Mika Anttosen teesit ympäristöstä

24.01.2022

Anttosen erinomainen haastattelu Maaseudun Tulevaisuudessa.

Mika Anttonen, 54, on kummajainen; hän on Suomen kuudesta miljardööristä toinen omalla työllään eikä perimisellä rikastunut. Jalat tuntuvat olevan silti tukevasti maassa, ja hän on kertonut elävänsä samanlaista elämää kuin muutkin suomalaiset.

Anttonen aloitti uransa Nesteellä, osti ja myi maailman merillä kulkeviaä raakaöljylasteja, nousi johtajaksi, irtisanoutui ja perusti oman yrityksen.

Tuo laajeni ostoilla ST1-huoltamoketjulla jota laajensi Ruotsiin. Seuraavaksi Anttonen osti Suomen Shell-asemat ja loppu on historiaa.

Anttonen on perustanut Götebortiin biodieseltehtaan, joka käyttää maailman paistinrasvoja raaka-aineenaan, vaikka niiden roudaaminen tänne ei vähennä CO2-päästöjä ja investoinnilla olisi voitu tehdä jotain järkevää. Kyse on näyttelemisestä.

Suomi haluaa tulla hiilineutraaliksi vuonna 2035. "Olen yrittänyt kysyä ministeriön besserwiss...virkamiehiltä, mistä vuosiluku tulee, kun Ruotsin tavoite on 2045 ja EU:n 2050. Kaikkien väittämien jälkeen jää yksi vastaus: olla muille maille rohkaiseva esimerkki. Mutta minä kysyn, että suomalaisten kustannuksellako tätä PR-politiikkaa tehdään ja kuinka se edistää kansantaloutta?"

Anttosen mielestä on nimittäin hyvin vahingollista olla edelläkävijä teknologiassa volyymimielessä, sillä se vanhenee, hinta halpenee ja kilpailijat painavat pahimmillaan ohi, kun edelläkävijällä on vanhentunut infra kourassa. 

Anttosen mukaan energiajärjestelmä on kuin liikkuva juna, jossa kaikki osat pitäisi vaihtaa vauhdissa. Hänestä päättäjät eivät ymmärräkään energiainvestointeja, eikä niitä ole koskaan tehty meillä markkinaehtoisesti.

"Siksi meillä on 77 sähkönsiirtoyhtiötä, kun yksi riittäisi. Ja siksi turpeessa homma loppuu kuin seinään, ja tilalle tulee hakelaivoja Louisianasta, jotta kattiloita voidaan pyörittää."

Anttonen kritisoi yksittäisiä hienoja asioita, jotka pahimmillaan vain tarkoittavat että yhden hiilivoimalan sulkemisella saadaan vain toinen hiilivoimala avattua jonnekin muualle.

Anttonen ei hirveästi usko ns. bioenergiaan. Sen sijaan metsitystä Anttonen pitää hyvinkin järkevänä.

"Omaa metsää ei Anttosella ole, vaikka voisi ostaa omaisuudellaan joka 60. metsähehtaarin Suomesta. Hän hehkuttaa meikäläistä metsänhoitoa "todella hyväksi", kun metsiä ylläpidetään istuttamalla enemmän kuin kaadetaan ja meneillään on hyviä kehityshankkeita."

"Talouselämän edustajat ja poliitikot kertovat, että syntyy vihreää kasvua ja kaikkea hyvää ja samaan aikaan voidaan siirtyä fossiilisesta maailmasta uusiutuvan. Mutta tämä perustuu tietynlaiseen epärehellisyyteen koko juttu. En ole huomannut, että ihmiset olisivat valmiita tinkimään yhtään mistään."

Utopiaa on myös, että asia ratkeaisi 20–30 vuodessa. "Tämä on sellainen 50–100 vuoden projekti. Ihmisten määrä tulee ilmaston lämpenemisen kautta väkisinkin pienenemään, se on luonnon oma mekanismi säädellä ihmisten määrää."

"Nyt eletään vaikeita aikoja vielä jokunen vuosi, mutta kun sen yli jaksetaan mennä, puhdas ruoka tulee olemaan hyvässä huudossa ja hyvin hoidetut maatilat ihan kelpo elinkeino. Meillä on 15 vuoden kuluttua taas miljardi uutta suuta ruokittavana."

