Ylen journalismi ja Aku Louhimies

20.05.2018

Tässä Heikki Porkan kirjoitus Yleisradion Aku Louhimieheen kohdistuvasta ajojahdista:

Yleisradion uutisoinnin myötä Aku Louhimieheen kohdistuneita syytöksiä tutkittaessa on käynyt ilmi, että Ylen artikkelissa on lukuisia väitteitä, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Dokumenttimateriaali ja elokuvanteossa paikalla olleiden henkilöiden lausunnot todistavat Ylen uutisointia vastaan.

Yle on kieltäytynyt korjaamasta virheitä. Miksi? Tiedonvälityksen ja uutisoinnin pitäisi perustua tosiasioihin epämääräisten muistikuvien, mielipiteiden ja oletusten sijaan.

Toimitusalan ammattilehti Journalistissa 9.2.2018 julkaistussa kirjoituksessa Louhimiestä koskevan artikkelin Ylen nettisivuille kirjoittanut toimittaja Sara Rigatelli toteaa:

”Lynkkausmielialaa ei tarvita, eikä uusia nimiä ole syytä julkaista vain siksi, että niitä vaaditaan, selvittämättä kutakin tapausta huolella. ”

Rigatelli on antanut lausuntonsa Journalistille Lauri Törhöstä koskeneiden ahdistelusyytösten jälkeen, ennen Louhimiehestä julkaistua Yle-artikkelia.

Louhimiestä käsittelevässä kirjoituksessa Rigatelli kertoo, että juttua varten on kuultu myös kuvausryhmien jäseniä ja miesnäyttelijöitä. Toimittaja toteaa, etteivät kaikki näyttelijät uskalla puhua asiasta julkisuudessa, vaikka olisivat Louhimiehen otteista kärsineet.

Toimittaja Rigatelli ei kerro, että on käyttänyt näyttelijöitä “tiedustelijoinaan”. Näyttelijät ovat ottaneet yhteyttä esimerkiksi kuvausryhmien jäseniin ja mikäli muistikuvat ovat vastanneet toivottuja, on yhteystiedot välitetty toimittajalle.

Käsky-elokuvassa ohjaajan assistenttina ollut Oskari Sipola kertoo Rigatellin ”tiedustelumetodista” seuraavaa: ”Tämä pitää paikkansa. Minulta kysyttiin (Pihla Viitala) valmiutta kommentoida Käskyn tapahtumia, ja kun toin esiin, että ne todennäköisesti poikkeavat siitä mitä juttuun halutaan, minua ei lopulta haastateltu vaikka annoin siihen suostumukseni.”

Rigatelli totesi Journalistissa, ”…selvittämättä kutakin tapausta huolella”, mutta kuinka huolellisesti Rigatelli paneutui Louhimiehen tapaukseen? Toimiko hän pyyteettömästi ja hyvän journalismin oppien mukaisesti?

Käsittelen seuraavassa useita kohtia (1 - 14) Rigatellin kirjoituksesta. Tämän tekstin lopussa kerron millaiseen tietolähteeseen alla kerrotut, Ylen uutisoinnista poikkeavat tiedot perustuvat.

1. Ylen artikkelin mukaan näyttelijä Eero Aho on joutunut kantamaan sotilasta virtaavan joen yli yhteensä 30 tuntia kolmen päivän aikana. Absurdi väite, sillä kuvanauhoilta selviää, että Aho kantoi miestä kahtena kuvauspäivänä yhteensä kuusi kertaa kunkin jakson kestäessä noin kolme minuuttia. Vedenalaiset otot mukaan lukien Aho on ollut vedessä yhteensä 35 minuuttia.

Suomalaiset äänestivät Tuntemattoman sotilaan vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Tuntematon on saanut jo yli miljoona katsojaa. Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin) kieltäytyi ojentamasta Louhimiehelle ja Tuntemattomalle sotilaalle Yleisö-Jussia.

