Jarkko Sipilän Valepoliisi

16.01.2023

Jarkko Sipilä Valepoliisi, Crime Time, 2013

Ohessa pari aivan erilaista juttua asioita tuntevan Jarkko Sipilän kirjasta, jossa tapahtumat olivat pääosin Helsingissä. Molemmat kertovat uskoakseni hyvin tosimaailmasta. Ohessa noista lyhyistä tarinanpätkistä yhteenvedot ja omia havaintoja perässä.

alkaen s. 101 ”rinnakkaisyhteiskuntaa” lyhennellen:

Tuossa ryhmässä on viitisentoista nuorta, tässä jengissä on pari kovempaa typpiä, jotka ovat keränneet joukkoa ympärilleen. Kaikki ovat maahanmuuttajataustaisia. Somaleja, arabeja ja kurdeja. Suomen kansalaisia.

Mutta kaikki on vasta alkua. Oletko käynyt viime aikoina Malmössä tai Södertjällessä. Noille alueille sen paremmin poliisit, palomiehet kuin ambulanssitkaan eivät suostu menemään.

Jos on pakko, niin isketään isolla joukolla ja panssariautolla. Työttömyys lähentelee 90 prosenttia. Jengit ammuskelevat toisiaan. Kuin brasilialaisessa favelassa (sikäläisiä no-go -alueita).

Tarina on siis kymmenen vuoden takaa julkaistu vuonna 2013. Kaikki mitä oli tulossa meillä ja Ruotsissa oli siis rikostoimittajalla oikein hyvin tiedossa. Noina aikoina Yle, Helsingin Sanomat ja paljolti muukaan media ei juuri kertonut Ruotsin ongelmista.

Eivätkä kertoneet Suomen viranomaisetkaan; lähinnä poliisijohdolta ja ehkä sisäministeriöltä olisi odottanut ihmisten tulevaan turvallisuuteen liittyviä tietoja. Mutta ei, ne salattiin hallintoalamaisilta. Eihän viranomaistemme tarvitse meille tärkeitä tietoja kertoa.

Salaaminen koski myös Suomen tapahtumia, koko ajan pienestä alusta (Sipilän kirjan tapahtumat kirjoitettu ehkä 2012-13) kasvaneet ongelmat salattiin, eikä ihmisille kerrottu tulossa olevasta katastrofista, joka kymmenen vuotta myöhemmin tuli lopulta meille voimalla, jota ei enää voinut salata.

alkaen s. 254 ”suurvallan operointia”:

Mustafa Mohammed, joka ollut selvästikin tekemisissä arabi/islamilaisessa ryhmässä taustatekijänä tilanteessa, jossa salanimellä liikkuva Yhdysvaltojen hallituksen asiamies oli raa’asti tapettu noiden toimesta. Ilmeisesti tappo johtui ensi sijassa henkilön merijalkaväen tatuoinnista.

No, tuo Mustafa heräsi yöllä ja huoneessa oli naamioituneita miehiä, jotka käyttivät kovia keinoja saadakseen tietoja kahdesta isommista tekijästä järjestössä. ”Pistoolin piippu työnnettiin Mustafan suuhun ja injektioruisku nostettiin silmien eteen. – Tarvittaessa keskustelua jatketaan huomenna Saudi-Arabiassa, Georgiassa tai Turkissa, joten tee oikeita valintoja.” No, molemmat osoitteet saatiinkin kaverista sitten irti. 

Tarina jatkuu siinä, että saatujen tietojen jälkeen em. ryhmä johtaja siirtyy toiseen huoneeseen ja tarttuu puhelimeen. Tarina jatkuu seuraavassa lauseessa, kun Jarkko Sipilän poliisihahmolle tuli puhelu keskellä yötä ja yhdysvaltalainen yhteistyökumppani soitti ja kertoi, kuinka heidän signaalitiedustelunsa on saanut tietää poliisin etsimän rikollisen piileskelypaikan.

Jonkin ajan päästä suomalainen poliisi sai puhelimella välitetyn toisen rikollisen kiinni kavereineen, mutta toisesta ei saatu enää mitään havaintoja myöhemminkään.

Komisario Takamäki teki sitten kaksi lehdistötiedotetta. Ensimmäinen oli oikean poliisin tekemä ja toinen valepoliisin tekemä. Valepoliisin tekemä annettiin lehdistölle. Kuten arvata saattaa, niin lehdistötiedotteessa yhdysvaltalaisen hallituksen asiamiehen kuolemaa ei kerrottu totuudenmukaisella tavalla.

Tulee hyvin esille suurvaltojen toiminta pienten valtioiden alueella. Toki tehden monesti näiden hallintojen kanssa hyvääkin yhteistyössä, mutta kuten tulee esille, yhteistyö ei tarkoita, että pieniä maita pidettäisiin tietoisina kaikista näiden toimista ao. maissa.

Olen luottavainen, että alan konkari Jarkko Sipilä omasi riittävät taustatiedot tällaisiin tarinoihin.

Sipilä menehtyi alkuvuonna 2022, hatunnosto hienolle uralle.