07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista
01.02.2024Puolustusministeriön vastaukset Natosta
27.01.2024Rakennuslaki 2025
25.01.2024Ukrainan tilanteesta 22.2.2022
23.01.2024Miesopettajat takaisin!
15.01.2024Karkoitus Siperiaan vuonna 1914
13.01.2024JFK - avoin tapaus näyttää viattomuuden ajan lopun
29.12.2023Manifesti maahanmuutosta Suomessa
24.12.2023Viinivaaran vedenotto - vuosikymmenien hanke
17.12.2023Oulun kaupunginjohtajan teesit talousarviossa
09.12.2023Libyan tulva 2023 - jäljet johtavat vuoteen 2011
26.11.2023Vapaa Pohjoisnapa!
21.11.2023Der Layen hallitsemattomasta maahanmuutosta
20.11.2023Pohdintaa Ukrainan sodasta
19.11.2023Pohdintaa Euroopan tilanteesta
10.11.2023John F. Kennedy - unelma uudesta Camelotista
06.11.2023Manifesti maahanmuutosta Saksassa
05.11.2023Muutokset kansainväliseen terveyskäytäntöön, WHO
31.10.2023Tiedusteluväen apu Bidenin vaalikampanjassa
10.08.2023Mike Shellenbergerin todistus USA:n kongressille
25.06.2023Woke - hyvä kooste aiheesta
17.06.2023Markku Jokisipilä ja nuorison liikkuminen
06.05.2023Naton sodat
23.04.2023Ukrainan rauhanneuvottelut maaliskuu 2022
20.04.2023Kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat
12.04.2023Julian Assagne
10.04.2023Peruskoulu Suomessa
27.03.2023Suomi on hiilinielu
22.03.2023Ruotsinvallan Suomi - riistomaa
20.03.2023Sipilän hallituksen taksiuudistus
08.03.2023Odessan joukkosurma - mitä tapahtui
04.03.2023Kiinan rauhanaloite Ukrainaan
21.02.2023Translain äänestykset, osa 2
20.02.2023Translain äänestykset
16.02.2023Eija-Riitta Korhola
08.02.2023Tommy Robinson - Britannian loppu
25.01.2023Suomi salailee menneisyyttään
16.01.2023Jarkko Sipilän Valepoliisi
13.01.2023Rikoslain 12 luku 2 pykälä Sotaan yllyttäminen
28.12.2022Sähkön hinta ja hyötyjät
25.12.2022Vihreän liiton puolueohjelma
23.12.2022Toitotus hiilensidonnasta poliittista retoriikkaa
13.12.2022Vaiettu vääryys - soidemme hiilensidonta
08.12.2022Kaksi vallankaappausyritystä
06.12.2022Adolf Ehrnrooth ja Augustin Ehrensvärd
03.12.2022Suurin osa maapalloa lämpenee keskimääräistä nopeampaa
27.11.2022Kansalaisten valvonta idässä ja lännessä
19.11.2022Miesten tasa-arvo
22.10.2022Euroopan metsät ja aarniometsät
16.10.2022Syvä lama 1991-95
03.10.2022Todenmukainen satiiri yhteiskunnastamme
03.10.2022Alueemme ehdokkaat eduskuntavaaleihin
19.09.2022Potilasturvallisuuslain äänestys
22.08.2022Kulttuurien omiminen
27.07.2022Miesviha Suomessa
10.07.2022Ilmastopaniikki ja Stalin
01.07.2022Sukupuolineutraali vanhemmuuslaki
25.06.2022Tapaus Rydman
24.04.2022Kun Allah saapuu kaupunkiin
07.03.2022Kuvauksia Trudeaun despoottimaisesta toiminnasta
22.02.2022 2.22Levittääkö EU:n komissio valeuutisia?
01.02.2022Eurooppa Vihertyy
24.01.2022Mika Anttosen teesit ympäristöstä
22.01.2022Valtionlaitokset kansalaisia vastaan
27.12.2021Uusia virkoja sivistystoimeen Oulussa
20.12.2021Aluevaalit tammikuussa, muista äänestää!
20.11.2021Pauli Vahteran teesit mm. velasta
26.08.2021Suomenruotsalainen ajattelu lähihistoriassamme
20.08.2021Miten käy naisten turvallisuuden translain myötä
18.08.2021Islam - Mitä lännen tulee tietää?
08.08.2021Valkoinen (ja muukin) orjakauppa
07.07.2021Anarkotyrannia - valtion tuleva olemus?
01.07.2021Kuntavaaleissa kokoomuksen valtuustoryhmään
06.06.2021Tanska mahdollistaa turva­paikan­hakijoiden sijoittamisen Euroopan ulkopuolelle
23.04.2021Taikauskoa yliopistoissamme
25.03.2021Vakava uhka demokratialle.
21.03.2021Elpymisväline voidaan kaataa
15.03.2021SDP:n ideologia
06.02.2021Tarkastusviraston pääjohtajan tarkastusmatkat
24.01.2021Hieman sarkastinen kuvaus Suomesta
23.01.2021Pakkosyöttöä kouluissamme
19.01.2021Suomen asuttuna pitäminen
18.01.2021Kehitysapu
17.01.2021Ruotsin kieli
12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen
09.01.2021Lapsiperheet, syntyvyys
08.01.2021Koulutus
06.01.2021Terveydenhoito, vanhustenhuolto ja omaishoito
05.01.2021Elinvoimaisuus

Näytä lisää »