Miksi naisnäyttelijöiden 10 – 20 vuoden takaisiin tapahtumiin liittyvät muistot tuotiin esiin juuri ennen Jussi-gaalaa? Hyötyykö joku siitä, jos Tuntematonta ei esitetä maailmanlaajuisesti? Kateus vie kalatkin vesistä on vanha sanonta, joka ei välttämättä ole kaukana totuudesta, kun puhutaan useita suomalaisia vaivaavasta kateusmentaliteetista.

Miksi Rigatelli ylipäätään kirjoitti Tuntemattomasta ja miksi ministeri Terho kieltäytyi ojentamasta Jussi-palkintoa Louhimiehelle, vaikka elokuvalla ei ole mitään tekemistä varsinaisen aiheen eli metoo – hengessä esitettyjen väitteiden kanssa? Pyrkikö Rigatelli luomaan kuvaa, jonka mukaan Louhimies on moraaliton ja julma ohjaaja?

2. Rigatelli nostaa esiin Pihla Viitalan Käsky-elokuvaan liittyvän pahan muiston, jonka mukaan lapsinäyttelijä on juossut hysteerisenä hänen luokseen.

Viitalan mukaan Louhimies oli kuiskannut lapselle tämän vanhemman kuolleen saadakseen tämän itkemään. Tosiasiassa elokuvassa on vain yksi varsinainen lapsinäyttelijä, joka on Louhimiehen oma poika Eemeli. Muut elokuvassa esiintyvät lapset ovat avustajia. Tapausta, josta Viitala kertoo, ei ole elokuvassa lainkaan.

Lapsia (avustajia) on erikseen pyydetty itkemään, mutta juuri sinä päivänä Viitala ei ole ollut mukana kuvauksissa. Kohtaus, jossa lapset itkevät, kuvattiin maanantaina 16. huhtikuuta Jokioisten museorautatiellä. Näissä kuvauksissa Viitala ei ollut läsnä, lasten vanhemmat sen sijaan olivat.

Toimittaja Rigatellin ja Louhimiehen välisessä puhelinkeskustelussa Rigatelli on kertonut Viitalan tarkoittavan kohtausta, jossa hän saapuu orpokodin pihaan. Kyseisessä kohtauksessa lapsia ei pyydetty itkemään vaan laulamaan iloisesti.

Elokuvan teon aikana Louhimies on ohjannut vain omia lapsiaan. Muiden lasten ohjaamisesta on vastannut yleensä apulaisohjaaja. Lapsiavustajien vanhemmat ovat olleet mukana kuvauksissa tai paikalla on ollut erikseen nimetty lapsista huolehtiva henkilö, joten lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on pidetty hyvä huoli toisin kuin Rigatellin artikkeli antaa ymmärtää.

3. Pihla Viitala on kertonut, että ohjaaja on pakottanut hänet syömään ruokaa, johon Viitala oli oksentanut. Louhimies on kiistänyt Viitalan väitteen ja saa vahvistuksen ohjaajan assistentilta (Oskari Sipola), jonka mukaan Viitala on pitänyt ruokaa ja astiaa oksettavina ja todennut, että häntä oksettaa. Sen sijaan kukaan paikalla olleista ei ole oikeasti oksentanut.

Elokuvan leikannut Benjamin Mercer on nähnyt kaiken Käskyyn liittyvän materiaalin ja vahvistaa Sipolan sanat. Elokuvan kuvattu materiaali olisi ollut myös Ylen edustajien katsottavissa.

4. Rigatellin artikkelin mukaan Pihla Viitala ei ole koskaan kokenut yhtä nöyryyttävää ja alistavaa tapaa ohjata. Omituinen lausunto, koska myöhemmässä vaiheessa Viitala on Louhimiehelle lähettämissään viesteissä kehunut yhteistyötä, kertonut olevansa ylpeä elokuvasta ja kaavailevansa Louhimiestä ohjaamaan omaa tekstiään. Lisäksi hän on kutsunut Louhimiehen lapsineen kylään kotiinsa Berliiniin.

5. Ylen artikkelissa kerrotaan Aku Louhimiehen raivonneen vieressä, kun näyttelijä Eero Ahon roolihahmo kuristi Jessica Grabowskya 8-pallon kohtauksessa. Artikkelissa Grabowsky väittää Louhimiehen huutaneen: "Sä et kurista oikeasti, sormet ei mene ihoon, mä näen että te näyttelette!"

