Perustulosta ratkaisu?

15.04.2016

Kuntaliitto tiedottaa 30.3.2016


Kuntaliiton asiantuntijaryhmän raportti:

Perustulo voi mullistaa kuntien talouden ja palvelut

Perustulo vaikuttaa väistämättä perustavalla tavalla kuntien tulo- ja menovirtoihin sekä kunnan palvelujärjestelmään, selviää Kuntaliiton asiantuntijaryhmän raportista. Suurimmat mahdollisuudet säästää kuntatalouden menoja ja vähentää byrokratiaa liittyvät perustulossa siihen, kuinka paljon erilaisia julkisia menoja perustulon käyttöönotolla voidaan karsia tai säästää. Perustulokokeilu tulee suunnitella ja sen mahdolliset vaikutukset arvioida huolella ennen kokeilun toteuttamista.

Kuntaliiton asiantuntijoiden mukaan korkeallakaan perustulolla ei todennäköisesti ole mahdollista päästä kokonaan eroon erilaisista täydentävistä tulonsiirroista.

– Keskeistä perustulon kuntavaikutusten selvittämisen kannalta on se, korvaako perustulo eri etuudet joko täysin tai osittain ja maksetaanko etuuksia edelleen perustulon lisäksi. Olennaista on myös tukien verollisuus. Lisäksi tulee pohtia, miten erilaiset tuet, esimerkiksi omaishoidon tuki tai perhehoidon tuet, suhtautuvat perustuloon, Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio tiivistää raportin tuloksia.

Kuntaliiton asiantuntijaryhmä laati Kelan vetämän perustuloa Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta selvittävän konsortion pyynnöstä raportin perustulosta sekä perustulokokeilun vaikutuksia kuntiin. Raportissa käsitellään vaikutuksia kattavasti kuntatalouden ja -palveluiden näkökulmista. Tarkastelussa ovat mm. verotus, valtionosuusjärjestelmä, asiakasmaksut, kunnan myöntämät etuudet, työmarkkinatuki, työllisyydenhoito, sosiaalihuolto, työttömien terveydenhuolto sekä kotouttaminen.

Vaikutuksia verotukseen, valtionosuuksiin, etuuksiin ja palveluihin

Raportissa arvioidaan, että valittu perustulomalli ja perustulon verokohtelu ovat keskeisimmät kuntien verotuloihin vaikuttavat tekijät.

– Jos perustulo olisi verovapaata tuloa tai käytännössä tuloverosta vapautettua tuloa, kuntien tulopohja kaventuisi merkittävästi ja kuntien verotulot pienenisivät, arvioi Kuntaliiton veroasiantuntija Jukka Hakola.

Kuntien valtionosuuksiin perustulo vaikuttaa esimerkiksi silloin, jos perustulo muuttaa kuntien vastuulla olevien tehtävien tai velvoitteiden määrää ja sitä kautta kustannuksia. Kustannukset muuttuvat myös silloin, jos perustulolla on vaikutusta kuntalaisten palvelujen käyttöön.

– Nykyistä toimeentulotukea maksetaan käytännössä silloin, kun hakijan tukeen oikeuttavat menot ylittävät käytettävissä olevat tulot. Sen vuoksi nykyinen toimeentulotukijärjestelmämme voi jopa estää kokeilun vaikuttavuutta tai tosiasiallisten vaikutusten arviointia. Perustulokokeilun jatkovalmistelussa tuleekin kiinnittää huomiota erityisesti valittavan kokeilumallin ja toimeentulotuen väliseen yhteyteen, lakimies Maria Porko sanoo.

Kunnan sosiaalihuollon palveluihin perustulon arvioidaan vaikuttavan kahta kautta. Ensinnäkin ohjautumisväylät sosiaalihuollon palveluihin kapenevat ja ovat vaarassa katketa erityisesti toimeentulotuen saajien kohdalla. Toiseksi asiakkaan sitoutuminen palveluun voi vaarantua, koska taloudellista välinettä motivoimiseksi ei ole nykyisellä tavalla käytössä.