11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo
04.04.2024DCA-sopimus, teksti ja muistio
30.03.2024Tekoälyn biasointi - häntä heiluttaa koiraa
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista
01.02.2024Puolustusministeriön vastaukset Natosta
27.01.2024Rakennuslaki 2025
25.01.2024Ukrainan tilanteesta 22.2.2022
23.01.2024Miesopettajat takaisin!
15.01.2024Karkoitus Siperiaan vuonna 1914
13.01.2024JFK - avoin tapaus näyttää viattomuuden ajan lopun
29.12.2023Manifesti maahanmuutosta Suomessa
24.12.2023Viinivaaran vedenotto - vuosikymmenien hanke
17.12.2023Oulun kaupunginjohtajan teesit talousarviossa
09.12.2023Libyan tulva 2023 - jäljet johtavat vuoteen 2011
26.11.2023Vapaa Pohjoisnapa!
21.11.2023Der Layen hallitsemattomasta maahanmuutosta
20.11.2023Pohdintaa Ukrainan sodasta
19.11.2023Pohdintaa Euroopan tilanteesta
10.11.2023John F. Kennedy - unelma uudesta Camelotista
06.11.2023Manifesti maahanmuutosta Saksassa
05.11.2023Muutokset kansainväliseen terveyskäytäntöön, WHO
31.10.2023Tiedusteluväen apu Bidenin vaalikampanjassa
10.08.2023Mike Shellenbergerin todistus USA:n kongressille
25.06.2023Woke - hyvä kooste aiheesta
17.06.2023Markku Jokisipilä ja nuorison liikkuminen
06.05.2023Naton sodat
23.04.2023Ukrainan rauhanneuvottelut maaliskuu 2022
20.04.2023Kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat
12.04.2023Julian Assagne
10.04.2023Peruskoulu Suomessa
27.03.2023Suomi on hiilinielu
22.03.2023Ruotsinvallan Suomi - riistomaa
20.03.2023Sipilän hallituksen taksiuudistus
08.03.2023Odessan joukkosurma - mitä tapahtui
04.03.2023Kiinan rauhanaloite Ukrainaan
21.02.2023Translain äänestykset, osa 2
20.02.2023Translain äänestykset
16.02.2023Eija-Riitta Korhola
08.02.2023Tommy Robinson - Britannian loppu
25.01.2023Suomi salailee menneisyyttään
16.01.2023Jarkko Sipilän Valepoliisi
13.01.2023Rikoslain 12 luku 2 pykälä Sotaan yllyttäminen
28.12.2022Sähkön hinta ja hyötyjät
25.12.2022Vihreän liiton puolueohjelma
23.12.2022Toitotus hiilensidonnasta poliittista retoriikkaa
13.12.2022Vaiettu vääryys - soidemme hiilensidonta
08.12.2022Kaksi vallankaappausyritystä
06.12.2022Adolf Ehrnrooth ja Augustin Ehrensvärd
03.12.2022Suurin osa maapalloa lämpenee keskimääräistä nopeampaa
27.11.2022Kansalaisten valvonta idässä ja lännessä
19.11.2022Miesten tasa-arvo
22.10.2022Euroopan metsät ja aarniometsät
16.10.2022Syvä lama 1991-95
03.10.2022Todenmukainen satiiri yhteiskunnastamme
03.10.2022Alueemme ehdokkaat eduskuntavaaleihin
19.09.2022Potilasturvallisuuslain äänestys
22.08.2022Kulttuurien omiminen
27.07.2022Miesviha Suomessa
10.07.2022Ilmastopaniikki ja Stalin
01.07.2022Sukupuolineutraali vanhemmuuslaki
25.06.2022Tapaus Rydman
24.04.2022Kun Allah saapuu kaupunkiin
07.03.2022Kuvauksia Trudeaun despoottimaisesta toiminnasta
22.02.2022 2.22Levittääkö EU:n komissio valeuutisia?
01.02.2022Eurooppa Vihertyy
24.01.2022Mika Anttosen teesit ympäristöstä
22.01.2022Valtionlaitokset kansalaisia vastaan
27.12.2021Uusia virkoja sivistystoimeen Oulussa
20.12.2021Aluevaalit tammikuussa, muista äänestää!
20.11.2021Pauli Vahteran teesit mm. velasta
26.08.2021Suomenruotsalainen ajattelu lähihistoriassamme
20.08.2021Miten käy naisten turvallisuuden translain myötä
18.08.2021Islam - Mitä lännen tulee tietää?
08.08.2021Valkoinen (ja muukin) orjakauppa
07.07.2021Anarkotyrannia - valtion tuleva olemus?
01.07.2021Kuntavaaleissa kokoomuksen valtuustoryhmään
06.06.2021Tanska mahdollistaa turva­paikan­hakijoiden sijoittamisen Euroopan ulkopuolelle
23.04.2021Taikauskoa yliopistoissamme
25.03.2021Vakava uhka demokratialle.
21.03.2021Elpymisväline voidaan kaataa
15.03.2021SDP:n ideologia
06.02.2021Tarkastusviraston pääjohtajan tarkastusmatkat
24.01.2021Hieman sarkastinen kuvaus Suomesta
23.01.2021Pakkosyöttöä kouluissamme
19.01.2021Suomen asuttuna pitäminen
18.01.2021Kehitysapu
17.01.2021Ruotsin kieli
12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen

Näytä lisää »