Aku Louhimies kiistää huutamisen ja raivoamisen eikä 8-pallon leikkaajana toiminut Samu Heikkilä ole löytänyt elokuvan materiaalista viitteitä siitä, että Louhimies olisi raivonnut tai huutanut. Näyttelijöitä on pyydetty toimimaan aidon näköisesti, ei satuttamaan oikeasti.

6. Pihla Viitala kertoo olleensa Käsky-elokuvassa Eero Ahon kanssa väkivaltakohtauksissa, joissa häneen on oikeasti sattunut. Artikkeli ei kerro, onko kyse vahingosta, ei myöskään sitä, mitä kohtauksia tarkoitetaan. Sen sijaan Eero Aho on kertonut vahingosta, jossa hän on osunut avokämmenellä Viitalaan.

7. Pihla Viitala Ylen artikkelissa: ”– Olen ikuisesti kiitollinen, että lavastajamme Markku Pätilä ainoana puolusti minua, eikä Louhimies heittänyt minua veteen pahimman aallokon aikana. Aallot olivat niin kovat, ettei catering päässyt edes saarelta pois. Olisin voinut lyödä pääni kiveen.”

Todellisuudessa Louhimies ei ole missään tilanteessa heittänyt ketään veteen. Kuvatusta materiaalista selviää, että Viitala ui lähellä rantaa eikä aallokko ole voimakasta. Viitalaan on sidottu köysi, jonka lisäksi hänellä on takkinsa alla pelastusliivit.

8. Rigatelli kirjoittaa: ”Kun Tola makasi silmät kiinni peloissaan ambulanssissa, ensihoitajat leikkasivat hänen paitansa kokonaan auki. Näin Louhimies oli ohjeistanut heitä tekemään. Kukaan ei saanut kertoa asiasta Tolalle.”

Tosiasiassa Pamela Tolan on täytynyt olla tietoinen siitä, mitä tapahtuu, sillä kohtaus on kuvattu hyvin tarkasti elokuvan käsikirjoituksessa. Toimittaja ei kerro mihin perustuu väite, jonka mukaan Tolalle ei olisi saanut kertoa mitään.

9. Ylen artikkelissa todetaan, että jossain 8-pallo -elokuvan kohtauksessa Louhimies on kuiskannut Jessica Grabowskylle olevansa kiihottunut, kun tämän suuhun tungettiin ase.

Elokuvan materiaalin perusteella tällaista ei ole tapahtunut. Toimittajaa on pyydetty useaan otteeseen täsmentämään mihin tilanteeseen tapaus liittyy, jotta asiaa voidaan kommentoida. Artikkeliin liittyneen kommenttikierrosten aikana väite asetettiin välillä kuvaustilanteeseen, välillä yksityiseen keskusteluun vapaa-ajalla. Selvää on, että väite perustuu hyvin hataralle pohjalle, mutta toimittaja on jättänyt sen tekstiin huomioarvon vuoksi.

Elokuvan leikkaaja Samu Heikkilän mukaan hän olisi huomannut, mikäli materiaalissa on edellä mainittu kuiskaaminen, koska näyttelijällä on radiomikrofoni, joka tallentaa jokaisen kuiskauksenkin.

10. Yle: ”Hän [Matleena Kuusniemi] huomauttaa, että Levottomien aikaan ei ollut nettiä.

Nykyään freimejä eli kuvia voidaan irrottaa elokuvista, mikä on saanut monet näyttelijät varovaisiksi.

Louhimies poikkeaa muista ohjaajista siinä, että hän antaa kameroiden käydä koko ajan, myös silloin kun kohtaus ei ole käynnissä.”

Tosiasiassa kamerat eivät käy koko ajan, koska se on teknisesti mahdotonta. Ohjaajan assistentin Oskari Sipolan mukaan väite kameroiden jatkuvasta käymisestä on absurdi, sillä esimerkiksi Levottomat kuvattiin 35-milliselle filmille.