Kokeilun valmistelussa huomioitava muut kuntakentän uudistukset

Kuntaliiton asiantuntijat muistuttavat raportissa, että perustuloskokeilua ollaan toteuttamassa muiden merkittävien uudistusten kanssa samanaikaisesti.  Samaan aikaa ollaan valmistelemassa esimerkiksi maakunta- ja sote-uudistuksia, toimeentulotuen Kela-siirtoa sekä työllisyysvastuun siirtoa.

– Perustulo haastaa koko nykyisen sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmämme logiikan sekä perusrakenteet.  Onkin selvää, että kokeilun paras mahdollinen onnistuminen ja kaikkien kuntavaikutusten huomioiminen edellyttää riittävää valmisteluaikaa. Oletettavasti tulosten yleistettävyys parantuisi, jos kokeilu ja sen aikataulu sovitettaisiin yhteen muiden suurten muutosten sekä kokeilujen kanssa, Ellen Vogt toteaa.

Arviointiraportti on julkaistu Kunnat.netissä osoitteessa www.kunnat.net/perustulo

Arvioinnin teki Kuntaliiton asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat: Ellen Vogt, Maria Porko, Jukka Hakola, Sami Uotinen, Tero Tyni, Sanna Lehtonen, Minna Punakallio ja Erja Lindberg.

Lisätietoja:

