleviin uhkakuviin on järjetön lähtökohta.
Samaa logiikka Suomen kokoomuslainen ulkopoliittinen johto näyttäisi käyttäneen perusteena vaikkapa DCA-sopimuksen tekemisessa, jossa Suomi luopui sotilaallisesta itsenäisyydestään Yhdysvaltojen hyväksi päästämällä Venäjän suurvaltavihollisen sotilaat vapaasti liikkumaan Suomessa kalustoineen. Tilanne muistuttaa vuotta 1941.
"Suomi on nyt ensimmäistä kertaa täysin integroitunut osa euroatlanttista puolustusjärjestelmää, jonka toimintalogiikka perustuu pelotteeseen ja kostotoimiin. Tämä tarkoittaa, että päätöksiä tehdään yhä useammin annettujen ehtojen mukaisesti, olipa kyse sitten välttämättömyydestä tai muiden asettamista ehdoista, eikä itsenäisesti. Aiemmin historiassa tällaista suuntautumista kutsuttiin halventavasti "suomettumiseksi", vaikka kylmän sodan puolueettomuuden tie vaati paljon itsenäisempää ajattelua ja toimintaa kuin nykyinen Naton tie."
Ohessa vielä Patomäen vertailua sotilasmenoista:
"Verrattuna 1980-luvun alun ja vuoden 2010 tasoihin Suomi on tähän mennessä kaksinkertaistanut puolustusbudjettinsa. Tällä hetkellä noin 2,3 % bruttokansantuotteesta käytetään aseisiin ja armeijaan, mikä on jo nyt yli Naton aiemman 2 %:n tavoitteen.
Uuteen 5 prosentin tavoitetasoon nousu merkitsisi noin 8 miljardin euron lisämenoja vuodessa (laskettuna nykyisen bruttokansantuotteen perusteella). Vertailun vuoksi opetus- ja kulttuuriministeriön budjetti on noin 8 miljardia euroa vuonna 2025."
Patomäki huomauttaa myös nykyisen kokoomuksen-perussuomalaisten hallituksen säästöpolitiikasta, joka kurjistaa meidän suomalaisten asemaa ilman, että se loisi kasvua ja työllisyyttä. Lisäksi parempikaan hallitus ei pysty EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen reunaehdoilla harjoittamaan itsenäistä politiikkaa Suomen hyväksi.
Nykyinen hallitus tavallaan asettaa siis kysymyksen "aseet vai leipä", kun pitäisi kysyä haluammeko parantaa työllistyyttä, yrittäjyyttä ja teollisuuden toimintakykyä. Tällaista en ole nykyiseltä hallitukselta huomannut.
"Puolustusmenojen kasvu tarkoittaa 8 miljardin euron leikkauksia muista ministeriöistä."
Strategista viisautta vai eskalaatioansa?
Pelon lietsonta on todellakin arkipäivää Suomen ulkopoliittisessa johdossa ja myös valtamedian uutisoinnissa. Tuo tulee esille niin iltapäivälehdissä kuin tavallisemmassakin maakuntalehdistössä sekä mediajättilaisissä HS:ssä ja Ylessä.
"Eksistentiaalinen pelko on käytännössä pelkoa Venäjää kohtaan, mutta kuinka eksplisiittisiä ja perusteltuja uhkakuvaukset ovat? Kommentaattorit ovat laajalti yhtä mieltä siitä, ettei ole olemassa uskottavaa näyttöä Venäjän välittömästä hyökkäyksestä Naton alueelle."
Olen itse koko ikäni pitänyt Suomelle järkevää puolustusta elintärkeänä, mutta vain sanotaan nyt alle kahden prosentin BKT:n verran. Emme voi koskaan vastata kaikkiin uhkakuviin, eikä edes tarvi. Olen myös kritisoinut vaikkapa kokoomuksen vaalikampanjaa vuoden 2011 vaaleihin, joissa puheenjohtaja Katainen kertoi heidän tavoitteekseen vähentää puolustusmenoja, jonka he toteuttivatkin päästyään valtaan.
Patomäki tuo esille, että mikään tiedustelutieto ei viittaa tällä hetkellä Venäjän hyökkäysaikeeseen (ei uskoisi, kun kuuntelee ulkopoliittista johtoamme ja valtamediaa). Edelleen Patomäki tuo esille, että kokonaisuutena Nato on sotilaallisesti täysin ylivoimainen Venäjään nähden. Edelleen, että tuo ylivoima on todellinen myös ilman USA:ta. Siis jo nykyisillä sotilasbudjeteilla.
"Ongelmana ei ole pelkästään paniikki ja uhkausten liioittelu, vaan myös se, että konfliktin osapuolet eivät näe, mitä heidän päätöksensä ja tekonsa aiheuttavat. Naton johtama uusi asevarustelukierros paljastaa Suomen yhä syvemmin turvallisuusdilemman logiikalle: kun toinen osapuoli aseistautuu puolustaakseen itseään, toinen osapuoli kokee sen uhkana ja aseistautuu lisää – lopputuloksena on kierre, joka lisää sodan todennäköisyyttä, ei vähennä sitä. Tätä kutsutaan myös turvallisuusparadoksiksi: pyrkimys suurempaan turvallisuuteen johtaa lopulta suurempaan turvattomuuteen.
Patomäki varoittaa myös unissakävelijän vaaroista liittyen pelkoon ja ylivarusteluun. Itse haluan muistuttaa Ensimmäisestä maailmansodasta, johon ei ollut mitään syytä, ja josta syytetään usein epäpäteviä poliitikkoja. Lisään, että silti todennäköisesti tuossakin sodassa oli vaikuttajia, jotka halusivat sodan syttyvän, kuten on nytkin.
"Historian varoitukset ovat ilmeisiä. Lewis Fry Richardsonin, englantilaisen matemaatikon, fyysikon, meteorologin ja psykologin, kehittämä asevarustelukilpamalli osoittaa, kuinka pelkoon perustuva aseistuminen voi johtaa suursotaan, kuten esimerkiksi tapahtui vuonna 1914."
Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea Patomäen koko artikkeli, jossa on myös oleellisia lisätietoja sekä linkkejä. Patomäki: sotilasmenot, talous ja turvallisuus
Mitary expenditure, the economy, and security paradox: what NATO’s defence spending spree means for Finland and the world