11. Yle: Lotta Lehtikari kertoo toisenlaisen esimerkin roolittamiseen liittyvästä vallankäytöstä. Lehtikari oli nimetty vuonna 2002 Irtiottoja-tv-sarjaan.”

Lehtikaria oli pyydetty rooliin, mutta häntä ei oltu nimetty eikä sopimusta roolista tehty. Toimittaja Rigatelli luo tekstillään harhaanjohtavan vaikutelman, jonka mukaan Lehtikarin Ylen artikkelissa myöhemmin esiin tuleva työttömyys johtuisi Louhimiehestä. Ohjaaja ei tee sopimuksia näyttelijöiden kanssa vaan ne kuuluvat tuotantoyhtiön tehtäviin.

12. Yle: ”Muutamaa viikkoa ennen kuvauksia hänen (Lehtikari) roolihahmolleen oli ilmestynyt yhtäkkiä 12 roisia seksikohtausta.”

a. Louhimies ei käsikirjoittanut sarjaa. Käsikirjoituksessa tapahtuvat muutokset eivät näin ollen liity Louhimieheen.

b. Mainittuja kohtauksia ei ilmestynyt käsikirjoitukseen, vaan havainto perustuu Lehtikarin muistiin.

Toimittaja haastatteli pyydettäessä myös käsikirjoittajia, Paavo Westerbergiä ja Mikko Koukia, mutta heidän todistuksensa on jätetty artikkelista pois.

13. Yle: ”Bardy oli tuottamassa Käsky-elokuvaa ja muistelee tuotantoa raskain sydämin.

– Onneksi Pihla on vahva. Harkitsin kuvausten keskeyttämistä jo Louhimiehen aikataulu- ja budjettiongelmien takia. Jos olisin tiennyt Pihlan kokemuksista, olisin keskeyttänyt tuotannon varmasti, Bardy sanoo.”

Helsinki-filmin pääomistaja Aleksi Bardy johdattaa toimittaja Rigatellia harhaan. Budjetti- ja aikatauluongelmat ovat tuotantoyhtiön vastuulla. Ohjaajasopimuksen mukaan ohjaaja ei voi lisätä toimillaan elokuvan tuotantokustannuksia.

14. Yle: ”Bardyn mukaan ohjaajilta siedetään paljon, ehkä liikaakin, koska käytännössä tuottajan kädet ovat sidotut. Potkujen antaminen ohjaajalle tarkoittaisi samalla koko elokuvan tuhoutumista ja tuotantoyhtiön konkurssia, hän huomauttaa.

– On totta että työsuojeluvastuu on työnantajalla eli tuottajalla, mutta myös henkilökohtaisesti kaikilla esimiestehtävissä toimivilla kuten ohjaajilla. Kaikkien muiden ohjaajien kanssa on voinut luottaa siihen, että sovittu pitää, Bardy sanoo.

Louhimies pitää selvänä, että jos tuotannossa on kaltoin kohtelua, tuottajan tulee puuttua siihen.

Bardy ei ole tehnyt yhteistyötä Louhimiehen kanssa Käskyn jälkeen.”

Bardy puhuu omiaan, sillä Louhimies ja Bardy ovat suunnitelleet Käskyn jälkeen yhdessä esimerkiksi tv-sarjaa ja elokuvia. Yhteisille suunnitelmille löytyy henkilötodistajia ja sähköpostiviestejä, jotka todistavat Bardyn sanoja ja Ylen artikkelia vastaan.

 

Yllä kerrotut esimerkit (1 – 14) ovat jäävuoren huippu, vain osa virheellisistä tiedoista, joita Rigatellin artikkeli pitää sisällään.

Toimittaja Rigatelli on sivuuttanut toiseen suuntaan osoittavat todisteet eikä ole ottanut yhteyttä paikalla olleisiin näyttelijöihin ja henkilökuntaan, joiden sanat eivät tue Ylen artikkelissa kerrottuja asioita.

Rigatellin tekstissä esiin nostettujen elokuvien käsikirjoitukset, kuvasuunnitelmat ja kuvattu materiaali sekä useiden paikalla olleiden henkilöiden lausunnot puhuvat naisnäyttelijöiden kertomuksia vastaan, mutta se ei ole Rigatellia haitannut eikä hän ole suostunut korjaamaan tietoja pyynnöistä huolimatta.