pääekonomisti Minna Punakallio, p. 040 751 5175

veroasiantuntija Jukka Hakola, p. 050 411 7112

lakimies Maria Porko, p. 050 461 7797

erityisasiantuntija Ellen Vogt, p. 044 313 0170

11.04.2024Rasismikeskustelu - hallintakeino
09.04.2024Suomi - Pohjolan Kongo
04.04.2024DCA-sopimus, teksti ja muistio
30.03.2024Tekoälyn biasointi - häntä heiluttaa koiraa
07.03.2024Victoria Nuland eroaa: katastofaalinen ura takana
05.03.2024Turvetuotannon muistoksi
02.03.2024Oikeuslaitos on rikki
29.02.2024EU:n ennallistamisasetus
15.02.2024Biden, Blinken ja CIA:n vaaliavustajat
14.02.2024Korruptiontorjunta kunnissa - julkiset hankinnat
12.02.2024Ulkoministeriö USA:n sotilassopimuksesta DCA:sta
10.02.2024Tuulivoimalat ja ympäristö
08.02.2024Fingrid - energiakartelli
03.02.2024Eurooppa huolissaan Bidenin USA:n protektionismista
01.02.2024Puolustusministeriön vastaukset Natosta
27.01.2024Rakennuslaki 2025
25.01.2024Ukrainan tilanteesta 22.2.2022
23.01.2024Miesopettajat takaisin!
15.01.2024Karkoitus Siperiaan vuonna 1914
13.01.2024JFK - avoin tapaus näyttää viattomuuden ajan lopun
29.12.2023Manifesti maahanmuutosta Suomessa
24.12.2023Viinivaaran vedenotto - vuosikymmenien hanke
17.12.2023Oulun kaupunginjohtajan teesit talousarviossa
09.12.2023Libyan tulva 2023 - jäljet johtavat vuoteen 2011
26.11.2023Vapaa Pohjoisnapa!
21.11.2023Der Layen hallitsemattomasta maahanmuutosta
20.11.2023Pohdintaa Ukrainan sodasta
19.11.2023Pohdintaa Euroopan tilanteesta
10.11.2023John F. Kennedy - unelma uudesta Camelotista
06.11.2023Manifesti maahanmuutosta Saksassa
05.11.2023Muutokset kansainväliseen terveyskäytäntöön, WHO
31.10.2023Tiedusteluväen apu Bidenin vaalikampanjassa
10.08.2023Mike Shellenbergerin todistus USA:n kongressille
25.06.2023Woke - hyvä kooste aiheesta
17.06.2023Markku Jokisipilä ja nuorison liikkuminen
06.05.2023Naton sodat
23.04.2023Ukrainan rauhanneuvottelut maaliskuu 2022
20.04.2023Kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat
12.04.2023Julian Assagne
10.04.2023Peruskoulu Suomessa
27.03.2023Suomi on hiilinielu
22.03.2023Ruotsinvallan Suomi - riistomaa
20.03.2023Sipilän hallituksen taksiuudistus
08.03.2023Odessan joukkosurma - mitä tapahtui
04.03.2023Kiinan rauhanaloite Ukrainaan
21.02.2023Translain äänestykset, osa 2
20.02.2023Translain äänestykset
16.02.2023Eija-Riitta Korhola
08.02.2023Tommy Robinson - Britannian loppu
25.01.2023Suomi salailee menneisyyttään
16.01.2023Jarkko Sipilän Valepoliisi
13.01.2023Rikoslain 12 luku 2 pykälä Sotaan yllyttäminen
28.12.2022Sähkön hinta ja hyötyjät
25.12.2022Vihreän liiton puolueohjelma
23.12.2022Toitotus hiilensidonnasta poliittista retoriikkaa
13.12.2022Vaiettu vääryys - soidemme hiilensidonta
08.12.2022Kaksi vallankaappausyritystä
06.12.2022Adolf Ehrnrooth ja Augustin Ehrensvärd
03.12.2022Suurin osa maapalloa lämpenee keskimääräistä nopeampaa
27.11.2022Kansalaisten valvonta idässä ja lännessä
19.11.2022Miesten tasa-arvo
22.10.2022Euroopan metsät ja aarniometsät
16.10.2022Syvä lama 1991-95
03.10.2022Todenmukainen satiiri yhteiskunnastamme
03.10.2022Alueemme ehdokkaat eduskuntavaaleihin
19.09.2022Potilasturvallisuuslain äänestys
22.08.2022Kulttuurien omiminen
27.07.2022Miesviha Suomessa
10.07.2022Ilmastopaniikki ja Stalin
01.07.2022Sukupuolineutraali vanhemmuuslaki
25.06.2022Tapaus Rydman
24.04.2022Kun Allah saapuu kaupunkiin
07.03.2022Kuvauksia Trudeaun despoottimaisesta toiminnasta
22.02.2022 2.22Levittääkö EU:n komissio valeuutisia?
01.02.2022Eurooppa Vihertyy
24.01.2022Mika Anttosen teesit ympäristöstä
22.01.2022Valtionlaitokset kansalaisia vastaan
27.12.2021Uusia virkoja sivistystoimeen Oulussa
20.12.2021Aluevaalit tammikuussa, muista äänestää!
20.11.2021Pauli Vahteran teesit mm. velasta
26.08.2021Suomenruotsalainen ajattelu lähihistoriassamme
20.08.2021Miten käy naisten turvallisuuden translain myötä
18.08.2021Islam - Mitä lännen tulee tietää?
08.08.2021Valkoinen (ja muukin) orjakauppa
07.07.2021Anarkotyrannia - valtion tuleva olemus?
01.07.2021Kuntavaaleissa kokoomuksen valtuustoryhmään
06.06.2021Tanska mahdollistaa turva­paikan­hakijoiden sijoittamisen Euroopan ulkopuolelle
23.04.2021Taikauskoa yliopistoissamme
25.03.2021Vakava uhka demokratialle.
21.03.2021Elpymisväline voidaan kaataa
15.03.2021SDP:n ideologia
06.02.2021Tarkastusviraston pääjohtajan tarkastusmatkat
24.01.2021Hieman sarkastinen kuvaus Suomesta
23.01.2021Pakkosyöttöä kouluissamme
19.01.2021Suomen asuttuna pitäminen
18.01.2021Kehitysapu
17.01.2021Ruotsin kieli
12.01.2021Euroopan Unioni:
11.01.2021Oma valuutta ja talous
10.01.2021Työvoiman liikkuminen

Näytä lisää »