Perussuomalaisten kädenjälki näkyy toki hallituspolitiikassa

22.02.2017

Mielenkiintoinen artikkeli sanomalehti Karjalaisessa:

"

  • Pasi Koivumaa
Mitä perussuomalaiset ovat saaneet hallituksessa aikaiseksi? Tätä ovat perussuomalaisia viime vaaleissa äänestäneet tivanneet ja saattavat tivata tänäänkin Joensuun keskustan kävelykadulla, jossa puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ja kansanedustaja Laura Huhtasaari ovat tarjoilemassa, ei halal- vaan palvilihakeittoa ja vastailemassa kysymyksiin.

Perussuomalaisten kärkihahmot ovat julkisesti tuskailleet, etteivät he ole osanneet vastata vakuuttavasti tähän oleelliseen kysymykseen ja se näkyy kannatusluvuissa.

Yhtä lailla puolueen kellokkaat ovat tuskailleet sitäkin, ettei puoluetta äänestäneille ole osattu selittää, mitä hallitusyhteistyö tarkoittaa.

Se tarkoittaa kompromisseja, tässä tapauksessa kahden muun suuren puolueen kanssa. Ei mikään puolue koskaan pääse yksin sanelemaan päätöksiä Suomen kaltaisessa monipuoluejärjestelmässä.

Perussuomalaisten kädenjälki näkyy kyllä selvästi Juha Sipilän (kesk.) kolmen puolueen hallituksen politiikassa. Ei se ole ollut hallituksessa virran vietävänä takiaispuolueena vaan saanut omia tavoitteitaan läpi.

Kaikkein selvin ja keskeisin perussuomalaisten aikaansaama muutos on toteutunut Suomen maahanmuuttopolitiikassa. Sitä olisi kiristetty pakolaisaallon vuoksi varmasti muutenkin muttei niin merkittävästi kuin on tapahtunut perussuomalaisten päästyä siihen vaikuttamaan.

Myös Suomen EU-politiikassa näkyy selvä perussuomalaisten aikaansaama muutos. Suomi on EU:ssa ainakin pari piirua kansallisesti itsekkäämpi kuin olisi ilman hallitusvastuussa olevia perussuomalaisia.

Toissapäivänä julkistetussa hallituksen puolustuspoliittisessa selonteossa näkyy myös perussuomalaisten selvä kädenjälki.

Puolustusvoimia vahvistetaan sekä ohjaamalla puolustukseen lisää rahaa että nostamalla sodan ajan joukkojen päälukua lähemmäksi sitä tasoa, jolta sitä edellisten hallitusten aikana laskettiin alaspäin.

Sisäpolitiikan piiriin kuuluvissa asioissa on viime vuodet jouduttu säästämään kaikesta, mutta perussuomalaisten painotukset näkyvät sielläkin: mieluummin on tingitty kaikesta muusta kuin sisäisestä turvallisuudesta.

Perussuomalaiset näyttäytyy näiden saavutustensa valossa maahanmuuttokriittisenä ja EU-vastaisena kurin ja järjestyksen puolueena. Eikös se sellaista ennen vaaleja luvannutkin?

Kun pilapiirtäjä Kari Suomalainen aikanaan kuvasi kokoomuksen kypäräpäisenä pappishahmona, niin tänä päivänä tuo karikatyyri osuu paremmin perussuomalaisiin. Ei se meloni ainakaan ole. Kypärä se on.

Perussuomalaiset on selkeästi konservatiivipuolue ja perinteisellä puoluejaolla enemmän oikealla kuin vasemmalla. Nykyisillä puoluekannatuksilla se on porvarihallituksen tärkeä lenkki: ilman sitä maassa olisi punamulta- tai sinipunahallitus."

07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista

Siirry arkistoon »