Kokonaisuudesta syntyy mielikuva, jonka mukaan Rigatellilla on ollut päämäärä, jonka saavuttamista tosiasiat eivät saa estää.

Louhimies joutui lynkkausmentaliteetin kohteeksi. Hänet sidottiin julkiseen häpeäpaaluun ja hänen päälleen sälytettiin alistavan ja ahdistavan ohjaajan maine. Millaista vastuuta Yleisradio ja Rigatelli kantavat artikkelista, jonka seurauksena Louhimiehen ura on vaakalaudalla puhumattakaan taloudellisista menetyksistä?

Painotan, että edellä kerrotut asiat eivät perustu mielipiteisiini, olettamuksiini tai väitteisiini vaan taustamateriaaliin, joka on todennäköisesti vuotanut Yleisradion sisältä useille tahoille. Vuotanut materiaali sisältää ohjaajan ja hänen edustajiensa kommentteja eikä sitä ole  tarkoitettu julkaistavaksi.

Vuotaneessa materiaalissa esiintyvät kommentit perustuvat kartoitukseen, jossa on perehdytty laajasti eri elokuvien saatavilla olevaan materiaaliin. Lisäksi useat elokuvien tekoon liittyvät henkilöt (näyttelijät, muu henkilökunta) ovat antaneet omasta halustaan lausuntoja, jotka puhuvat Ylessä kerrottuja asioita vastaan.

Miksi otan kantaa aiheeseen, enhän edes tunne Aku Louhimiestä?

Siksi, että Yleisradion toimittajat ovat ottaneet Yle-veropäätöksen jälkeen useaan otteeseen poliisin, syyttäjän ja / tai tuomarin roolin sen sijaan, että pyrkisivät hyvään journalismiin, joka pitää sisällään sen, että toimittaja ei asetu jonkun osapuolen puolelle.

Ylen tulee tarjota käsittelemistään aiheista monipuolinen tietopaketti, jonka perusteella vastaanottaja voi itse päättää, miten suhtautuu eri asioihin.

Useiden toimittajien linjana vaikuttaa nykyisin olevan johdatteleva journalismi, jossa toimittaja on jo etukäteen päättänyt millä tavalla kansalaisen tulee ajatella. Juornalismin sijaan on siirrytty propagandaan, jonka avulla pyritään manipuloimaan viestinnän vastaanottajia.

Louhimieheen kohdistuneista syytöksistä nousi Suomessa valtava kohu. Millä tavoin media ja suomalaiset reagoivat nyt esiin nostettuihin uusiin tietoihin?

