Suomalainen sosiaaliturva ei kuulu terroristeille!

15.01.2017

Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Sampo Terho kirjoittaa asiaa:

"Useat tiedotusvälineet ovat alkuvuodesta uutisoineet, että suomalaista sosiaaliturvaa voidaan maksaa taistelualueilla sotiville terroristeille. Tutkijoiden mukaan terroristijärjestöt, kuten Isis, ovat jopa rahoittaneet osin toimintaansa länsimaista kerätyillä sosiaaliturvamaksuilla.

Tällaiset sosiaalitukien räikeät väärinkäytökset ovat epäeettisiä ja ne nakertavat sosiaaliturvajärjestelmän uskottavuutta, ja korjaamatta jäädessään jopa kansalaisten veronmaksuhalukkuutta. Suomalaisten verovaroista kustannettu sosiaaliturva kuuluu suomalaisten vähävaraisten lapsiperheiden, opiskelijoiden, eläkeläisten, työttömien ja työkyvyttömien toimeentulon turvaamiseen.

Sosiaalitukien valuminen terrorismia harjoittaville tahoille on estettävä kaikin keinoin. Ratkaisuja voidaan etsiä Kelan ja poliisin viranomaisyhteistyötä parantamalla sekä tarvittaessa muuttamalla lainsäädäntöä. Viranomaisille täytyy tarvittaessa antaa mahdollisuudet tietojenvaihtoon, jos henkilöllä havaitaan kytköksiä terroristijärjestöihin. Sosiaalitukien maksamista ulkomaille tulee ylipäänsä kontrolloida tarkemmin kaikenlaisten väärinkäytösten estämiseksi.

Vierailun ja jopa lomailun taistelualueella tulee olla viranomaisille selkeä signaali siitä, ettei henkilö ole oikeutettu suomalaiseen sosiaaliturvaan. Myöskään turvapaikan tarve ei voi olla kovin ilmeinen, jos henkilö voi kuitenkin edelleen oleskella alueella josta on paennut, joten henkilön oikeutus oleskelulupaan voidaan myös arvioida uudelleen.

Terrorismirikokseen syyllistyneiden ei tule saada Suomen kansalaisuutta. Sen lisäksi on myös selvitettävä mahdollisuus kansalaisuuden peruuttamiseen niiltä terrorismirikoksiin syyllistyneiltä, jotka ovat jo kansalaisuuden saaneet.

Puutteista huolimatta tällä vaalikaudella maahanmuuttopolitiikkaa on jo järkeistetty enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi terrorismiin liittyen rikoslakiin tehtiin muutos, jossa matkustaminen ulkomaille terrorismirikoksen tekemistä varten kriminalisoitiin. Työtä jatketaan sen eteen, että maahanmuuttoa koskeva lainsäädäntö estää väärinkäytökset ja varmistaa suomalaisten turvallisuuden."

11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo
04.04.2024DCA-sopimus, teksti ja muistio
30.03.2024Tekoälyn biasointi - häntä heiluttaa koiraa
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat

Siirry arkistoon »