19.04.2024Raportti väestönvaihdon etenemisestä
11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo
04.04.2024DCA-sopimus, teksti ja muistio
30.03.2024Tekoälyn biasointi - häntä heiluttaa koiraa
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista
01.02.2024Puolustusministeriön vastaukset Natosta
27.01.2024Rakennuslaki 2025
25.01.2024Ukrainan tilanteesta 22.2.2022
23.01.2024Miesopettajat takaisin!
15.01.2024Karkoitus Siperiaan vuonna 1914
13.01.2024JFK - avoin tapaus näyttää viattomuuden ajan lopun
29.12.2023Manifesti maahanmuutosta Suomessa
24.12.2023Viinivaaran vedenotto - vuosikymmenien hanke
17.12.2023Oulun kaupunginjohtajan teesit talousarviossa
09.12.2023Libyan tulva 2023 - jäljet johtavat vuoteen 2011
26.11.2023Vapaa Pohjoisnapa!
21.11.2023Der Layen hallitsemattomasta maahanmuutosta
20.11.2023Pohdintaa Ukrainan sodasta
19.11.2023Pohdintaa Euroopan tilanteesta
10.11.2023John F. Kennedy - unelma uudesta Camelotista
06.11.2023Manifesti maahanmuutosta Saksassa
05.11.2023Muutokset kansainväliseen terveyskäytäntöön, WHO
31.10.2023Tiedusteluväen apu Bidenin vaalikampanjassa
10.08.2023Mike Shellenbergerin todistus USA:n kongressille
25.06.2023Woke - hyvä kooste aiheesta
17.06.2023Markku Jokisipilä ja nuorison liikkuminen
06.05.2023Naton sodat
23.04.2023Ukrainan rauhanneuvottelut maaliskuu 2022
20.04.2023Kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat
12.04.2023Julian Assagne
10.04.2023Peruskoulu Suomessa
27.03.2023Suomi on hiilinielu
22.03.2023Ruotsinvallan Suomi - riistomaa
20.03.2023Sipilän hallituksen taksiuudistus
08.03.2023Odessan joukkosurma - mitä tapahtui
04.03.2023Kiinan rauhanaloite Ukrainaan
21.02.2023Translain äänestykset, osa 2
20.02.2023Translain äänestykset
16.02.2023Eija-Riitta Korhola
08.02.2023Tommy Robinson - Britannian loppu
25.01.2023Suomi salailee menneisyyttään
16.01.2023Jarkko Sipilän Valepoliisi
13.01.2023Rikoslain 12 luku 2 pykälä Sotaan yllyttäminen
28.12.2022Sähkön hinta ja hyötyjät
25.12.2022Vihreän liiton puolueohjelma
23.12.2022Toitotus hiilensidonnasta poliittista retoriikkaa
13.12.2022Vaiettu vääryys - soidemme hiilensidonta
08.12.2022Kaksi vallankaappausyritystä
06.12.2022Adolf Ehrnrooth ja Augustin Ehrensvärd
03.12.2022Suurin osa maapalloa lämpenee keskimääräistä nopeampaa
27.11.2022Kansalaisten valvonta idässä ja lännessä
19.11.2022Miesten tasa-arvo
22.10.2022Euroopan metsät ja aarniometsät
16.10.2022Syvä lama 1991-95
03.10.2022Todenmukainen satiiri yhteiskunnastamme
03.10.2022Alueemme ehdokkaat eduskuntavaaleihin
19.09.2022Potilasturvallisuuslain äänestys
22.08.2022Kulttuurien omiminen
27.07.2022Miesviha Suomessa
10.07.2022Ilmastopaniikki ja Stalin
01.07.2022Sukupuolineutraali vanhemmuuslaki
25.06.2022Tapaus Rydman
24.04.2022Kun Allah saapuu kaupunkiin
07.03.2022Kuvauksia Trudeaun despoottimaisesta toiminnasta
22.02.2022 2.22Levittääkö EU:n komissio valeuutisia?
01.02.2022Eurooppa Vihertyy
24.01.2022Mika Anttosen teesit ympäristöstä
22.01.2022Valtionlaitokset kansalaisia vastaan
27.12.2021Uusia virkoja sivistystoimeen Oulussa
20.12.2021Aluevaalit tammikuussa, muista äänestää!
20.11.2021Pauli Vahteran teesit mm. velasta
26.08.2021Suomenruotsalainen ajattelu lähihistoriassamme
20.08.2021Miten käy naisten turvallisuuden translain myötä
18.08.2021Islam - Mitä lännen tulee tietää?
08.08.2021Valkoinen (ja muukin) orjakauppa
07.07.2021Anarkotyrannia - valtion tuleva olemus?
01.07.2021Kuntavaaleissa kokoomuksen valtuustoryhmään
06.06.2021Tanska mahdollistaa turva­paikan­hakijoiden sijoittamisen Euroopan ulkopuolelle
23.04.2021Taikauskoa yliopistoissamme
25.03.2021Vakava uhka demokratialle.
21.03.2021Elpymisväline voidaan kaataa
15.03.2021SDP:n ideologia
06.02.2021Tarkastusviraston pääjohtajan tarkastusmatkat
24.01.2021Hieman sarkastinen kuvaus Suomesta
23.01.2021Pakkosyöttöä kouluissamme
19.01.2021Suomen asuttuna pitäminen
18.01.2021Kehitysapu
17.01.2021Ruotsin kieli
12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous

Näytä lisää »